torstai 31. tammikuuta 2013

Eräänä torstaina

Ulkoiltiin nuoskalumisessa metsässä päivällä pari tuntia - Nemin jalkoihin kertyi sen pään kokoisia lumipalloja ja sitä (ei palloa vaan koiraa) suomeksi sanottuna v*tti. Toisaalta oli myös aika reppana kun tuli välillä mun luo "auta" ilmeellä ja kärsivällisesti ootti kun karsin siitä lumipalloja vähemmäksi. 

(on ne koirat toki tänään muutakin ulkoilleet kuin tuon lenkuran)

Koska keittiöhengetär ei osannut laskea miten kauaa ruokaa riittäisi, eikä hoitolassakaan ollut sapuskasäkkejä heti kun niitä kysyin (tilattu on), niin koirat joutuivat hätätilaan. Ruokasammio kun näytti tältä:


Vallitsevaa hätätilaa korjaamaan löytyi pakastimen pohjalta onneksi vielä kaksi hirvenluuta. Nekin ovat siis nyt loppu. Eipä siis ihme, että Merri on sangen huolestunut. Nemi sen sijaan ottaa tapansa mukaan lunkisti (ehkä myös siksi,että sen luuta on vielä jäljellä, Merri popsi jo omansa (oli varmaan hivenen erilaisempi koostumukseltaan)).




Ei kommentteja: