maanantai 7. tammikuuta 2013

Pelkotiloja

:/

Merrillä on jäänyt uusvuos päälle. Ja sitten taas ei ole. Mutta heti uudenvuoden pamauttelujen jälkeen kun alkoi ilmat lämpenemään ja lumet valumaan katoilta alas niin Merri kuvitteli että taivas vähintäänkin tippuu niskaan. Se joko ei suostunut lenkeillä etenemään tai sitten veti häntä alhaalla takaisin kotiin päin. Jossain välissä esim takapihalle ei voinut mennä pikapissalle laisinkaan. Sitten tuli kovat pakkaset ja pakkanen rupesi kirjaimellisesti paukkumaan - ja taas on pihalla kamalaa. 

Muutamalla lenkillä Merri on puhkunut energiaa ja ollut oma iloinen itsensä. Kunnes se taas jostain kehittää sen olotilan että oikeestaan sitä jännittää aika tavalla ja voikauhistustenkanahäkki mitä kohta tapahtuu ja mitä ääniä mistäkin kuuluu. 

Osteopaatti L.Piirakin sanoi perjantaina, että Merri on jotenkin varpaillaan olevan oloinen. Silmät näyttää eriltä kuin yleensä (pälyilevä olisi ehkä oikea sana). Toki olin kertonut hänelle siitä uudenvuoden sänkyyn pissailusta, joten tiesikin että Merri on ahdistunut. Leena sanoi, että pelkotilakäytös kannattaa yrittää katkaista heti alkuunsa tai ainakin hyvin pian koska siitä voi helposti tullaa ikävä kierre. Suositteli ostamaan joko Serene Um'ia tai Zyllkenea. Jälkimmäistä myydään eläinlääkäriasemilla ja apteekeissa -> pitäisi siis mennä käymään apteekissa. 

Sinällään mun ajatukset luontaistuotteisiin yms kukkatippoihin ovat aika kaksiajakoiset. Syönhän mä itsekin lääkkeitä kohtuu säännöllisesti, miksi ne olisivat sen kummempia kuin että koirille annettaisiin jotain jostain purkeista. Ja toki jos jollain tollaisella Zyllkenilla saisin normi Merrin taas  takaisin niin eiköhän se olisi sen väärtti. 

Ei kommentteja: