Niin. Viime tiistain Hurlumheit.
Lautatehtävää ei tosiaan osattu, kuten aiemmin jo kerroin.
Paikallaolot menivät tosi hyvin! Tehtiin ensin istuminen ja sitten maissaolo. Istumisessa en piiloillu (ois pitäny loikkia ulos tönöstä, olin sukkasilleen) mutta normipaikallaolossa piiloilin eikä Jenni kertonu ees älyttömästä piipittämisestä - tai sitten se ei enää jaksa sanoa samaa asiaa joka kerta... Käytin molemmissa etupalkkaa.
Itsekseni tein höpötemppuja ja muutaman ruudun jonne mennessä Merri huuteli omiaan. Teimme myös hyppynoutoa ja metallinoutoa. Yritin tehdä sellaisia toistoja että Merri ei mölisisi, mutta hyvin oli vaihtelevaa käytöstä äänentoiston suhteen.
Vadin kiertoa katottiin Jennin kanssa. siis että koira tekisi pyllynsiirtoa aka pertsaa kun etutassut on vadilla. Tässä oltiin muuten hyviä, mutta mä liikutin mun ohjaavaa kättä väärin. Daadaa.
Reenit aloitettiin namilupatehtävällä jota oltiin joskus kesällä tehty Nemin ryhmässä. Eli namit molemmille jaloille. Ite maassa istuen. Ja vain katseet kertovat kumman namin saa ottaa. Siis sitte kun koira katto sinne minne itekin niin sitten sille toki annettiin lupa ottaa se nami. Tämä sujui ensin tosi hyvin ja sitten ei ja sitten taas ihan ookoosti.
...muutapa en sitten reeneistä muistakaan. Kuin että hekoteltiin paljon kuten HurlumHarkoissa kuuluukin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti