Maanantaina päivällä tuli viesti, että illan reenit on peruttu. En ollut toviin hallilla käynyt ja olin asennoitunut sinne meneväni - joten sinne myös menin. Halli kun oli vapaana kun kaikki vuorot siltä päivältä oli peruttuna. Pystyinpähän ottamaan molemmat koirat mukaan jotain tohottamaan :)
Alkulämmittelylenkin jälkeen tiputin radalla olleet hyppyrimat neljäänviiteen, muistelin radalle tulevat ohjaukset ja aloin reeniä Nemin kanssa. Siellä oli siis se sama edellisviikon rataharkka jäljellä. Ja voi viude kun Neppula olikin taitava! Mä ohjasin sitä niinkuin mun pitäisikin eli napakasti kannustaen ja me oltiin ihan liekeissä <3 Noo, valui se muuria edeltävällä hypyllä aika kauas kun en osannu sitä kohtaa tehdä fiksusti. Ja ennen aata otin koiran jollain ppk:n ja sylkkärin välimaastolla. Saksalaisen tein kyllä pujon jälkeen. Jotain kohtia sitten vielä hinkkailin palasina mutta oli kyllä melko superit reenit. Nemi pääsi rallattamaan vinkupaprikansa kanssa pitkin hallia kun oltiin keskenämme kerta siellä.
Merrin kanssa tein luoksareita. Se oli hitusen haasteellista kun kenttä oli täynnä esteitä (tässä vaiheessa Juha villakoirineen oli tullut reenimään hallin toiselle puoliskolle (jossa oli varmaan vähemmän agiesteitä), Merri ei voinut millään tulla suoraan mun luo vaikka olin kattonu esteettömän väylän meidän reeneille. Luoksarin maihinmeno osuus meni ihan kivasti, käskin sen alas aika likellä mua.
Sitten tehtiin tunnaria. Laitoin läjän kapuloita maahan ja sen oman pikkasen niiden taakse. En heitelly sinne nameja sekaan. Merri nuuski ensin sitä läjää ja aattelin, että saas nähdä miten tässä nyt käy. Mutta sitten se siirtyi siihen omalle, kehuin sitä kovasti ja niin se toi polleena sen oikeen. Tämä tehtiin vielä uusiksi niin että hieman siirtelin (potkiskelin) sitä läjää eri asentoon ja siirsin oman hiukka eri kohtaan. Merrin työskentelytapa toistui samanlaisena kuin ed kerrallakin. Koira sai paljon kehuja ja nakkeja.
Sitten Merrille pari metallinoutoa. Kipitti kapulalle, haukku, katto mua, otti kapulan ja toi mulle...
Ja vikana vielä Nemille hetsaus noutoja. Vire ei ehkä ollut paras mahdollinen ko reeniin. Mutta pari ihan kohtuu hyvää syöksymistä kapulalle saatiin aikaan. Ongelmahan ei ehkä ole se etteikö se menisi sinne kapulalle. Mutta kuinka pitkästi se tuo sitä mulle ennen kuin sylkee sen suustaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti