Kävin tiistaiaamuna koirien kanssa Haukkukeitaalla. Ensin kierrettiin nurmikkoalueita reipas kävelylenkki ja sitten pistin Nemin odottamaan autoon ja rupesin tokottamaan Mersun kanssa.
Seuraaminen - oli melkein tosi hyvää. Siksi melkein, koska jossain vaiheessa se nenä aina menee maahan. Tylsää. Sain kuitenkin tehtyä hyviäkin pätkiä.
Liik. maahan - meni heti maahan ja pysyikin kun kävin ensin koiran edessä ja sitten takana. Mutta nousi kun tulin sivulle. Joten sitten toistin niin että vaadin sitä maassa olemista, kyl se Merrikin kohta hoksasi mistä se palkka tuli. Eli olin koiran vieressä kun se oli maassa ja palkkailin (sinne maahan) erinäisten aikojen päästä.
Luoksetulo - ensin tuli läpi pari kolme kertaa. Sitten tein käsimerkin hieman erilailla -kait. Ja koira pysähtyi kuin seinään! Bileet! Vielä uusiksi ja taas hyvä pysähdys. Se treeni sai jäähä siihen.
Liik. seisominen - otin ensin harkkana pari askelta ja seiso, joka toimi. Sitten seuraaminen ja seiso, joka myös meni hyvin. Mutta taakse menoa koira ei kestä :/ Pysyy paikallaan jos käsken erikseen pysymään, mutta ei muuten. Muutoin vähintäänkin kääntyy/liikkuu hitusen.
Nouto - sain heitettyä kapulaa luultavastikin tarvittavan matkan (jei!). Merri pysyi paikallaan kun heitin. Ja lähti reippaasti kapulalla. Muttei se edelleenkään tuo sitä suoraan sivulle, eikä suoraan eteenkään. Pööh. En oikein tiedä miten tekisin tuon kanssa. jos kehoitan, lisäkäskytän niin ensin pysähtyy johonkin mun eteen/vinoon ja sitten siirtyy sivummalle kun sanon tai vihjaan (kädellä).
Kaukot - vähän oli säätöä, koska koira oli taas niin intopiukeena että liikkui, josta en tietty palkannut. Mutta saatiin muutama siirtymä ilman ryntäilyjäkin ja niistä toki palkka.
Lopuksi otin vielä vähän seisontaa josta palkkasin pallolla.
Sitten olikin aika vaihtaa koiraa.
Voi Nemi Nemi...
Haukkiksella ei kyl ollut minkäänlaista häiriötä. Silloin kun käytiin lenkillä näkyi muutamia lenkkeilijöitä (koiralla ja ilman) mutta Haukkis-alueella ei ollut ketään muita kuin me.
Ensin koitettiin haistella tolppaa, sitten maata. Sitten haukuttiin hieman. Sitten vilkastiin Kaisaa (jeh, se otti kontaktin!) - ja hetken aikaa koira oli hyvin tomerana ja pätevänä.
Vähän seuraamista, pikkupätkät meni hyvin käännöksineen ja pysähdyttäessä pikkukoiruus on hyvin tomerana (silmistä hehkuu katse "mää osaan"). Palkkoja näistä. Sitten vähän juoksuseuruuta, ei voi ottaa kuin pari askelta ja palkka - jottei kakru ala huutamaan. Pitäisi harkata juoksuseuruuta enemmän - paljon palkkaa - jotta se haukunta joskus lakkaisi.
Liikkeestä maahanmeno - seuruu hyvä, tomerasti heti maahan, pysyi kun kävin etenä ja hitusen takanakin. Mutta. Nousi istumaan kun tulin vierelle. Pari toistoa niin että palkkasin koiran eteen (maahan).
Luoksetulo - priima, ei nokan koputtamista.
Liikkeestä seisominen - toimi! palkkasin seisomisen (en muista ennakoi istumista).
... että tuota se seuraaminen on murheenkryyni. Oi miksi miksi sitä on niin paljon alokkaassa?

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti