Maanantai, Mersun agiliito.
Tulipa maanantaina oikein aimoannos konkretiaa sille, että Merri ei irtoile esteille. (jossei se halua) Ainakaan sinne minne pitäisi.
Ratapiirros löytyy Tassun blogista (kiitos Eeva ).
Aluksi otin ensimmäiset esteet niin, että olin itse hyppyjen pujottelun puolella. Alun hypyt meni hyvin ja koira sujahti hyvin sinne putkeenkin. Mutta. Olin ihan liian myöhässä jatkoa ajatellen, suunnittelemani persjättö ei todellakaan toiminut.
Jarmon neuvosta otinkin alun toisin, ja sitten blondin pää meni kyllä ihan pyörälle eli olinkin hyppyjen toisella puolen. 2-3 paikkeille. Otin koiran vastaan oikeanp. kädellä, heivautin sen 2-hypylle ja (kääk, nyt tarttis nousta työhuoneessa ylös miettimään sitä ohjaus-kummallisuus-kuviota jos haluaisin tarkemmin selittää mitä ihmettä tuossa oikein tein??)... joka tapauksessa hypyt lopulta onnistuivat ihan jees tuoltakin puolen. Mutta. Merri ei mennyt putkeen. Ei sitten millään. Ei ainakaan niin, että mä oisin edelleen kerennyt radalla sen pidemmälle kuin alkuperäisessä ohjauksessanikaan.
Lopulta sain Merrin menemään pari kertaa sinne putkeen (seisoen itse putken suun vieressä ja käsky oli "PUTkeen!!!").
Jatkorata piti ottaa lähes erillisenä. Muutein se menikin ihan hyvin, paitsi a:n jälkeen tein aluksi ihan turhaan valssin ja leikkauksen putkelle. Ei Merri sitä tarvinnut, vaan vippaus-viento putkeen oli ihan hyvä ja sitten persjättö putken jälk ja kääntö jatkoon. Loppu oli ihan selkeä ja sujuva.
Ai niin. Oli mietinnässä josko Merriä palkattaisiin agissa vain leluilla (pallolla). Saas nähdä miten siinä kävisi. Ei sillä, ei minulla mitään sitä vastaan ole. Ja kyllähän Merri -tennispallosta varsinkin- palloista tykkää. Mutta että olisiko ruuan voittanutta??
Merri kauan kauan sitten, Peltolan puistossa.
~viitisen vuotta sitten.
- maaliskuussa -06

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti