Lauantain ja sunnuntain välisen yön vietimme asuntovaunussa Cattlinin & Matsin pihassa. Viimeinen yö (pitkään aikaan) niin että Nemi nukkui vieressäni ja aamulla tuli lipsutellen toivottamaan hyvät huomenet.
Sunnuntaipäivä oli oikein nätti, lunta tipsutteli edelleen taivaalta muttei ollenkaan samanlaisella myräkällä kuin edellisenä päivänä.
Eetu käytti Nemiä aamulenkillä Gottröran-raitilla.
Sunnuntaipäivä meni nopeasti. Viimeisiä "ohjeita" Nemistä antaessa. Koiran lainasopimuksesta puhuttaessa & sen allekirjoitukseen. Kaikenlaiseen jutusteluun. Pientä väliohjelmaa aiheutti eräs ruotsalaispariskunta käydessään vierailulla rlk-pentu Korpikartanon Akan kanssa.
Nemi pääsikin leikkimään yhdessä suomalaissyntyisen rlkn-Akan ja ruotsalaissyntyisen suomenlapinkoira Kuben kanssa.
Lopulta kaikki asiat oli puhuttu ja oli aika lähteä. Tuntui melkoisen pahalta jättää Nemi sinne. Vaikka tietenkään en olisi jättänyt jos en luottaisi ja tietäisi että kyllä se Nemi siellä pärjää. Eikä haikaile meidän perään. Enemmän me haikailemme ja odotamme näkevämme meidän pienen ilopillerin.

Gottrörasta lähdön jälkeen käväisimme syömässä ja ajoimme Tukholmaan Viking Linen terminaaliin. Laivaa sai odotella jonnin aikaa (ajoissa kun paikalla oltiin), mutta tulihan se sieltä ja saatiin ajettua laivaan ja päästiin hyttiin. Sitten "ulos" syömään, kerrankin olisi voinut "rellestää" kun ilman koiria oltiin liikkeellä muttei todellakaan innostanut tai jaksanut. Syönnin jälkeen "pakolliset" ostokset kaupasta ja hyttiin nukkumaan.
Yöllä joskus yhden tienoilla herättiin siihen kun laiva pikkaisen keikkui. Oli näet just se myrsky yö... Laiva pääsi kuitenkin turvallisesti Turkuun asti. Sieltä ajettiin kotio, käyden välillä Porissa kahvilla ja Raahesta napattiin Merri kyytiin. Kotona taidettiin olla alkuillasta.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti