Vihdoinkin nurmikko alkoi olla sillä tolalla, että sinne viitsi laittaa pujottelukepit (6 kipaletta). Jahka Eetu oli vielä ajanut nurmikon niin.. a vot. Ei kun reenimään vaan.
Ensin Merrin kanssa. Toiselta puolen kulmat meni hyvin, mutta toiselta puolen ohjatessa koira rupesi huutamaan mulle.. olin kait väärin sijoittunut (tms) Merrin mielestä. Lopuksi otinkin Merrin kanssa hieman tokoa (kaukot & pikku seuruut) kun pujottelusta tuli tarpeeksi toistoja. Eka pujotteluosiossa Merri varasti palkalle, joten päätin jättää palkkanakit pation kaiteelle. Eli aina suoriuduttuaan hyvin jostain niin käytiin yhdessä hakemassa palkka - tuota samaa metodia voisin pikku hiljaa opettaa sille tokojuttuihinkin
Nemin kanssa otin pelkkää pujottelua. Hihnassa. Kulmia molemmin puolin ja kauempaa lähettämistä. Yksi kulma ei meinannut onnistua, mutta toimi kun otin koiran takaisin ja käskytin uudestaan. Nemi oli ihan tohkeissaan, vähän meinasi haukuskella kun mä olin niin hidas käskyttämään sitä - ja odotin jotta koira rauhoittui ennen kuin annoin este-käskyn.
Tuli ihtellekin hiki kun kesähelteessä juoksi ees taas keppejä koirien kanssa

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti