Puh huh, en meinaa itsekään pysyä itseni perässä Siis näiden kaikkien rientojeni päivittelyssä ja kertoiluissa. Viime viikolla oli tosiaan Merrillä tietty agiharkatkin. Keskiviikkona. Tassun blogista näkee mitä tehtiin (ollaan siis samassa ryhmässä joten harkka oli tietty sama).
Kuvittelin säästäväni itseäni, jotta voisin lähteä puomin puolivälin paikkeilta liikkeelle, mutta tuolla tyylillä Mersulle tuli niin kiire mun matkaan, että eka rima tippu. Ehkä paremmalla käskytyksellä olisi onnistunut paremmin. Voi rähmis, en kuolemaksenikaan enää muista että missä se tökkö tuli? Aluksi meni siis loistavasti .. kait jonnekin tuonne renkaalle asti. Kun otin pätkää uudestaan (en ihan alusta asti) niin koira porhalsikin a:lle kun ohjaus putkeen ei ollut niin täpäkkä. Myös loppuun laitettu nami tuotti ongelmaa, eli putki-rengas-hyppy käskytys sai olla todella tiukka jotta sain koiran kohti pujottelua. A:lta loppuun irtosi loistavasti, kun oli palkka minne mennä
Tähdillä merkitty rata meni muuten hyvin, mutta pujottelussa oli jotain ongelmia. Siksipä otin sen toistamiseen jolloin onnistuikin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti