keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Kesälomareissun suunnittelua


Niin, tänä vuonna koirat ovat jo käyneet maaliskuussa Ruotsissa (Norsjö), huhtikuussa Norjassa (Harstad) ja toukokuussa Ruotsissa (Trehörningsjö).

Juhannuksen jälkeen olisi tarkoitus jatkaa Ruotsin valloitusta. Viime kesänähän kiertelimme Ruotsia aikalailla; niin suurten järvien ympäristö, Tukholman seutua kuin keski-ruotsin kautta pohjoisempaankin.
Nyt olisi ajatuksena ajaa ensin Haaparannasta Rimboon, tosin niin ettei ole mikään kiire. Eli reissuun lähdemme näillä näkymin 25. tai 26.6 ja aikomus on olla joskus seuraavalla viikolla Rimbossa. Saas vaan nähdä kuinka hitaasti, turisteillen, osaamme ajaa "alas".

Tukholmassa on 1-luokkalaisille viralliset agilitykilpailut kesä-heinäkuun taitteessa, jonne ehkä olen menossa Nemin kanssa. Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna on Herding Instinct's koirien tapaaminen ja kansainväliset rlk-treffit Rimbossa. Samoin kuin Maailmanvoittajanäyttely Tukholmassa (sunnuntaina).

Tuon jälkeen suuntaamme telttailemaan Etelä-Ruotsiin, tarkemmat reittisuunnitelmat eivät ole vielä selvillä. Kiertelemme siellä mikä vaikuttaa kiinnostavalta, kuitenkin niin, että seuraavan viikon perjantaina on tarkoitus olla Tvååkerissa. Siellä kun on kaksi KR-näyttelyä jonne olen koiramme ilmoittanut.

Tvååkerista sitten porhalletaan takaisin kohti Tukholmaa, josta laivakyyti Turkuun lähtee 16. heinäkuuta.
18.7 Eetu käväisee Helsingissä kuuntelemassa Iron Maidenin konsertin - ei ole vielä tietoa mitä allekirjoittanut & koirat tekevät silloin.

20.7. olisi agikisat Porvoossa, eli ihan siinä naapurissa.. Mutta ans kattoo nyt onko siinä vaiheessa reissua jo niin kiire kotio ettei agikaan saa enää pitämään meitä tien päällä.


Ei kommentteja: