torstai 30. marraskuuta 2006

Vedetyt treenit


Kommentit harjoituksista löytyvät tällä kertaa vain Nucan blogista.

tiistai 28. marraskuuta 2006

Nepsun agiliidot


Pikkuhiljaa alkaa käynnistymään nuo Nemin "juoksun jälkeiset" agiharkat. Ts eilen oli kolmannet agiharkat Nemillä juoksun jälkeen, toisen tuota maanantai ryhmää. Lappalaisharkkoihin en sitten loppu vuonna pääsekään, joten Nemin agiharjoitukset jäävät ma-ryhmän varaan. Tai josko joskus ehtisin käymään hallilla muullakin ajalla...

Nemi oli taas hieman spooky -tuulella. Tultiin jo 5-10 minuuttia ennen kuin harjoitukset alkoivat halliin. Mikä oli ihan hyvä juttu, jotta ehdin hieman istuskelemaan ja keskustelemaan neidin kanssa. Pikkuhiljaa kakru rauhoittui, mutta paljon sitä tuntuu kuitenkin häiritsevän se kaikki mikä hallissa tapahtuu yhtäaikaa. Tai häiritsevän ja häiritsevän, mutta ainakin keskittymiskyky herppaantuu - ja neiti hieman siitä sitten hermostuu, mikä näkyy turhan haukkumisena (ja keskittymiskyvyn heikentymisenä).

Muutoinkin Nemillä on meneillään joku mörköilykausi. Tai mikä lie. Ei ole niin reipas ja leikkisä kuin aiemmin. Olen havainnut kaipaavani sitä hullua koiraa joka juoksi innoissaan hallissa esteeltä toiselle. Nyt koiruus on hieman vaisumpi. Joten olenkin yrittänyt olla entistä positiivisempi ja kannustavampi sen kanssa, vaikka menisikin jutut hieman mönkään... täytyy myös muistaa ettei jankkaa liikaa jottei koira tule epävarmaksi. Ainakin on tuo epävarmuus vaikuttanut noissa hypyissä, eli jos vaatii Nemiltä liian hankalia hyppykuvioita, jotka menevät pieleen ja ottaa uusiksi niin kakru helpommin alittelee niitä hyppyrimoja.

Toisaalta siis voisi noissa uusien hyppelykuvioiden opetteluissa yms taktiittatreeneissä pitääkin rimat hieman alempana. Toki ne pitää nostaa ne rimat välillä jottei totu hyppimään liian alhaalta. Ja välillä treeniä niitä oikeita maksihyppyjäkin, mutta toistaiseksi tuo rimojen alemmalla pitäminen voisi olla ihan jees.. jotta saisi pikkuhiljaa neidin itsetunnon ja agiliitelyn riemun takaisin :)

Varsinaisesti eilisistä treeneistäkin jotakin, eli:
Ohjaukseen sain muutamia hyviä neuvoja, joita pitää harjoitella jatkossa lisää. Eli peruuttamista ja valevalssia.. Harjoittelimme siis hypyn kiertoa ("takaa") ja välistä vetoa. Puomi, pussi, pujottelu ja putki sujuivat ihan kivasti. Loppusuoralla tarvittiin molempia käsiä näyttämään koiralle minne mennä... Rengas sujui ihmeekseni hyvin, vaikka mä yritin näyttää kuinka se ei suju ;) Lopuksi otettiin vielä keinu kerran hihnassa, mikä meni ihan ok, rauhallisesti mutta niin oli tarkoituskin.


maanantai 27. marraskuuta 2006

Vuoden viimeinen tokotreeni (ohjattu)


Lappalaisten agiharkkojen jälkeen olisi ollut taas se tavanomainen tunnin odotus ennen Merrin tokotunnin alkua. Olin jo lähdössä hallilta, kun Ammi sanoi että voisin tokottaa yhtä hyvin siinä edellisessä ryhmässäkin. Joten jäimme sitten tottistelemaan - Merri jaksoi hienosti kahdet treenit peräjälkeen :)

Aluksi treenailimme seuraamista. Merrillä on hyvä seuraamispaikka ja kontakti, kunhan se vain on motivoitunut tekemisestä. Milläs sitä sen motivaatiota saisinkaan pidettyä yllä?!? Palkkasin taas suusta, mutta tähtäämisen kanssa oli vähän ongelmia eli namit lensi eteenpäin, joka tietysti edistää sitten sitä seuraamstakin aina välillä. Treenailin myös liikkeestä seisomista mikä on onnekseni alkanut sujumaan...

Seuraavaksi harjoittelimme hyppyä. Aluksi se meni pieleen.. mutta loput ihan hyvin. Heitin namin Merrille siinä vaiheessa kun se seiso -käskyllä seisoi esteen takana. Lopuksi otin tuon vielä kokonaisena liikkeenä.

Viimeisenä harjoittelimme ruutua. Eipä Merri paljoa muistanut kosketusalusta harjoituksistamme.. toisaalta taas en ole tainnut aiemmin ottaa harjoitusta niiden nurkkatörppöjen kanssa - joten Merri kosketti, törkki ja kaatoi ensimmäisen nurkkatörppökukkaruukun... ja oli tosi terhakan ja osaavan näköisenä. Palkkasin sitä sitten siitä kun se meni sinne matolle asti, vaikkei varsinaisesti tainnut kauheasti siihen mattoon koskea - ainakaan samalla innolla kuin mitä törkki sitä kukkaruukkutörppöä.

Loppuvuoden tokotuksien aikaan mulla onkin muita menoja, joten palaamme tokoharjoituksiin ensi vuoden puolella. Kiitoksia tokokouluttajilleni tästä syksystä & hauskaa joulua ja onnekasta uutta vuotta! :)


Vko 47: Merrin agiliitelyt



Torstai
Sama rata kuin edellisellä viikollakin, tällä kertaa sentään sujui huomattavasti paremmin kuin viimeksi. Pujottelua vedättämällä ja niin että olin n.1,5 metrin päässä koirasta (sivusuunnassa). Eteenlähettämistä eli loppusuoraa. Tiukkoja käännöksiä. Pers jättöjä. Jonkun verran haukkumista muttei liiaksi.

Sunnuntai

Putkitreeniä. Mutkaputkia, suora putki ja pussi. Sekä hyppyjä niiden välissä. Ja sitä loppusuoraa. Eli palkka lopussa, lähti Merrikin aika vauhdilla - tosin kun pussi oli viimeisenä esteenä niin ohitti sen ekalla kerralla, kun sanoin vain "eteen" enkä pussi -käskyä. Toisella kerralla meni jo paremmin. Välillä treeni niin, että ei mentykään kaikkiin putkiin. Ja välillä niin ettei saanut leikata eli oli pakko kiertää ulkokautta jompi kumpi mutkaputkista.
Itsekseen kävin ottamassa pujoa, jossa oli kivasti vauhtia ja Merri jätti tällä kertaa jopa haukkumisen väliin. Vaikken en edes millään kolisutellut sitä. :)

sunnuntai 26. marraskuuta 2006

Marraskuinen möllitoko



Osallistuin sekä Merrin että Nemin kanssa Okk:n Seura-cuppiin eli mölli-tottiksiin.

Pisteitä kertyi koirille seuraavanlaisesti:

Merri:
Luoksepäästävyys 9
Paikalla olo 10 (1min)
Seuraam. kytk 7,5
Maahanmeno 9,5
Luoksetulo 9,5
Kokonaisvaikutus 9
110,5 / 120 p.
Nemi:
Luoksepäästävyys 10
Paikalla olo 9,5
(1min)
Seuraaminen 8
Maahanmeno 8,5
Luoksetulo 5
Kokonaisvaikutus 8,5
95 / 120 p.

Merri oli ekassa ryhmässä ja Nemi toisessa. Molemmat olivat hieman levottomalla tuulella, Nemi enemmän kuin Merri, joten esim luoksetulo meni ihan plörinäksi. Mutta sekä luoksepäästäväisyys että paikallaolo meni molemmilla koirilla upeasti :) Merri ei edes ennakoinut loppu istumista, niin kuin Nemi.. Molempien "bravuuri" pitäisi olla luoksetulo, mutta nyt se ei mennyt niin hyvin. Varsinkaan Nemillä.. Merrin seuraaminen meni oletusti ihan pieleen, Merriä ei vaan kiinnosta. Nemin muka hyvä seuraaminen toimi vain osittain... ja perusasennot olivat nyt pielessä. Olisi kait pitänyt auttaa sitä hieman, tai jotain. Ihan hyvä treeni joka tapauksessa :)


perjantai 24. marraskuuta 2006

Koulutettavat



Tällä kertaa este-harjoitus puolellakin oli pieni rata:

Pujottelu oli laitettu erikseen, jota koirakot saivat harjoitella niillä ajoilla kun odottelivat pääsyä harjoittelemaan joko yo. rataa tai Pirkon laatimaa harjoitusta.

Piirroksessa 3 ja 4 hyppy ovat hieman erilailla kuin mitä ne harjoituksessa todellisuudessa olivat.

Harjoituksen avulla oli harjoitella jo aiemmin opittuja eli:
  • Opetella ja tottua samalla itse siihen, että putki voi olla kontaktiesteen alla. Eli viimeksi putki oli puomin alla ja puomia ei suoritettu. Tällä kertaa siis a:n alla ja molemmat esteet suoritettiin. Tarkkuutta siis ohjaukseen; jotkut koirat valitsivat väärän esteen jos ohjaaja ohjasi puolihuolimattomasti...
  • A-este osana rataa, eli vauhdikkaammassakin menossa kiinnitettävä huomiota kontakteihin
  • hypyt a:n jälkeen (ennen putkea) -hyppy-takaa-hyppy -käskytyksellä.
  • Valssi hyppyjen jälkeen, jolloin putkeen vienti oli sujuvampi.
Harjoitus sujui suurimmalta osalta ihan kivasti, mutta toisaalta myös haastetta löytyi.

Tapaamisiin ensi viikolla :)


Sitä sun tätä...


Hullut ja hulvattomat reissaajat suunnittelevat lähtevänsä ens maaliskuussa Riikaan. Siellä olisi siis sekä KV-koiranäyttely että agilitykisat (1 startti / luokka). Saapa nähdä toteutuuko tuo reissu, mutta suunnitelmissa on ainakin toistaiseksi. :)

Ilmoitin pari päivää sitten Merrinkin Kajaanin Tamminäyttelyyn. Kun se kerta matkaan lähtee jokatapauksessa kun kirmaillaan illalla agilityn parissa. Tuomarina ruotsinlapinkoirille siellä on siis Maija Mäkinen (jonka kehässä kumpikaan koirista ei ole ennen ollut).

Yritykset treeniä koirien kanssa tokoa menevät kotona usein hieman pelleilyn puolelle.. sillä tottahan toki molemmat koirat änkeävät paikalle. Kun kerta jotain joku olisi niiden kanssa touhuamassa, ja ruokaa olisi myös tarjolla.
Harjoittelinpa siis muutama päivä sitten niin, että käskin Merrin keskelle olohuonetta istumaan paikoillaan samalla kun seurautin Nemiä eteiskäytävällä. Samalla varmistaen, että Merri pysyy paikoillaan. Tein Nemin kanssa muutaman liikkeestä seisomisen, joissa Nemi pysyi tosi hyvin paikoillaan. Eli kävin parin metrin päässä kääntymässä ja kun palasin liki koiraa niin palkkasin sen heti (ilman mitään loppuasentoja tms). En vain enää muista, että riittikö Nemille "seis(o)"-käsky vai miten. Luultavasti pysähdyin tai hidastin menoani, katsoin taakse ja varmistin että koira pysyy paikallaan. Eli ei vielä mikään koemainen kympin suoritus, mutta toivoa on vielä ;)
Muutaman kerran treenittyämme kävin palkkaamassa Merrin hienosta paikallaolosta.

Yritin myös samankaltaista treenituokiota Merrin kanssa, mutta Nemi ei pysynyt samallalailla paikallaan.. Nemi kuitenkin oli hetken omissa oloissaan, joten pystyin hetken aikaa treenimään Merrin kanssa viime viikkoista hidasta seuraamista. Mikä sujuikin ihan kivasti, koiralla oli hyvä kontakti - tosin välillä se hieman edisti, mutta kontakti säilyi kuitenkin.

Lopuksi tein vielä molempien koirien kanssa kaukoja, tosin lähietäisyydeltä. Merri innostui vallan, ja peruutti varmaan kaks metriä pomppiessaan istu-maahan-seiso (en muista missä järjestyksessä käskytin) ...
Nemillä on aika nätti maahanmeno, ihan noin niin kuin arkenakin. Tosin varsinkin normielossa se on välillä kuin hidastetusta filmistä.. että ehkei sellaista tokoon. Mutta koira on ainakin ryhdikkäässä ja suorassa asennossa ;)


keskiviikko 22. marraskuuta 2006

The Killer Chair



Nemi koki maanantaina kauhun hetket, kun Tappaja Tuoli yritti päästä sen kimppuun hallissa. Jollei reppana ois ollut niin kauhuissaan niin tilanne olisi voinut olla koominenkin.
Juttu meni siis näin:
Jätin koiran kiinni (hallin reunalla olleeseen tuoliin), kun menin ensin rakentamaan rataa ja sitten tutustumaan harjoituksiin. Nemi pysyi kiltisti paikoillaan, kunnes olin tulossa takaisin sen luo. Se ryntäsikin mua kohti -> tuoli kaatui -> Nemi säikähti ja säntäsi juoksemaan -> tuoli "säntäsi" perässä -> Nemi haukkui ja kauhistui entisestään yrittäen samalla saada pahaa tuolia pois perästään -> Nemi säntäili pitkin hallin puolikasta kaataen useita hyppyesteitä ->yritin saada Nemistä otteen, epäonnistuin ->ja Nemi juoksi taas lisää.. Lopulta sain remmistä otteen ja Nemi & The Tuoli pysähtyivät.

Nemi oli levoton koko harjoitusten ajan ja hyppi aitojen yli todella huonosti. Siis alitti esteitä. Rataharjoitus meni tuon hyppyongelman takia aikalailla mönkään...
Positiivisia asioita löytyy kuitenkin treenistä eli a:lla jäi istumaan kontaktille, jonne sain sen palkattua. Ja pujottelu sujui yllättävänkin hyvin. Myös "väärältä" puolelta :) Tuo väärä-puoli yllätti mut täysin.. ainoat ongelmat kepeillä oli oikeastaan Nemin liika innokkuus, jolloin työnsin sen väärään väliin pari kertaa..

maanantai 20. marraskuuta 2006

Tuplaluoksetulo


Jei, pääsimme ekaa kertaa Nemin kanssa tokovuoroomme Virpiniemeen :)

Aluksi otimme yksilöliikkeenä seuramisen ja liikkeestä seisomisen. Seuraaminen siis vapaana. Avitin Nemiä sen verran, että käytin namia. Neiti kun oli ollut sen verran kuutamolla tuntia aiemmin agiharkoissa etten halunnut hämmentää sitä liikaa vaatimalla liikoja. Seuraaminen sujuikin todella hyvin (ainakaan Tiina ei moittinut muusta kuin namista.. eikä siitäkään varsinaisesti moittinut), mitä nyt itse voisin luottaa enemmän siihen että koira seuraa. Eli nenä ylös!
Liikkeestä seisomista en ottanut kunnolla ts liikkeenomaisesti, vaan käännyin aika lähelle koiraa kun se seisoi (jäi kyllä seisomaan käskystä) ja näytin kädellä "stoppia" eli pysyhän koira siinä.

Luoksepäästäväisyys sujui Nemiltä tosi hyvin. Paikallamakuussa meni hyvin maahan, ja jäikin. Mutta kun pääsin n. 10m päähän niin Nemi teki näyttävän luoksetulon. Palautin koiran takaisin - ja sama uudestaan... lopulta jäin vain parin metrin päähän koirasta. ja siinä se sentäs pysyi. Mutta kun palasin koiran luo niin se nousi istumaan.. Joten pitää muistaa palkata koira jo aiemmin, ja vapauttaa eikä ottaa liikettä loppuun asti.
Seuraavaksi harjoittelimme liikkeestä istumista. Se sujui muutoin tosi hyvin, mutta välillä Nemi ei tuntunut muistavan mitä se istuminen on. Mutta kun käskyn ja pysähdyksen teki korostetusti tai kädellä ohjasi niin koira jäi tosi hyvin istua töröttämään. Ja pystyin käymään n.5 metrin päässä olemassa hetken ja Nemi istui tärkeänä paikallaan (vaikka ympärillä oli muita treenailijoita) :)

Lopuksi otimme luoksetulon ensin yksilösuorituksena (sujui ihan hyvin, pikkasen piti namilla ohjata koiraa sivulle, mutta enää ei tarvita jalka-apuja) ja sitten kaksi koiraa kerrallaan. Koirat juoksivat eri suuntiin.. tuo sujui Nemiltä myös hyvin eikä sitä kiinnostanut katsoa / havaita minne toinen koira ravaa..


Hidasta seuraamista


Merrin tokoilussa harjoittelimme seuraamista temmonvaihteluilla. Saimme hyvät neuvot sekä nopeaan että hitaaseen seuraamiseen. Hidas sujui Merrin kanssa yllättävänkin hyvin -kontakti säilyi hyvin. Nopeassa oli hitusta vailla ettei Merri ruvennut riekkumaan.

Luoksepäästäväisyydessä imututin Merrille namia, jolloin Ammi pääsi jopa lähietäisyydelle asti. :)
Paikkamakuu sujui ihan kivasti, yhdessä välissä kävin palkkaamassa, mutta koira pysyi hyvin maassa pari minuuttia.

Kaukokäskyt olivat harjoittelussa. Eli seiso - istu, mikä tuotti ohjaajalle vaikeuksia eli miten parhaiten saada koira istumaan seisomasta ilman, että takajalat liikuisivat. Aika hyvin Merri onneksi tekee tuon luonnostaankin. Tosin siinä kun mietiskelin asiaa niin homma meni pelleilyksi kun Merri esitteli kaikenlaisia taitojaan ja sirkustemppujaan, jotta olisi saanut sitä palkkaa.. Mutta oletan ainakin, että koiralla oli kivaa ;)


Lappalais-agit


Olin pitkästä aikaa taas lappalaiskoirien halliharkoissa, tällä kertaa kirmaamassa Nemin kanssa. Johanna rakennutti 1-luokan radan, mikä osoittauitui Nemille ihan liian vaikeaksi. Nemi hämmentyi selkeesti, koska hyppykuvio piti ottaa monesti uusiksi eikä se siltikään sujunut. Kyseessä oli eräänlainen neliö.. Yhden ratasuunnitelmani mukaan olisin valssannut ensimmäisen hypyn jälkeen, mutta huomasin hyvin pian että olin auttamattomasti myöhässä.. jos taas leikkasin tuossa kohtaa niin Nemi kyllä hyppäsi seuraavan hypyn ihan, mutta ajautui ihan liian kaus. Ja kun olisi pitänyt kääntyä vasemmalle niin Nemi oli jo jossain muualla (kauempana oikealla edessä). Kun taas koitin sanoa "tässän" hypyn jälkeen niin Nemi tuli muhun kiinni (hyvä sinällään), mutta tuolloin en saanut sitä hyppäämään seuraavaa hyppyä.
Epämääräisesti tuosta hyppy-hässkästä selvittyämme oli vuorossa pujottelu, jonne Nemi meni innolla. Mutta väärästä välistä sisään, jolloin minä typeryyksissäni palautin koiran alkuun. Jolloin Nemin into laski ja siitä tuli entistäkin epävarmempi. Tosin kun otimme pujon uusiksi niin se suoritti sen aika näpsäkästi eli suht nopeasti :)
Keinulle pyysin apuja eli Johanna laski keinun alas, mutta Nemillä oli niin paljon vauhtia että se juoksi siltikin keinun läpi (vaikka mielestäni yritinkin komentaa sitä). Onneksi koira kuitenkin suostui suorittamaan esteen uudestaan, namujen avulla.
Rengasta en edes yrittänyt ottaa vauhdikkaasti vaan istutin koiran esteen taakse ja siirryin itse esteen toiselle puolelle ja käskytin (rengas!) koiran - jolloin se ainakin teki niin kuin pitikin.
Rata alkoi (harjoiteltiin eka tuota hyppy-hässäkkää erikseen) parilla hieman vinosti olevalla hypyllä, joiden jälkeen oli puomi. Ja melkolailla puomin vieressä a. Nemi hyppäsi ensin ekan hypyn ja juoksi sitten a:lle. Sitten se juoksi useita kertoja ekan riman ali... oli selkeesti hämmentynyt. Usean yrityksen jälkeen sain sen hyppäämään nuo hypyt ja sinne puomille.
Puomin jälkeen oli hyppy, mutkahyppy, hyppy ja tuo em. A. Tuo kohta meni hyvin eli Nemi irtosi tosi hyvin putkelle ja hyppeli nuo hypyt. A:lta rynni vauhdikkaasti alas eikä jäänyt kontaktille, joten otin uusiksi (oli medi-a). Sitten olikin hyppy-hässäkkä, pujo, putki, keinu, pituus, rengas ja hyppy.


Ei puomille



Esteharjoitus puolella harjoittelimme tällä kertaa rengasta ja putkea, joka oli sijoitettu puomin alle. Putki oli niin, että aluksi koirat eivät edes "nähneet" puomia, pikkuhiljaa putken suuta taivuteltiin hieman vaikeampaan asentoon.. Tosin tuo ei tuottanut koirille mitään ongelmaa. Suurimmalla osalla koirat livahtivat hyvin putkeen, muutama koira meni silloin tällöin putken suun ohi, jolloin ne huomasivat puominkin ja nousivat puomin nousukontakilla. Mutta yksikään koirista ei rynnännyt suorittamaan puomia.
Harjoituksen tarkoituksena oli sekä harjoitella rengasta (myös niin että renkaan jälkeen "matka jatkuu") että saada koirien ohjaajat huomaamaan ettei se ole niin erikoista vaikka se putki olisi joskus puomin tai a.n alla.. ;) Nyt toki aloitettiin harjoittelu niin ettei väärän esteen valintaa sattuisi edes tapahtumaan. Pikkuhiljaa sitten vaikeutetaan harjoitusta...
Saldo: joillakin koirakoilla oli renkaalla vaikeuksia, putkeen suurin osa sujahti todella hyvin.

edit: esteharjoitus päässä oli myös pujottelu, jota koirakot saivat harjoitella itsenäisesti. Valitettavasti en kerennyt seuraamaan kuinka hyvin pujottelu sujui.

Ei hyvä...



...nimittäin Merrin agiharkat torstaina reissun jälkeen. No itse olin myös aika vetämätön enkä jaksanut panostaa kunnolla ja ottaa "tosissaan". Merri haukkua paukutti ja melkein roikkui lahkeessakin. Ei juuri muuta sanottavaa... 

torstai 16. marraskuuta 2006

Voittajan on helppo hymyillä :)



Enemmän tarinaa myöhemmin, mutta ihan vain ilmoitusluontoisena ilosalomana, että Merri on nykyään Maailmanvoittaja - 06, Puolan Voittaja -06 ja Puolan valio (plus Suomen ja Norjan valio). :)

edit: tuomari arvosteli enganniksi, tulkki käänsi arvostelun puolaksi arvosteluun. Ja kävimme englannistamassa koirien arvostelut näyttelytoimistossa..
Nemin arvostelu:
Very well-built, a bit too narrow ways. Very nice eyes, very well-built neck, very good angulation, enough bones buildings, too narrow front legs, too long hair. Very good. NUO EH2
Merrin arvostelu:
Perfect type, good skull (for female). Nice ears, eyes, top line, crithers (?). Good angulation in front, nice body, good coat, too narrow in front. Excellent.VAL ERI1 PN1 SERT CACIB VSP

perjantai 3. marraskuuta 2006

Matkakuumetta...



Käytin koirat eilen Akuutissa, jossa Nemiltä otettiin vasta-ainetestiä varten hieman verta ja annoin molemmille matolääkkeet valvotuissa olosuhteissa. Matolääkkeen antoa varten koirat piti punnita Akuutin eteisessä olevalla puntarilla. Niinpä olikin varsin yllättävää havaita, kuinka vähän neidit painavat. Nemille puntari näytti lukemaa 13,10kg. Ja Merrille 11,80kg.
Piti punnita Merri muutamaan otteeseen, mutta pakkohan se oli lopulta uskoa.

En ollut antanut koirille ruokaa aamulla, koska Nemille ei voinut antaa tuon verinäytteenoton takia. Joten Nemi popsi matolääkkeet innokkaasti. Ja koska Nemi söi omat puoltoista tablettia niin innolla, niin Merrikin lopulta söi, ensin tosin pudotti lattialle, mutta koska Nemi oli ryntäämässä syömään sitä niin .. pakkohan Merrinkin oli lääkkeet syödä narskuttaa. Ja minä kun epäilin ja harmittelin kun en ollut ottanut meetwurstia tms mukaani..

Puolan matkaa varten ei siis tarvita tuota vasta-ainetestausta, mutta muutoin kyllä. Siis jotta voimme ens kesänä lähteä koko lauman voimin Ruotsiin...

Puolan matkamme alkaa siis maanantaina, jolloin hyppäämme Oulusta bussiin klo 9.00. Päiväkirjakin jää siis päivitystauolle puoleksitoista viikoksi. Palaamme reissusta 15.11 joskus iltamyöhään. Ja näyttelykehässä koirat ovat torstaina 9.11.


Kouluttajan näkökulma: ratatreeni2



Okk:n jatko-agi-ryhmä, harjoitukset 2.marraskuuta -06

Tein tällekin kertaa rataharjoituksen Pirkon pitäessä esteharjoituksia
hallin toisessa päässä. Rata oli hieman lyhyempi kuin viime kerralla,
mutta olin miettinyt siihen muutamia harjoituksellisia kohtia.

Eli alussa oli kolme hyppyestettä pienellä kaarella, sitten kaksi
hyppyä vierekkäin. Niin että 3. ja 4. hyppyjen välissä kannatti tehdä
valssi. Ja 4. ja 5. hypyt ottaa "hyppy-takaa-hyppy" -tyylillä. Eli
jatkettiin viime kerralla harjoitteluohjelmaan otettua esteen
kiertämistä. Lopuksi oli vielä loppusuora, eli hyppy -suoraputki ja
hyppy. Loppuun laitettiin nami ja alettiin opettamaan koirille eteen
-käskyä.

Suurimmalla osalla koirakoista harjoitus meni
hyvin, kerkesimme myös ottamaan radan, tai osia siitä, uudestaan. Sekä
toisen puoliskon kanssa teimme pienellä muutoksella radan myös toisin
päin (lopusta alkuun).

Harjoitellut asiat:
  1. Valssi
  2. "Takaa" (hyppy-takaa-hyppy)
  3. Eteen -meno

Muistutus: kannattaa palkata koira aina välillä haltuunotosta, ja
käyttää haltuunottoon terävää käskyä ennemmin siis tässä kuin täällä.

Ensi viikolla Mari pitää tälle ryhmälle treenit koska allekirjoittanut on Puolassa..

Agiliitelyä


Kolmet viimeisimmät Merrin agiharkat
ovat jääneet täysin vaille kommentointia. Tässä jotain epämääräisiä
sekaisia kommentteja niistä..



  • Merri haukkua pätkytti eilen kun olin rataantutustumisessa. Ja
    kun Mari selitti harjoitusten tarkoituksia. Kyllästyin siihen ja hain
    itselleni räminätölkin -> Merri oli hiljaa.


  • Sunnuntaina Merri hyppäsi reilusti puomin alasmenokontaktilta
    yli, joten eilen treenasin sen kanssa pelkkää puomia (muun treenin
    välissä), pysäytin stop-käskyllä alasmenokontaktille. Palkkasin. Käskin
    pysyä paikallaan ja palkkasin taas.


  • Eilen harjoiteltiin itteksemme putkeen irtaantumista ja leikkausta. Merri haukkui, ja irtosi huonosti.


  • Treenasin rengasta yksittäin, niin että renkaan takana oli
    purkinkansi jonka päällä oli nami. Eli tuolla Merri oppi että sen
    purkinkannen päällä on palkka.


  • Ratatreeniharkan tarkoituksena oli loppusuoran treenaus. Ensin
    otettiin eteen lähetystä yhden ja sitten kahden ja lopulta kolmannen
    hypyn takaa. Merri eteni ihan hyvin eikä vilkuillut mun suuntaan.
    Lopulta harjoittelimme koko treenin, eli kaksi hyppyä (nuo samat mitkä
    olivat eteen-treenissä), sitten tiukka käännös ja hyppy vähän
    kauempana, lähetys suoraan putkeen (joka oli vinossa), pituus ja 90
    asteen käännös ja nuo kolme loppuhyppyä. Ekalla kerralla mulla oli
    huono käännös (valssi) kahden hypyn jälkeen ja huono haltuunotto
    jolloin Merri kirmas Marin ja namikipon luo. Toisella kertaa käännös
    oli jo parempi. Samoin haltuunotto. Mutta Merri meinasi juosta putken
    ohi, käskytin sitä putkelle uudestaan jolloin Merri teki vekin ja meni
    putkeen :) Pituudelta kääntyi ihan hyvin hypylle - sitten selvästi
    lamppu syttyi ja koira kiiti eteen -käskyllä "maaliin".


  • Lopuksi vielä otettiin Merrille suora putki jonka päässä oli
    namia, jotta Merrillä olisi hinku putkiin :) ja olihan sillä, kun tiesi
    saavansa lihapullaa :)

  • Sunnuntaina tein muutamia hyviä pujotteluharjoituksia.


  • Viime torstain treeneistä en näköjään muista enää oikein mitään... kait ne ihan kohtuudella menivät.