Torstai
Sama rata kuin edellisellä viikollakin, tällä kertaa sentään sujui huomattavasti paremmin kuin viimeksi. Pujottelua vedättämällä ja niin että olin n.1,5 metrin päässä koirasta (sivusuunnassa). Eteenlähettämistä eli loppusuoraa. Tiukkoja käännöksiä. Pers jättöjä. Jonkun verran haukkumista muttei liiaksi.
Sunnuntai
Putkitreeniä. Mutkaputkia, suora putki ja pussi. Sekä hyppyjä niiden välissä. Ja sitä loppusuoraa. Eli palkka lopussa, lähti Merrikin aika vauhdilla - tosin kun pussi oli viimeisenä esteenä niin ohitti sen ekalla kerralla, kun sanoin vain "eteen" enkä pussi -käskyä. Toisella kerralla meni jo paremmin. Välillä treeni niin, että ei mentykään kaikkiin putkiin. Ja välillä niin ettei saanut leikata eli oli pakko kiertää ulkokautta jompi kumpi mutkaputkista.
Itsekseen kävin ottamassa pujoa, jossa oli kivasti vauhtia ja Merri jätti tällä kertaa jopa haukkumisen väliin. Vaikken en edes millään kolisutellut sitä. :)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti