Huolimatta viime viikkoisista kirjoituksistani vein kuitenkin Nemin nosetunnille ma-iltana.
Nemi oli äänekäs (ei yllätys) kun läksi etsintäalueille ja hieman niillä alueillakin. Paitsi kun alkoi käyttämään nenäänsä niin hiljeni. Ensimmäisen alueen / piilon se ratkaisi hienosti. Ihan millilleen ei tarkentanut oikeen paikkaan - ja minä sain taas huomautuksen siitä, että pitäisi palkata koira siihen hajulle, että vahvistaisin sille sitä - mutta muutoin meni hienosti.
Toisena oli ns laatikkotesti jossa Nemi marssi ihan tyynesti hajulaatikon ohi pariinkin otteeseen. Alkoi siinä sitten koiralta sinni loppua etsimiseen. Että hittoakos tässä nyt ollaan - vois sen namin helpomminkin saada / ottaa.
Kolmannella alueella Nemi oli periaatteessa enemmän taas asiassa mukana, haisteli kovasti joitain paikkoja, mutta meni melko pitkään (?) ennen kuin löysi hajun. Hieman piti itse rajata sitten sitä etsittävää aluetta ts johdatella koiraa oikealle neliölle. Itse piti vältellä etten katso koiraa koska se alkoi heti tarjoilemaan mulle tokojuttuja (pertsaa yms).
Neljäs alue oli myös vaikea. Haju oli yhdellä rappusella (yläkertaan menevät portaat). Pikkukoirille hajulöytyi hyvin rappujen alla tolskatessa, isommille se oli helpompi hakea kun meni portaisiin, mutta Nemi-raasun tekniikka ei enää riittänytkään portailla temppuiluun. Plus tätä aluetta vaikeutti huomattavasti, että Nemi melkein palkkautui siitä kun työnsi päänsä alueen vieressä olevaan rosikseen. Ihmettelin miksi se niin teki, koska siellä ei ollut kuin tyhjä pullo ja tyhjä tölkki. Tai ei olisi pitänyt olla ... Yks treeniryhmätoveri sitten paljasi heittäneensä sinne jonkun namin (miksi ihmeessä?!!?) - että kyllä se Nemin nenä toimi, se vain bongasi ennemmin sen namin kuin eucan kun eucan etsiminen ei ole sille The juttu (jos ruokaa on jossain).
Hajut olivat pari tuntia vanhoja, eli Nemille vaikeita kun kotona on etitty paljon tuorempia ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti