tiistai 15. tammikuuta 2019

Joku otsikko (ilman mielikuvitusta)


  1. Nemin yöruokaan/iltapalaan on alettu laittamaan myös virtsankarkailulääkettä. Ihan siis tuossa muutama päivä sitten aloitin tämän tavan. On näet löytynyt muutamia lätäköitä (esim sohvalta, grr) yön jälkeen asunnosta ja vahva oletus on, että Nemi on niiden takana ollut. Alunperin siinä lääkkeen ohjeessa siis oli, että kolme kertaa päivässä, mutta on annettu kahtena - kun koira on saanut kaks kertaa päivässä ruuan - ja se on toiminut ihan hyvin niin. Nythän Nemi on saanut ko lääkettä jo ... viis ja puol vuotta. 
  2. Tänään tuli mieleen asia (joka tuskin pitää paikkansa, mutta ...), että koirat voisivat hieman tasapainottaa tuota kuulemistaan. Että kun Nemi ei enää kuule kunnolla ja Kiki kuulee vähän turhankin hyvin; aina sen perusteella että se ilmoittaa siitä, että kuulee jotain. Mutta jos se ilmoittaakin siksi, kun Nemi ei kuule? 
  3. Aamulenkillä Nemi yritti komentaa Kikiä liikkumaan nopeammin. Siis paluumatkalla kun asiat oli jo hoidettu ja olivat matkalla kotiin. Nemillähän on kiire. Koska ruoka. Nemi on hauska, kun se välillä laittaa vilkun päälle, ohittaa vaik Kikin ja sitten turbovaihde päälle - yrittää välillä myös laukata ja närkästyy kun taluttaja ei kiihdytä vauhtia. Niin Kiki oli jäänyt jotain nuuskimaan niin Nemi oli mennyt komentamaan sitä, että "lopeta heti, nyt on kiire syömään". 
  4. Toisinaan teetän jonkun tehtävän koirilla ennen kuin annan niille ruuan. Viime aikoina on sitten ollut niin, että kun olen vapauttanut koirat syömään niin Nemi on istunut paikoillaan kupin edessä siinä missä Kiki on jo ollut syömässä omaa ruokaansa. Joten vähitellen olen alkanut oppimaan, että Nemi tarvitsee suullisenkäskyn lisäksi käsimerkin.
    Tänään sitten käskin koirat sivulle. Siis laitoin ensin Nemin ruokakupin lattialle, sitten käskin koiran sivulle. Koira istui paikallaan eikä liikahtanut mihinkään. Kiki tuli mun sivulle, siihen Nemin ja mun väliin ... Siinä ne sitten istua napotti vierekkäin - toinen tottelevaisena ja toinen ... huonokuuloisena ("miks en saa jo syödä") 💗

Ei kommentteja: