torstai 22. toukokuuta 2014

Me on aksattu tänään

Aamulla käytiin Martsassa. Ajatus oli tehä vähän kontaktireeniä ja pujottelua, mutta koska ulkokentällä (jossa kävin ekan kerran tälle vuotta, siis ihan reenimässä enkä vain kääntymässä pihassa) olikin hypyissä rimat paikallaan, niin tehtiin me vähän niitäkin (ja rengasta ja pituutta ja putkia ja pussia). Aluksi kuitenkin käytiin tietysti kävelyllä ja löysin uusia ulottuvuuksia tutusta Martinniemestä. Puhelinta aka kelloa en ottanut mukaan joten en tiiä oliks toi kuinka paljon yli sen normi lämppäriajan (eli puoliska tunnin), mutta jos käyn enemmänkin pihalla reenimässä niin tuo uusi lenkura voisi olla mukava lisä siihen lenkuravalikoimaan mitä tuolla yleensä kiertelee. Jäähylenkin tein tutummassa maastossa.

Illalla -ts iltapäivällä- ajoin sitten Haukkikselle Okk:n epiksiin. Koska aamulla oli jo aksattu niin ilmosin vain yhdelle radalle, sille ensimmäisenä olleelle mölliradalle. Nemi starttasi maksien ekana (rimat tais olla neljässäviidessä). Rata oli just hyvä möllirata. Ensin alkusuora, menin ottamaan koiran vastaan kolmannen esteen (joka oli suoraputki) loppuvaiheelta. Sitten hieman kääntylyä, taas suoraviivasesti kentän toiseen päätyyn jossa mutka putken avulla käännös ja taas mentiin. Ja taas mutka putken avulla kääntyminen loppusuoralle. Meidän ainoa tökkö tuli ensimmäisellä suoralla, kun Nemi ohitti ekan suoran viimisen hypyn. Ja livahti johonkin väärään putkeen. Kannustin sen sieltä matkaani ja otin ne esteet uusiksi mitä ei oltu tehty. Ja sitten juostiin, ilman virheitä ja Nemi vielä irtosi hienosti loppusuorankin. Se oli varsinainen hyvänmielen epistely se! :)


Aamulla Martsassa





Illalla Haukkukeitaalla

Ei kommentteja: