torstai 19. tammikuuta 2012

N10 agi


 Ohjatut aksat. Mikko koutsaili. Nemi hyppeli 45cm rimoja, ja hyvä niin, koska jankkauksia tuli vaikka kuinka. Ei ollut meiän aamu. Miten tuo agi voikin olla niin vaikeeta? 

Tarun blogista löytyy piirros reenistä.



Ongelmia putkien kanssa. Mikon piti avittaa kolmos putkella. 7-11 mun ohjaukset eivät olleet selvillä kunnolla. Kerran en muistanu jarruttaa pöydälle ja koira meni siitä läpi. Kympillä en lähteny  tarpeeks ajoissa liikkeelle. Yhelletoistalle olin suunnitellu tekeväni bäkläpin mutta ilmeisesti sylkkäreitä pitäisi ylläpitää koska koira (tai minä) ei ollutkaan siinä enää kovin hyvä eikä aa vetänyt puoleensa. Sitten yritettiin tehdä siihen saksalaista - jota en todellakaan osaa. Mikko kiltti oli kärsivällinen ja antoi mun yrittää sitä melkoisen monta kertaa. Mun mielestä en kovin hääviä tulosta saanut aikaan.

A ja muuri ihan jees, muurille siis valssi melko valmiiksi kun koira viel aalla. 15:lta en lähtenyt tarpeeks ajoissa liikkeelle. Koira myös välillä jätti hyppäämättä hypyn. Se meidän ongelma noista takakierto hypyistä, missä vaiheessa voin liikkua jotta koira myös hyppää sen hypyn. Pitäisi mennä jo, mutta koira ei välttis hyppää....

Ei meiän rata ollu tollanen! Voi äly. Ts rengasta ei suoritettu muuta kuin kerran, pujottelun jälkeen.

Hypyn ja pituuden väliin piti tehdä persjättö.Oottelin koiraa liikaa putkelta tai varmistelin sitä hyppyä ja sitten tuli kiire. Pujottelussa piti vedättää ja tehdä renkaan jälkeen valssi. Kerran laitettiin palkka keppien päähän ja heti oli rennompaa ja koira kesti hyvin vedätyksen.

Hyvää kepit (kerran meni huonosti) ja kontaktit. Huonoa moni asia ohjausjutuissa.

Ei kommentteja: