torstai 19. tammikuuta 2012

M9 toko


 Myös Merrin tokottelut pyörähtivät käyntiin. Kevään Hurlumhei-ryhmässä on nyt Monty-snautseri, Uuno-staffi, Symppis-Kessu, ?-samojedi ja Kaino-Vieno -bullmastiffi. 

Merri pääsi eilen harkkaamaan sivulle tuloa, pomppivaa liikkeestä pysähtymistä, noutoesineen pitoa, ruutua, kaukoja. Temppuja. 

Merri kyllä tulee sivulle vaikka mun kädet eivät olisikaan sivulla kylkien vieressä, mutta mää kuulemma edelleen liikaa taivuttelen kroppaani ja sillä avitan koiraa tulemaan siihen sivulle. Eli ennemmin Merrin kanssa pitäisi kiinnittää huomiota siihen eikä niin välittää siitä onko kädet missä vai tossa.

Toisin kuin Nemi niin Merri kyllä pomppi tuossa pomppimisharjoituksessa. Mutta se sitten hyppi mun housuihin/jalkoihin pahki. Johon sain Jenniltä neuvoksi ohjata koiraa ennemminkin sivustani kuin suoraan eteenpäin. Josta seurasi vissiin hieman parempia suorituksia.

Itsekseni reenasin kaukoja vaihtelevista välimatkoista, nää reenit meni ihan kivasti. Sitten tein myös ruutuun lähetystä jostain about kymmenestä metristä ja nekin reenit taisivat mennä ihan kivasti. Ruudussa ootti siis pallo.

Noutoesine reeniä ois pitänyt tehdä niin, että koiralla on hanakka ote kapulaan ja ite vois tarttua siihen kanssa. Mutta koska Merri on  tosi löperö kapulan suhteen niin en tod voi taistella siitä sen kapulasta sen kanssa. Vaan keskityin siihen että voin pitää käsiäni lähellä kapulaa ilman että kapula tippuu tai pitää höllästi kii kapulasta. Merrin pää sai heilua kunhan se ei avaa kitaansa.

Tein myös muutaman harjoitteen metallikapulan kanssa, nämä reenit olivat lyhyitä palkiten kovasti.

Ei kommentteja: