maanantai 2. tammikuuta 2012

M1 toko


 Kävin koirien kanssa aamulla hallilla. Aloitin reenaamisen Merrin kanssa, ensin rakensin hallin päähän ruudun. Iso puoli oli siis vapaana agiesteistä. 

Jätin koiran istumaan verhon luo ja vein ruutumaton ruutuun. Palasin koiran luo ja lähetin sen ruutuun käskyllä ja käsimerkillä. Koira juoksi sinne vauhdilla! Räkyttämättä tai kyselemättä multa yhtään mitään!! Juoksin ruutuun perässä ja palkkailin koiraa nakkikikkareilla. Otettiin tuo vielä samalla tavalla uusiksi ja Merri teki sen edelleen niin hyvin Meillä on sittenkin vielä toivoa asioitten suhteen 

Ruudun jälkeen leikittiin pallolla ilman sen kummempia tokotavoitteita. 

Sitten tein hieman ällöä metallinoutoa. Siihen pitäisi saada jotenkin jotain siis että koira innostuisi siitä enemmän. Hyppynouto puu kapulalla tehtiin pari kertaa. Ensin heitin kapulan huonosti, jotenka kun en sanonut hyppäämistä erikseen niin koira nouti vain kapulan hyppelemättä. Tokalla kerralla varmistin hyppäämisen sanomalla sen käskytyksen vielä erikseen, jotenka koirakin toimi ihan jees. 

 Sitten reenin myös hieman seuruuta. Koira kävi pallosta kierroksilla ja poikitti ikävästi edessä. Yritin palkata sitä Jennin neuvomalla tavalla vasemmalle, mutta tiiä sitten onnistuinko siinä alkuunkaan. Kierrokset -kunhan ei hauku- on hyvä asia ja kun on kontakti niin hyvähyvä mutta eihän sen tietty poikittaakkaan tarttis. Huoh. 

Pari liikkeestä istumista. Molemmat sujuivat. Iiihanaa! Luulisi että tämä ois iisipiisi liike, mutta niin vain Mersu on tähän asti tähän arponut millon minkäkin liikkeen, noh, voihan se tehdä niin edelleen. Mutta kiva, että nyt onnistui niin antaahan se uskoa siihen että ehkä tämä tästä 

Luoksarin maihinsyöksyjä. Peruuttelin ja käskin koiran pysähtymään seisaalleen, kutsuin "tuu" -käskyllä ja käskin maihin "maa" -käskyllä. Toimi aika näppärästi. 



Lisäksi Merri sai hurruutella puomin pari kertaa. 

Ei kommentteja: