lauantai 24. huhtikuuta 2010

Talven vikat


Tai tuon "pompsin" vikat reenit oli sitten vuorossa Nemillä torstai-iltana. Talven harkkaryhmästämme jää kesäksi yksi koirakko pois (ja tilalle tulee toki uus koirakko), mutta muutoin hauska sakkimme pysyy kesänkin kasassa

Torstaina harkattiin isommalla puolella rataa (jotain 24 estettä) Marin koutsauksessa. Nemille oli nyt rimat 55cm:ssä - kun ollaan kerta reilun viikon päästä menossa kisoihin...

Alussa ei voinut pirkottaa, mikä oli niin väärin! Mutta ei se auttanut kun ottaa koiruus mukaan jo 1-2 välistä... Nemi lähti hyvin pinkomaan ja sain sen hyppylyiden kautta hyvin pujotteluun ja sieltä vauhdilla putkeen. Putken jälkeen ois pitänyt tehdä jotain (päällejuoksun tapaista), mutta kun en tehnyt niin koira juoksi vauhdilla puomille. Hieno kontakti!

Sama kohta uusiksi (putkelta) ja sitä päällejuoksu ja "Nemi" -reenausta, samoin kuin oikea-aikaista liikkumista niin sain koiran puomin vieressä olleeseen suoraan putkeen. Nemi tuli toosi hyvällä vauhdilla, mutta mitä lie ite kämmäsin ohjauksessa muurille tultaessa (vai mistä johtui) että koira hyppäsi huonosti josta seurasi, että kaikki muurin palikat tippui ja koko muuri heilui mutta ei kaatunut. Mutta josta seurasi se että koira säikähti ja teki kauhukaarroksen ja sitten väisti muuria. Hyppyytin koiran toki muurille uusiksi ja kehuin, mutta koko loppu reenin ajan se muuri oli vähän niin ja näin ja esim tarvittavaa leikkausta en voinut ko esteelle tehdä (vaan tein pyörityksen mikä ei maxikoiralle siihen kohtaa ollut paras mahdollinen ratkaisu).

Siitäpä sitten kuitenkin jatkettiin matkaa. Puomi ok, mutta sen jälkeiseltä hypyltä en kääntänyt koiraa joten koira menikin putkeen (radan viides este)... kun oikeesti ois pitänyt mennä pöydälle. Tuon jälkeen rata hetken matkaa ok (tosin jatkoonkin kehitettiin muuta vikalle kiekalle mikä hienosti toimikin Marin ohjeistuksen jälkeen). Sitten tuli tökkö olikohan joku leikkauskohta.. johon sain neuvoksi ppk:n, mitkä toimii hyvin mulla & Nemillä :) jatkoon olisi ollut siisti tehdä yks valssi, mutta Nemi ei irronnut (sille pirun muurille) tarpeeksi hyvin... joten päädyttiin tekemään pjättö mikä olikin toimivampi. Tosin olisi saanut olla vähän paremmalla ajoituksella. Ja sitten loppuun vielä keinu ja hyppy.

Sitten vielä koko rata uusiksi, nollaa ei tehty mutta monet jutskat menivät tosi hyvin!  Ja tässä oli sellainen veikeä havainto, että ehkä ekoja kertoja pystyin lennosta taistelemaan ja muuttamaan hitusen suunnitelmaa kun ei mennytkään tismalleen niin kuin olin ajatellut. Ja silti saatiin ne kohdat menemään ns oikein... Kehitys kehittyy ja me ehkä siinä mukana

Nemi oli tosi päheenä - olin kyllä varsin iloinen tuosta minun pikkumaxiagittajasta, sen kanssa on ilo liitää!

Ei kommentteja: