lauantai 24. huhtikuuta 2010

Päivin tokovalmennus, osa1


Keskiviikkona alkuillasta olimme Merrin kanssa tokoilemassa AD-hallilla. Oli siis ensimmäinen kerta kesän toksuttelukurssistamme (tai kesän ja kesän, taitaa tuo kurssi loppua jo kesäkuun puolella). Ryhmässä reenusteli meidän lisäksi viisi muuta koirakkoa joista osa oli entuudestaan tuttuja ja osa ei.

Kouluttajamme eli Päivi Lamminen halusi ensimmäisellä kerralla testailla mitä osaamme joten teimmekin kaikenlaista "pientä".

Paikallaoloa niin, että mentiin muutaman metrin päähän makaavasta koirasta ja tehtiin erilaisia häiriöjuttuja. Kuten mentiin kyykkyyn, taputettiin käsiä, hypittiin, heitettiin lelu maahan ja juostiin koiran taakse. Kaikesta muusta Merri selviytyi hyvin paitsi siitä juoksemisesta... Tuon jälkeen pistin koiran takaisin maihin ja jatkettiin harjoitusta niin, että mentiin taas muutaman metrin päähän ja käännettiin koiralle selkä. Pelottavaa, mutta en vilkuillut taakseni, ja Mersu pysyi paikallaan. Jee jee. Sitten palattiin koiran viereen ja palkattiin & vapautettiin koira.

Harjoittelimme myös perusasentoja pareittain. Eli katsottiin sen parin sivulletuloa, jota tehtiin eri kulmista. Sivulletulohan on ollut Merrillä muutenkin hinkkauksen alla viime aikoina. Mikä on mielestäni parantunut jo roimasti, mutta Päivi sanoi ihan hyvän huomion... eli sen vartalonvääntyilyn saisin vissiin lopettaa

Tehtiin myös noutoreeniä, siis ihan niin että koiralle kapula suuhun ja kuljettiin - ei varsinaista seuraamista. Tuossa Merri oli ensin ihan ok:sti, mutta sitten tein kait liian pitkän pätkän kun se sylkäisi kapulan ulos suustaan.

Harkattiin myös luoksetuloja alo-tyyliin. Merri muuten ok, paitsi yritti varastaa kerran tai pari ja sivulletulot ei tuossa priimoja (mistä en yllättynyt). Positiivista kuitenkin, että se tuli ihan reippaalla vauhdilla eikä jäänyt himmailemaan mun eteen (puolentoista metrin päähän) kuten joskus on tehnyt (ennakoiden pysäytystä).

Sitten tehtiin toisenlaista paikallaoloreeniä. Eli koirat istuivat ympyrässä ja ihmiset kulkivat ensin keskelle ja sitten ympyrässä joko koirien edestä tai takaa. Tämä vielä sujui - ja seuraavakin jota epäilin... Eli koiran eteen laitettiin nami (laitoin namialustalle), tosin minä pistin ehkä 1½ metrin päähän Merristä. Kun oli kerta haastava niin en sitä ihan nenän eteen viittinyt laittaa. Kyttäsin kyllä kiertelyn aikana Merriä aika kovastikin - mutta ei se sitä namia syönyt... vasta kuin sitten kun menin koiran taakse ja sanoin (koira oli muistaakseni käsketty tässä vaiheessa maate) "sivulle" ---> Merri meni syömään namin. Koiraa ei olisi pitänyt päästää siis syömään sitä namia vaan kerätä nami pois sieltä ja palkata koira muuten/taskusta. Noh, otin tuon osuuden uusiksi kun Päivi vahti namia, jolloin koira ei yrittänytkään rynnätä namille mutta ei toisaalta myöskään tullut kunnolla sivulle (kiire namille, jonne se luuli pääsevänsä).

Jossain välissä piti leikkiä koiran kanssa. Siis ilman nameja ja leluja. Mä roikututin Merriä lahkeesta ts pakittelin yms millä saan koiran kierroksia nostettua ja se retuuttaa/puree mun jalkoja. Ei ehkä kaikkein fiksuin leikki, mutta ... sellaista se vaan joskus on. Tuota ei kyllä voisi käyttää palkkana toksukokeissa, mutta eipä Merri palkkaudu mistään (muusta kuin namista, eikun..) pienestä hipsutuksesta - eikä varsinkaan (vääränlaisesta) rapsutuksesta tms

Noh jok tap, reeneissä leikittiin ja sitten kesken leikin piti pyytää koira sivulle. Mikä meni ihan näppärästi meiltä. Samoin seuraava vaihe eli kesken leikin tehtiin pätkä seuruuta.

Lopuksi Päivi vielä katsoi kaikilta pätkät seuraamista. Ei käskytettynä. Piti tehdä pätkä missä tuli käännökset oikealle ja vasemmalle sekä täyskäännös. Täykkärin aikana Merrin ote herpaantui kun joku rapisteli just jotain namipussia tms (eihän sen siitä pitäs häiriintyä, mutta Mersu kyllä häiriintyy..) sain sen kuitenkin "Merrrri!" käskyllä taas mukaani ja muut kääntymiset menivät ihan hyvin. Tein ehkä turhan pitkänkin harjoituksen kun en osannut säheltää ja soveltaa ittekseni oikianlaista kaaviota. Kouluttaja-reppana () on ilmeisesti nähnyt meiltä aiemmin vain tosi huonoja seuruita kun sen mielestä seuraamisemme oli parantunut selvästi. Siis ei me keskiviikkona surkeeta seuruuta (sitä täykkäriä lukuunottamatta) esitetty, mutta ei se nyt parastakaan ollut...

Seuraavalla kerralla reenataan jääviä ja ruutua, jollen vallan väärin muista.

Ei kommentteja: