keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Esi-treenit


Ajelin eilen iltapäivällä uudestaan hallille. Reenustelin hallin viimeisinä vapaina hetkinä eli neljän kieppehillä. Taisin lähtä hallista poikke hieman ennen puol viittä, jolloin ekat iltaryhmäläiset tulivat vastaan heidän lämmittely ja meiän jäähyttelylenkillä.

Piti päästä tekemään jotain juttuja Nemin kanssa. Lähinnä halusin vahvistaa kontakteja ja pujottelua. Teinkin muutamia harjoituksia joissa palkkasin Nemin pujottelun päästämällä sen aalle. Minne se karauttikin vauhdilla. Samalla itse juoksin / kiersin hieman kauempaa aan eteen. Hieman hirvitti kun Nemi tuli niin vauhdilla, mutta onneksi se hienosti pysähtyi tekemään kaks-kakkoset joka kerta. Ja lähti liikkeelle vasta luvan saatuaan.

Mutten malttanut jättää reeniä vain tuohon. Vaan tein myös samoja juttuja mitä olin tehnyt aiemmin päivällä Merrin kanssa, hivenen lyhennettyinä versioina.

Nemillä ei ollut niin hyvät hoksottimet putkelta kääntymisen kanssa kuin Merrillä. Vaikka se palkka olikin siellä. Nemille yritin sihistä tuossa kohtaa. Toisaalta taas se Nemin eteneminen on sikäli mikäli ihan loogista, että Nemille olen nimenomaan opettanut sitä "esteeltä jatketaan eteenpäin" -ajattelua, toisin kuin Merrille.

Tein myös muutaman kerran pakkovalssi-treenejä.

Ja sitä omituista puolvals-harkkaa mikä ei mennyt jakeluun aiemmin päivällä. Asia oli ilmeisesti sopivasti hautunut päässä. Sillä nyt ainakin kuvittelin sen sujuneen - jos hallissa on piilokamera niin filmiä katselevat voivat sitten kummastella että mitähän tuokin kuvitteli tekevänsä Lisäksi sain ko harkasta Nemin pujotteluunkin. Tosin en joka kerta, enkä oikein osaa sanoa miten ne ohjaustavat/käskytykset erosivat toisistaan joilla hypyltä pujon oikeaan väliin meno onnistui ja ne joilla se epäonnistui

Mitähän muuta me tehtiin? Ainakin pari muutaman esteen eteenmeno ja se peruutus-puolvalssi-hyppy-putki juttu. Mikä myös sujui Nemiltä kätsymmin kuin Mersulta. Ehkäpä siksi kun Nemi lähti sinne hypylle paljon Mersua paremmin. 

Ei kommentteja: