tiistai 29. huhtikuuta 2008

1400km



Nää siis kävivät Turnééllaan. Takki on vieläkin hieman tyhjä.

Perjantaina ajettiin Nurmoon.

Lauantaiaamusta hilippastiin Seinäjoelle. Kisattiin kolme rataa, jotka tuomaroi Ritva Herrala.
Ensin oli kontaktirata, jonka Merri kiisi ihanasti - puhdas rata, mutta ihanneaika ylittyi 3,56 (sij.4). Seukkina oli myös kontaktirata mikä meni mäkkeen (hyl), en muista rataa tarkemmin. Vika rata oli hyppäri, jalat oli jo "kuolleet" ja mietin kaikenlaista kisaamisen unhoittamisesta lähtien. Mutta niin vain kisatessa kivut unhoittuvat ja homma rullasi taas virheittä maaliin asti. Yliaikaa kuitenkin 4,32 (sij.7).

Launtaina kisojen jälkeen ajeltiin Kaarinaan, jonne oli hemmetin hankala löytää. Allekirjoittanutta ahdisti kun piti ajaa syvälle, syvälle Turkuun asti ennen kuin löytyi tie nro 110 ja viitat kohti Kaarinaa.

Sunnuntaiaamuna pistettiin Mitsun nokka kohti Turkua ja ATT:n kisapaikkaa, jonne ei olisi varmasti löydetty ilman Riitan & Tarjan ohjeita (Kiitos!).
Kisapaikkana oli pienehkö halli, maapohjainen. Oma tuntuma hallin pohjasta oli, että se oli hivenen epätasainen ja osittain myös hievan pehmeä. Eli ei paras paikka agiliidolle (ainakaan mulle) muttei huonoinkaan.

Turkusessa kirmattiin myös kolme rataa. Ensin Salme Mujusen agilityrata, jossa pelkäsin turhan paljon virhettä pujottelun jälkeen. Ja ylivarmistelulla sitten sainkin sen virheen (eli kiellon) aikaiseksi. Tuloksensa siis 5,98. Eli aika olisi riittänyt oikeaan nollaan... Niin niin, kivahan sitä on jossitella.
Toisena Johanna Nybergin agirata (eka kerta ko tuomarin radalla), joka oli kimurantti, mutta selvitin sen - - lähes loppuun asti. Lopussa sitten huohotin jo niin paljon, että käskyt jäi antamatta ja Merri juoksi vikan esteen ohi. Ja korjaus yritys epäonnistui, jollon Mersu hyppäsi vikan hypyn väärin päin. Se siis olisi voinut olla nolla. Viimeisenä oli Johannan tuomaroima hyppäri, josta selvitin alun vaikeudet ja sitten Merri karkasi a:lle kun olisi pitänyt menä pujotteluun - joku kun ei muistanut tehdä minkäänlaista tai tarpeeksi painokasta haltuunottoa...

Kisojen jälkeen ajettiin Nousiaisiin syömään, ja sieltä Poriin kahville (kiitos Sanni :)) ja sieltä Mustasaareen yöpymään (jonne ehdimme just ennen kuin pistivät respan kiinni klo 23).
Kotona oltiin maanantaina päivällä.

Jottei Nemillä olisi ollut täysin turistin virka reissussa niin käytin tilanteet ja esteet hyödyksi ja reenin sen kanssa lämmittelyesteillä sekä Seinäjoella että Turussa. Ensimmäisessä hyppelyitä (takaa yms kuvioita) ja jälkimmäisessä a:ta, pujoa ja hyppyjä.

Kiitoksia Pirkolle & Nucalle mukavasta matkaseurasta, jahka ollaan tästä toivuttu voidaan miettiä minne sitten suunnattaisiin .... ;)

Ei kommentteja: