Sunnuntaina aamuvarhain auton nokka näytti kohti Virpiniemeä, koiran pikainen pissatus metsässä ja sitten halliin vastaanottoon hommiin. 2-luokkien alkaessa koiran pidempi ulkoilutus ja sitten odottelemaan 3-luokkien radanrakennusta ja tutustelua.
Leikki aloitettiin hyppyradalla. Rata vaikutti kimurantilta, tosi lyhyet estevälit ja houkutusesteitä vähän joka kohdassa. Tässä't tulivat kait oikeissa kohdissa, sillä sain pidettyä koiran näpeissäni. Ja jopa muistin puhua jotain koiran ollessa putkissa (terveisiä kouluttajille, joskus tää blondikin muistaa jotain
). Tultiin virheittä maaliin, mutta ihanneaika ylittyi 7,19 sekuntia. Tuo aika riitti neljänteen sijaan (kisaajia taisi olla hieman yli kymmenen paikalla). Yksikään medi3 luokan koirista ei tehnyt miinusmerkkistä nollaa (pari nolla pilkku jotain taisi olla kärkisijoilla).
Heti kun rata päättyi painelin koiran kanssa hallista ulos (niine kamppeineni joilla olin radallakin ollut). Leikittämään koiraa pallolla, eli palkkailemaan sitä. Muutama muukin koira oli lähipoluilla joten siirryin vähän syrjemmäksi metsään, jotta sain pitää koiran irti huoletta ja leikkiä sen kanssa. Ensin leikittelin pallolla ja sitten kuljeskeltiin muuten vain.
Kotvan kuluttua huomasin, että hallia ei enää näkynyt eikä ääniä kuulunut. Koitin kääntyä takaisin päin (en tosin seurannut omia jälkiäni), mutta ilmeisesti kuitenkin en ihan siinä onnistunut kun ei edelleenkään näyttänyt tutulta. Pähkäilin tovin mitä sitten tekisin ja ajattelin, että ei kait tässä muukaan auta kun seurata omia jälkiä takaisin (niin tylsää kuin se olisikin). Käppäilin jonkin aikaa (siellä oli satunnainen hankikanto), kunnes tajusin verrata seuraamiani askelluksia omiin kengän jälkiini ja tajusin seuraavani ihan jonkun muun (isokenkäisemmän) jälkiä.
Muutos suunnitelmaan siis ja kohti oletettua oikeaa suuntaa. Kohta näkyikin sähkölinja, josta löytyi paljon kuljettu polku. Kuvittelin, että tämä varmaan on jossain kohtuu likellä hallia, kun siinä oli niin paljon ihmisten ja koirien jälkiä. Ei siis muuta kuin sitä kulkemaan. Näkyi metsätöiden jälkiä ja polku oli hyvin selkeä. Kunnes vähitellen jäljet rupesivat vähenemään ja kohta huomasin seuraavani vain yksiä jalanjälkiä... Rupesi jo mietittymään, että kuinkahan pitkä lenkki tämä tulee olemaan, kun ei ollut enää hajuakaan omasta sijainnista. Ajattelin kuitenkin, että jonnekin tämän on pakko johtaa, joten ei muuta kuin tallustelua eteenpäin.
Aina välillä huhuilin koiran luokseni, palkkasin lihapullan palasilla ja päästin taas humputtelemaan. Välillä Merri oli ihan mun likellä ja välillä hiliputteli hetken matkan päässä. Mutta koko ajan näköetäisyydellä kuitenkin.
Kunnes. Ensin kuului rytinää mun oikealta puolelta, sitten edestäni (muutaman metrin päästä) juoksi metsäkauris (tai joku sen tapainen) ja Merri perässä. Kerkesin nähdä kauriin ennen kuin se ohitti minut ja huutaa koiraa, mutta myöhäistähän se tietysti oli. Sinne menivät molemmat. Ja minä huusin, enemmän kuin ikinä, niin lujaa kuin ääntä lähti. Sekä Merriä että Tänne'ä. Lysähdin polvilleni hankeen istumaan - huutaen samalla koiraa .. Välillä jo hetkeksi vaikenin kun ajattelin, että kannattaako sitä kuinka kauan kiljua. Olo oli enemmän kuin epätoivoinen. Ei hajuakaan missä on, ei puhelinta mukana (tai kelloa), sormet jo jäässä ja koira kadoksissa. Silmissä vilahti kaikenlaiset kauhu-skenaariot. Tässäkö se nyt oli? Menetinkö koiran? Kerkesin jo kokea tulevaisuuden koiraa epätoivoisesti etsien, kenties koskaan enää löytämättä - ainakaan elossa.
Kotvan kuluttua (kuluneesta ajasta ei minkäänlaista käsitystä) tutunnäköinen musta koira tulee samasta pöheiköstä takaisin minne oli mennytkin. Kun näin koiran niin kehuin sitä ja iskin kasan nameja hangelle viereeni, kun koira tuli syömään ne niin kytkin sen välittömästi ja syötin sille lisää nameja ja kehuin vuolaasti.
Jahka könysin ylös niin lähdin jatkamaan matkaa, hieman hankalammin toki kun koira kiskoi ja jalka oli hajalla jo kaikesta rasituksesta, mutta koiraa en yllättäin enää irti päästänyt.
Koira oli ihan tohkeissaan, haukkui sellaista työ/poro/paimennushaukkua (jeh, vihdoinkin ollaan oikeissa hommissa eikä missään agi yms leikeissä), haisteli kauriin jälkiä ja oli menossa suuntaan jos toiseenkin.
Aikamme käveltyämme tulimme jonnekin metsätielle, vasemmalla näkyi jotain törppöjä josta päättelin että siellä päin saattaisi olla sivistys, joten sinne suuntaan siis. Hetku kulettuamme näkyi hevostalleja -ja aitauksia. Vielä hetken matkaa niin näkyi rivissä autoja ja koiria ihmisineen (siel oli match show mikä selittää autot, ihmiset ja koirat). Kun päästiin ensimmäisen ihmisen luo niin esitin täysin sekopäiseltä kuulostaneen kysymyksen: "Anteeksi, voisitko kertoa missä minä olen?" Sain hämmentyneen vastauksen ja suuntaohjeet miten löydän takaisin Okk:n hallille.
Hallille päästyäni olin totaalisen jäässä, pistin koiran autoon ja menin hallille katsomaan joko kisat kohta päättyy. Ihmetykseni oli suuri kun huomasin, että päivän vika rata oli juuri ja juuri valmis. Ehdin siis vielä viimeiseen rataantutustumiseen vaikka luulin että kisat olisivat suurin piirtein olleet jo ohitse.
Jalka hajalla ja ajatukset ihan jossain muualla kävin tutustumassa rataan ja hakemassa Merrille hylyn. Hylky tuli kun koira ohitti kolmantena olleen okserin ja hyppäsi sen sitten toiseen suuntaan. Tuon jälkeen ohjasin koiraa radalla ehkä puolet esteistä ja sitten tulimme jo radalta pois. Ei ihan ollut kiinnostusta agiliitoon tuossa kohtaa.. kun pääosassa ajatuksissa oli, että ihanaa, mulla vielä on tuo koira
Leikki aloitettiin hyppyradalla. Rata vaikutti kimurantilta, tosi lyhyet estevälit ja houkutusesteitä vähän joka kohdassa. Tässä't tulivat kait oikeissa kohdissa, sillä sain pidettyä koiran näpeissäni. Ja jopa muistin puhua jotain koiran ollessa putkissa (terveisiä kouluttajille, joskus tää blondikin muistaa jotain
). Tultiin virheittä maaliin, mutta ihanneaika ylittyi 7,19 sekuntia. Tuo aika riitti neljänteen sijaan (kisaajia taisi olla hieman yli kymmenen paikalla). Yksikään medi3 luokan koirista ei tehnyt miinusmerkkistä nollaa (pari nolla pilkku jotain taisi olla kärkisijoilla). Heti kun rata päättyi painelin koiran kanssa hallista ulos (niine kamppeineni joilla olin radallakin ollut). Leikittämään koiraa pallolla, eli palkkailemaan sitä. Muutama muukin koira oli lähipoluilla joten siirryin vähän syrjemmäksi metsään, jotta sain pitää koiran irti huoletta ja leikkiä sen kanssa. Ensin leikittelin pallolla ja sitten kuljeskeltiin muuten vain.
Kotvan kuluttua huomasin, että hallia ei enää näkynyt eikä ääniä kuulunut. Koitin kääntyä takaisin päin (en tosin seurannut omia jälkiäni), mutta ilmeisesti kuitenkin en ihan siinä onnistunut kun ei edelleenkään näyttänyt tutulta. Pähkäilin tovin mitä sitten tekisin ja ajattelin, että ei kait tässä muukaan auta kun seurata omia jälkiä takaisin (niin tylsää kuin se olisikin). Käppäilin jonkin aikaa (siellä oli satunnainen hankikanto), kunnes tajusin verrata seuraamiani askelluksia omiin kengän jälkiini ja tajusin seuraavani ihan jonkun muun (isokenkäisemmän) jälkiä.
Muutos suunnitelmaan siis ja kohti oletettua oikeaa suuntaa. Kohta näkyikin sähkölinja, josta löytyi paljon kuljettu polku. Kuvittelin, että tämä varmaan on jossain kohtuu likellä hallia, kun siinä oli niin paljon ihmisten ja koirien jälkiä. Ei siis muuta kuin sitä kulkemaan. Näkyi metsätöiden jälkiä ja polku oli hyvin selkeä. Kunnes vähitellen jäljet rupesivat vähenemään ja kohta huomasin seuraavani vain yksiä jalanjälkiä... Rupesi jo mietittymään, että kuinkahan pitkä lenkki tämä tulee olemaan, kun ei ollut enää hajuakaan omasta sijainnista. Ajattelin kuitenkin, että jonnekin tämän on pakko johtaa, joten ei muuta kuin tallustelua eteenpäin.
Aina välillä huhuilin koiran luokseni, palkkasin lihapullan palasilla ja päästin taas humputtelemaan. Välillä Merri oli ihan mun likellä ja välillä hiliputteli hetken matkan päässä. Mutta koko ajan näköetäisyydellä kuitenkin.
Kunnes. Ensin kuului rytinää mun oikealta puolelta, sitten edestäni (muutaman metrin päästä) juoksi metsäkauris (tai joku sen tapainen) ja Merri perässä. Kerkesin nähdä kauriin ennen kuin se ohitti minut ja huutaa koiraa, mutta myöhäistähän se tietysti oli. Sinne menivät molemmat. Ja minä huusin, enemmän kuin ikinä, niin lujaa kuin ääntä lähti. Sekä Merriä että Tänne'ä. Lysähdin polvilleni hankeen istumaan - huutaen samalla koiraa .. Välillä jo hetkeksi vaikenin kun ajattelin, että kannattaako sitä kuinka kauan kiljua. Olo oli enemmän kuin epätoivoinen. Ei hajuakaan missä on, ei puhelinta mukana (tai kelloa), sormet jo jäässä ja koira kadoksissa. Silmissä vilahti kaikenlaiset kauhu-skenaariot. Tässäkö se nyt oli? Menetinkö koiran? Kerkesin jo kokea tulevaisuuden koiraa epätoivoisesti etsien, kenties koskaan enää löytämättä - ainakaan elossa.
Kotvan kuluttua (kuluneesta ajasta ei minkäänlaista käsitystä) tutunnäköinen musta koira tulee samasta pöheiköstä takaisin minne oli mennytkin. Kun näin koiran niin kehuin sitä ja iskin kasan nameja hangelle viereeni, kun koira tuli syömään ne niin kytkin sen välittömästi ja syötin sille lisää nameja ja kehuin vuolaasti.
Jahka könysin ylös niin lähdin jatkamaan matkaa, hieman hankalammin toki kun koira kiskoi ja jalka oli hajalla jo kaikesta rasituksesta, mutta koiraa en yllättäin enää irti päästänyt.
Koira oli ihan tohkeissaan, haukkui sellaista työ/poro/paimennushaukkua (jeh, vihdoinkin ollaan oikeissa hommissa eikä missään agi yms leikeissä), haisteli kauriin jälkiä ja oli menossa suuntaan jos toiseenkin.
Aikamme käveltyämme tulimme jonnekin metsätielle, vasemmalla näkyi jotain törppöjä josta päättelin että siellä päin saattaisi olla sivistys, joten sinne suuntaan siis. Hetku kulettuamme näkyi hevostalleja -ja aitauksia. Vielä hetken matkaa niin näkyi rivissä autoja ja koiria ihmisineen (siel oli match show mikä selittää autot, ihmiset ja koirat). Kun päästiin ensimmäisen ihmisen luo niin esitin täysin sekopäiseltä kuulostaneen kysymyksen: "Anteeksi, voisitko kertoa missä minä olen?" Sain hämmentyneen vastauksen ja suuntaohjeet miten löydän takaisin Okk:n hallille.
Hallille päästyäni olin totaalisen jäässä, pistin koiran autoon ja menin hallille katsomaan joko kisat kohta päättyy. Ihmetykseni oli suuri kun huomasin, että päivän vika rata oli juuri ja juuri valmis. Ehdin siis vielä viimeiseen rataantutustumiseen vaikka luulin että kisat olisivat suurin piirtein olleet jo ohitse.
Jalka hajalla ja ajatukset ihan jossain muualla kävin tutustumassa rataan ja hakemassa Merrille hylyn. Hylky tuli kun koira ohitti kolmantena olleen okserin ja hyppäsi sen sitten toiseen suuntaan. Tuon jälkeen ohjasin koiraa radalla ehkä puolet esteistä ja sitten tulimme jo radalta pois. Ei ihan ollut kiinnostusta agiliitoon tuossa kohtaa.. kun pääosassa ajatuksissa oli, että ihanaa, mulla vielä on tuo koira
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti