Tokotreenit alkoivat paikallamakuulla. Merri pysyi hienosti paikallaan vaikka laidasta kaksi koiraa lähtikin hilputtelemaan about puolivälissä harjoitusta. Kun aika oli täysi niin palkkasin koiran maahan mutten vapauttanut. Siirryin about puolen metrin (tai jotain, en siis ihan koiran karvoihin kiinni) päähän koirasta, jolloin se makasi hyvin paikallaan ja vasta käskystä (sivulle) istahti viereeni. Ennakoinnin välttäminen toimi siis edelleen
Seuraavaksi harjoittelimme pareittain seuraamista, samalla yksi koirakoista meni kouluttajan yksityisopetukseen (kouluttaja huuteli milloin kenenkin vuoro oli mennä) treenimään hyppyä ja ruutua.
Merrin kanssa aiheenani oli edelleen liikkeenpysähtyessä istuminen/perusasento. Nyt se on alkanut siis istumaan kohtuu hyvin, mutta asento on vino. Joku taisi minulle joskus neuvoa, että yhdellä kerralla harjoitellaan yhtä asiaa ja toisella sitten toista. Eli jos kiinnitän jossain harkassa huomiota siihen istumiseen pysähdyttäessä niin en saisi samalla kertaa oikoa myös asentoa. Että se oikeapaikkaisuus/asento pitäisi harjoitella sitten erikseen.
Treenailin myös käännöksiä, kontaktin pitoa - hieman pidemmälläkin matkalla (toimi, koska Merri oli hyvin innokkaalla työskentelytuulella ), hidasta ja nopeaa seuruuta.
Koska aikaa oli muuhunkin, niin treenailimme myös liikkeestä maahanmenoa - niin että kävin koiran takana. Ei ongelmia.
Liikkeestä seisomisessa (en tehnyt näitä liikkeitä peräkkäin) taas oli ongelmia, en edelleenkään tiedä tähän asiaan ratkaisua. Tai sitten vaadin liikoja / liian vähän. Muuttelen tapojani jne.
Heittelin myös Merrille noutokapulaa. Ensin metallista, haki sitä ihan innolla. En vaatinut pitämistä sen kauempaa kuin mitä hakeminen ja mun luo tuominen vaatii - eli kun koira tuli kapula suussaan mun luo (istuin lattialla) niin otin kapulan sen suusta ja työnsin lihapullan palasen sisään.
Puisen kapulan kanssa sen sijaan tein jo enemmän liikkeenomaisesti. Eli heitin kapulan, käskin hakea. Ja kun koira toi sen mulle ts tuli eteeni se suussaan niin käskin koiran sivulle (edelleen kapula suussa). Ja kun koira oli sivulla niin otin kapulan ja palkkasin koiran.
Hiottavaa noudossakin varmasti vielä riittää, mutta täytyy kyllä sanoa, että Merri on edistynyt siinä ihan tajuttomasti - ei uskoisi, että pari vuotta sitten koira ei edes suostunut koskemaan siihen saatikka ottamaan kapulaa suuhunsa
Ehdin myös teettämään jotain temppuja Mersulle ennen kuin oli meidän vuoro mennä kouluttajan oppiin
Hypyn näytin Pirittalle niin kuin Merri sen osaa eli alo-luokan hyppy a la Mersu. Muutoin meni hyvin, mutta kun olin siirtymässä koiran luo niin se liikkui. Eli hyppy ja seisominen tosi hyviä, mutta se maltti ei.. Eli olikin P:n kanssa puhetta, että mun kannattaa alkaa tekemään niin että kävelenkin koiran ohi tai johki muualle. Ja että en vie palkkaa/namia koiran luo vaan vapautan sen vaikka taakse palkalle jahka olen tyytyväinen suoritukseen.
Ruudun kanssa käytin matonpalasta, millä ollaan kotonakin treenitty, naksutin ei tietty ollut mukana.. Ensin Merri oli ihan ymmällään - kun siinä oli kerta ne törpöt ympärillä.. Mutta sitten hoksasi maton ja kävi tökkimässä sitä tassullaan. Ja kun palkka lensi, niin koira innostu ja tökki mattoa lisää (hassu, ahne koira). Otin lähetyksen vähän kauempaa - jolloin Merri ensin säntäsi remminsä ja reppumme luo ja sitten vasta ruutuun. Sitten taas hieman lähempää, tällä kertaa koira toimi paremmin.
Pitäisi varmaan kotonakin saada harjoitukseen enemmän etäisyyttä.. eikä naksutella parin metrin päästä vaan. Ja ehkä lisätä ne ruutumerkitkin, jotta koira hoksaisi että ne kuuluvat asiaan...
Merri oli kyllä koko treenien ajan super-innokkaalla tokotus-tuulella

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti