Aamulla ajelimme tutulla kokoonpanolla Okk:n hallille treenimään. Ratojen rakentamisineen ja harjoitteluineen aikaa hallilla kului yli 2 tuntia. Eikä jääty tuumimaan ja juoruilemaan, joten kovasti tuli touhuttua.
Harjoittelin sekä Merrin että Nemin kanssa samaa ratapätkää kuin viime viikon perjantain (Nemi+Mari) treeneissä. Edelleenkään Nemin kanssa pätkä ei sujunut alusta loppuun asti virheittä, mutta parissa osassa sain sen kuitenkin menemään ihan kivasti. Varsin tyytyväinen olin moneenkin kohtaan, mutta erityisesti 2-putkeen lähetykseen; Nemi haki hienosti sen ns pimeän kulman ts irtaantu hyvin putkeen jottei sitä tarvinnut viedä kovin pitkälle.
Merrin kanssa pätkä kyllä meni kokonaisuutena lävitse, mutta toisaalta irtaantumiset/etenemiset eivät olleet niin hyviä kuin Nemillä.
Lisäksi Nemin kanssa treenin yksittäisinä pujottelua (osin Pirkon avustuksella), a:ta ja rengasta. Sekä rengasta hypyn kanssa (sekä hyppy-rengas että rengas-hyppy) ja hyppyneliötä. Hyppyneliötä otin ensin niin, että laitoin namilautasen toisen hypyn taakse, joten sain Nemin irtaantumaan ja pystyin itse liikkumaan kohti kolmoshyppyä. Lopulta sain Nemin tekemään 4-6 hyppyä. Ensin neliö (aika pitkä väli vierekkäisten hyppyjen välissä) ja sitten vielä suora ja pallo lentoon..
Merrin kanssa harjoittelin myös neliötä ja irtaantumista palkalla. Ja yhdistin ko harjoitukseen myös renkaan. Lisäksi Merri treeni pujoa, jopa loppupalkalla.
Ai niin, a:lla Nemillä alkaa olemaan jo hieman ideaa esteen suorituksesta. Meni vauhdilla esteen ja hidasti vasta ihan lopussa. Ja pysähty kirrailemaan. Ja läks palkalle vasta luvalle. Hyvä hyvä, hyvä siitä vielä tulee.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti