lauantai 27. lokakuuta 2007

Innostunut - - vai vain ahne?



Kävin perjantaina, aamupäivällä, koirien kanssa hallilla. Merriä ei tuntunut agility kiinnostavan, joten tokottelin sen kanssa. Ja se oli ihan into tohkeissaan - väkistenkin heräsikin kysymys, että oliko se vain ovela? Ahne siis. Tokossa kun saa enemmän/useammin (ruoka)palkkaa kuin agiliidossa. 

Joka tapauksessa harjoittelin Mersun kanssa ensin noutoa, sillä ällöllä metallikapulalla. Ensin Merri otti sen suuhunsa (heittelin sitä siis sille) ja tipautti maahan. Kun käskin uudestaan, niin toi mulle. Palkkasin lihapullan palalla ja heitin taas. Ja taas se toi. Tehtiin puolisen tusinaa toistoa. Ihan hyvin toimi eikä kapula enää ällöttänyt. Nälkäinen koira totesi, kait, että ei kait tässä muukaan auta jos haluaa syödä jotain

Hyppyä treenasimme myös - alokasluokan liikkeenä, tosin ilman loppuistumista. Hyvin seisoi hypyn takana - ja tietty hyppäsikin

Seuraamista otin myös, hidasta, nopeaa, käännöksiä ja pysähtymisiä. Ihan ok:ta. Kontakti alkaa olla kohdallaan, samoin pysähtymiset (ollut arpomista sen kanssa istuuko tuolloin vai ei).

Liikkeestä maahanmenon tein muutaman kerran niin, että kävin kääntymässä koiran takana. Hyvin koiruus kesti sen.

Luoksetuloa kokeilin pysähdyksellä, eli heittelin palloa. Pitäisi päättää käsky -sana.
Otin myös lopuksi pari alon luoksetuloa, tänne -käskyllä tuli osittain eteen ja osittain sivulle - hieman epävarmana siis. Kun käytin suoraan sivulle käskyä niin tuli sinne minne pitikin (eli sivulle).

Lisäksi teetin koiralle hieman yli 2 minuutin paikallaolon. Häiriötä oli, kun Nucca ensin agiliiti toisella puolen hallia ja sitten käveli (Pirkon kera) minun ja koiran välistä. Hyvin pysyi paikallaan. Palkkasin maahan ja vapautin koiran sieltä.


Pitäisi löytää meille jostain joku koe. Jotta saataisiin joskus ne alokkaan loputkin 1-tulokset ja voitaisiin keskyttyä jo ylempien luokkien liikkeisiin alon sijasta (ja osaisin alkaa treenimään Nemin kanssa tavoitteellisemmin aloa).

Ei kommentteja: