tiistai 12. joulukuuta 2006

Pöytä? Mikä ihmeen pöytä?


Mietin eilen, että olisiko minusta & Nemistä agiharkkaajiksi, mutta päätin kuitenkin lähteä hallille, vaikka tekikin mieli jatkaa päiväunia.. Niin, se Messarin reissu oli aika rankka -hullu kait sitä täytyy olla 

Harjoittelimme erikseen pujo-putki yhdistelmää (välillä molempia erikseen) sekä rengasta. Renkaalle palkka kauemmas renkaasta, jotta saatiin koira jatkamaan eteenpäin eikä kääntymään heti mun käteen kiinni. Hyvä, irtaantumisiahan Nemin kanssa pitääkin juuri treeniä, ja sitä että oppisin ohjaamaan sitä kauempaa.
Rengas sujui paremmin jos minä olin esteen oikealla puolella, lopulta onneksi sujui myös toiselta puolelta. Pitäisi aina muistaa ottaa ohjaukset molemmin puolin, helposti sitä urautuu ja koirille homma on aluksi eri eritavoilla tehtynä.
Pujossa havaintona edelleen, että Nemi tarvii apuja ja kunnon käskytystä, muutoin jättää keppejä välistä tai työinto laskee.
Pujolta putkeen ohjaukseen sain hyviä ohjeita, eli sillä on väliä minne päin itse olen menossa. Teimme myös niin että valssasin pujon loppuvaiheella ohjaten samalla koiraa, ja sitten käskytin koiran "väärään" päähän putkea. Muutamalla treenillä sujui ihan hyvin.

Harjoitusrata oli jota kuinkin tällainen (mittasuhteet yms varmaan päin prinkkalaa, mutta jotenkin tähän suuntaan se kait meni):


Osa hypyistä oli Nemille medi-korkeuksilla. Otin koiran vastaan 2-hypyn kohdalla tehden samalla valssin ja vaihtaen ohjauskättä. Esteet 3-5 taisivat mennä kohtuu hyvin kun en muista enää suurempia tökkimisiä. Putkelta 6-hypylle olikin jo vaikeampi, eli koira hyppäsi helposti 7-hypyn kutosen sijaan... Oli tärkeää olla itse oikeassa kohdassa ja pitää toisella kädellä näyttöä koko ajan yllä ja toisella "heittää" koira esteen yli. Takaa hyppy sujui sitten ihan hyvin, samoin 8 hyppy ja Nemi osasi hienosti hakea putken suun eli ei tarvinnut viedä perille asti. Ennen puomia pientä vekkiä ts koiralle tilaa mennä puomille jotta kontaktitkin tuli otettua kunnolla. Puomin tuli hyvin alas, palkkasin kontaktilla ja otin hieman etäisyyttäkin ja palkkasin uudestaan. 11-hypylle vienti oli hankala koska etäisyyttä puomilta oli niin paljon, tuo tehtiin siis ns takaa vientinä. Taisi kuitenkin sujua jollain lailla, kun en muista että ois otettu ko. kohtaa uusiksi. Pöydälle ei hypännyt 'pöytä'-käskyllä... ja totesinkin ettei repsu edes tiennyt mistä on kyse. Pysyi kyllä sitten pöydällä sen tarvittavan ajan, ei tosin istumassa koko aikaa ja loppu hyppy ihan ok.

Kiva treeni oli - kannatti tulla treenimään




Ei kommentteja: