torstai 7. joulukuuta 2006

edit: Nemin agiharkat


Lupaamani jatko sille maanantain harkalle.

Otin yhdellä yksittäisellä hypyllä välistä vetoharjoitusta niin, että saisin Nemin tulemaan mun käteen. Nemi hoksas aika äkkiä homman ytimen. Jolloin mua rupesi hieman epäilyttämään, että harjoittelinkohan sittenkään sitä mitä piti... Toisaalta koirallekaan tuo ei ollut niin vaikea koskei siinä ollut enempää niitä esteitä - eli harha esteille ei ollut pääsyä.

Pidemmällä ratapätkällä aloitettiin sillä, että saatiin koira omalla peruutuksella tulemaan välistä ja sitten "päästettin" se hyppäämään viereinen hyppy. Eli vapautus oikea-aikaisesti ja koira hyppäämään. Sitten a:lle, jonne Nemi meni riemumielin ja sieltä hypyn kautta putkeen. Kun koira tuli putkesta ulos niin piti olla odottamassa yhden toisen hypyn takana, ja kun koira "naulitsee" ko hypyn niin samalla jo itse liikkua ja käskyttää koira hyppäämään se hyppy ja sitten itse kohti a:ta (ei ihan sinne asti) ja valssi, jota ennen koira hyppää sen "a:n jälkeisen" hypyn ja sitten vain loppu hypyt (pari kappaletta).
Hankala sinällään enää muista tarkkaa harjoituksen kulkua, mutta tuota putken jälkeistä tilannetta treenailimme muutamaan otteeseen, sillä jäin aluksi liikaakin odottamaan Nemiä sieltä putkelta  - ihan turhaan. Samaten pelkäsin, että koira ampaisee a:lle uudestaan enkä tullut tarpeeksi syvälle tekemään sitä valssia, jolloin Nemillä ei ollut oikein mahkuja/tilaa hypellä niitä hyppyjä.




Ei kommentteja: