Myyn blogissa vieraillessani käväisipä mielessäni, että lukeekohan näitä raapustuksiani joku muukin kuin minä? Varsinaisestihan kirjoitan näitä juttuja vain, jotta voisin pitemmällä tähtäimellä havaita jotain kehitystä tapahtuneen koirien treenailussa ja oppimisprosessissa. Ja toisaalta koneella kirjoittaminen on nykyään paljon luontevampaa kuin vihkoon tai vastaavaan rustaileminen, samoin verkosta raapustus varmasti löytyy eikä katoa johonkin lehtipinojen sekaan , josta sitä ei varmasti löytäisi silloin kun tarve vaatii.
Varsin hyvin -hitaan mutta varman- oppimisprosessin havaitsin viime syksynä Nemin tokotreeneissä, aikana ennen blogeiluani (päiväkirja1 ja päiväkirja2), mm paikallaolon harjoittelussa kun Nemi kehitti pikkuhiljaa malttiaan ja pysyi kuin pysyikin paikallaan vaikka minä liikuin. Ensin hitusen ja sitten pikkuhiljaa yhä kauemmas ja kauemmas.
Pidän myös näitä raapustuksia osana omaa oppimisprosessiani, eli niitä näitä tänne kirjaillessani käyn uudestaan läpi harjoitusten/kilpailun kulkua ja ehkäpä hoksaan missä kohdin olisi vielä parannettavaa tai mikä juttu toimi. Varmasti löytyisi vielä paljon parannettavaa blogin pidossa, onnistuneisiin harjoituksiin vaikuttaa paljon myös ulkoiset seikat, joita ei niin tule edes ajatelleeksi, kuten millaisen lenkin tein koiran kanssa ennen treenejä, milloin se oli viimeksi syönyt ja oliko sen jälkeen kakannut, olinko juossut pää kolmantena jalkana töistä kodin kautta harjoituksiin jne.
Samaten olen huomannut pohtivani yllättävänkin paljon noita pitämiämme koulutuksia. Myös siellä iloitsen koirakkojen kehittymisestä tässä matkan varrella, on ilo havaita, että oppimista on tapahtunut ja antamistani neuvoista on ollut hyötyä. Kirjaillessani ylös tehtyjä harjoituksia teen samalla sotasuunnitelmia jatkoharjoituksia varten. Ilman näitä raapustuksia ja mietintöjä harjoitukset eivät varmaankaan olisi niin suunnitelmallisia - eli ihan oikeasti (uskokaa tai älkää ;)), mulla on joku ajatuskin noisssa treeneissä
Niin, niihin kävijöihin. Marraskuun ajalta vuodatus kertoo blogissa kävijöistäni seuraavaa

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti