Mä tein eilen oivalluksen, mä olen alkanut luottamaan koiraan noissa agilitytreeneissä - parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Ihan tajuttoman elävästi tulee mieleen ne monet monet kerrat etsintätreeneissä kun toitotettiin toinen toisillemme (terveisiä vaan Jäläkiviisaille 
), että Luota koiraan! Ja kuitenkaan mä en ole osannut tehdä sitä ihan samaa asiaa tuossa agiliitelyssä. Kun tajuaa sen seikan, että kyllähän se koira osaa ilman sen kummempaa paapomista niin - avot! Sitä myötä, kun on alkanut tulla luottamusta koiran tekemiseen, niin sille antaa ihan erilailla vapautta ja se ilmenee myös tekemisenä ja vauhtina. Toki tässä on se hiuksen hieno raja, jota ei passaa ylittää eli edelleen koiraa pitää ohjata - eikä jättää selän taakse ja pinkoa eteenpäin niin kuin eilen eräässä kohtaa tein, jolloin Merri jätti yhden hypyn hyppäämättä. Eli koiraan luottaminen ei ole samaa kuin tyhmyys ja sen kuuluisan ohjaajan ja koiran välisen kontaktin kadottamista. 
Jaa, niistä eilisistä treeneistä. Kimuranttirata, joka tehtiin kahdessa osassa. Heti alkuun ohjasin Merrin 2-hypylle väärin. Rata alkoi siis näin:
Periaatteessa simppeliä, ja siltikin minun (blondin) piti oikein ajatella, että miten ja millä kädella ja jalalla ja pyörähdyksellä ja missä kohtaa on koira milloinkin .. mun pitää olla kun ohjaan koiran tuosta. Valssin tapainenhan siinä vain piti tehdä, mutta minä tein tapani mukaan asiasta taas vaikean. Onneksi se käytännössä kuitenkin sujui ihan ok:sti. :)
Kolmas este oli sitten keinu, ja se oli tuosta 2-hypyltä eteen ja oikealle päin, kuitenkin samassa linjassa kuin hypyt.
Harjoituksessa oli muutamia kinkkisiä kohtia, jotka menivät vaihtelevasti. Ihmeen hyvin kuitenkin sain tehtyä persjättöjä ja valsseja. Ja pingottua minkä jaloistani pääsen - alkaa löytyä vauhtia meistä molemmista. Kaikenlaisia ihmeitä sitä tapahtuu kun aikansa vääntää
), että Luota koiraan! Ja kuitenkaan mä en ole osannut tehdä sitä ihan samaa asiaa tuossa agiliitelyssä. Kun tajuaa sen seikan, että kyllähän se koira osaa ilman sen kummempaa paapomista niin - avot! Sitä myötä, kun on alkanut tulla luottamusta koiran tekemiseen, niin sille antaa ihan erilailla vapautta ja se ilmenee myös tekemisenä ja vauhtina. Toki tässä on se hiuksen hieno raja, jota ei passaa ylittää eli edelleen koiraa pitää ohjata - eikä jättää selän taakse ja pinkoa eteenpäin niin kuin eilen eräässä kohtaa tein, jolloin Merri jätti yhden hypyn hyppäämättä. Eli koiraan luottaminen ei ole samaa kuin tyhmyys ja sen kuuluisan ohjaajan ja koiran välisen kontaktin kadottamista. Jaa, niistä eilisistä treeneistä. Kimuranttirata, joka tehtiin kahdessa osassa. Heti alkuun ohjasin Merrin 2-hypylle väärin. Rata alkoi siis näin:
Periaatteessa simppeliä, ja siltikin minun (blondin) piti oikein ajatella, että miten ja millä kädella ja jalalla ja pyörähdyksellä ja missä kohtaa on koira milloinkin .. mun pitää olla kun ohjaan koiran tuosta. Valssin tapainenhan siinä vain piti tehdä, mutta minä tein tapani mukaan asiasta taas vaikean. Onneksi se käytännössä kuitenkin sujui ihan ok:sti. :)
Kolmas este oli sitten keinu, ja se oli tuosta 2-hypyltä eteen ja oikealle päin, kuitenkin samassa linjassa kuin hypyt.
Harjoituksessa oli muutamia kinkkisiä kohtia, jotka menivät vaihtelevasti. Ihmeen hyvin kuitenkin sain tehtyä persjättöjä ja valsseja. Ja pingottua minkä jaloistani pääsen - alkaa löytyä vauhtia meistä molemmista. Kaikenlaisia ihmeitä sitä tapahtuu kun aikansa vääntää
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti