torstai 7. joulukuuta 2006

Nemi ensi kertaa KAS.n Serti-areenalla


Merrin kanssa kun aikoinaan kisaamista aloittelimme, niin kävimme ottamassa vauhtia kisaamiseen KAS:n epävirallisista kisoista. Tuolloin elettiin siis talvea 2003. Onneksi sentään jotain on jäänyt käteen Merrin kanssa kisaamisesta, joten osasin ottaa Nemin kanssa epiksissä käynnin harjoituksen kannalta, enkä juurikaan jännittänyt tilannetta. Toisin kuin silloin 3,5v. sitten... 

Valmistauduimme tähän epis-retkeemme ja KAS:n halliin tutustumiseen (eli uusi paikka Nepsulle, uudet koirat, ihmiset jne) jo kotona eli jätin Merrin kotiin ja läksimme keskenään matkaan (mitä nyt Pirkko & Nucca haettiin väliltä kyytiin ).
Hallille tultaessa kävin ensin ilmoittamassa Nemin medi-mölleihin (medeihin joo, että ainakaan hyppyjen osalta ei tulisi ongelmia vaan saataisiin ennemminkin mukava "kisa"kokemus) Nemi oli hieman levoton hallissa ja hieman haukkua räksytti, joten siirryin sen kanssa hieman kauemmaksi muista ja tein koiran kanssa pieniä tokoliikkeitä. Jolloin se osoitti pystyvänsä työskentelmään myös ko. paikassa eli tokotteli pienesti ihan mielellään.
Rataantutustumisen ajaksi jätin Nemin seinällä olevaan koukkuun kiinni, jossa se odotti jopa välillä hiljaisena. Rt:ssa huomasin, että Serti-areenan pohja on huomattasti pehmeämpi (irto hiekkaa) kuin mitä se oli silloin kun enemmän / viimeksi olen ko. paikassa käynyt. Kummasti sitä kuitenkin rataa mentäessä ei välitä asiasta vaan pinkoo menemään minkä jaloistaan pääsee.

Rata sujui Nemin kanssa yllättävänkin hyvin, olin suorastaan hämmästynyt. Se pysyi lähdessä hyvin, kontaktit menivät hyvin (eli A ja puomi) - palkkasin molemmille kontakteille mistä saimme hylyt eli 10vp *2. Palkkailuihin meni aikaa, joten ihanneaika (60sek) ylittyi melkein kahdella sekunnilla. Mutta vauhti siis oikeesti oli hyvä, silloin kun ei istuttu kontakteilla. A:lle meinasi karata, mutta tuli käskyllä pois ennen kuin ehti aalle asti. Ja a:n jälkeen olleen putken kiersi ennen kuin meni putkeen sisään. Plus jossain kohtaa mun käskytys/näyttö oli huonoa joten yhdeltä hypyltä kielto.
Eli tulos ei ollut kovinkaan hyvä 5+5+10+5+10, ja se 1,? ajasta. Sijoitus taisi olla neljäs.

Mutta kokonaisuutena meni paljon paremmin kuin uskalsin toivoakaan. Varsin hyvä treeni siis - ja olin jopa niin iloinen "maaliin" tullessamme että tuulettelin hieman (supernoloa ;)).

Olin myös tyytyväinen itseeni, että maltoin jättää treenin tuohon yhteen rataan enkä jatkanut enää 1-luokan radalle. Nemi oli kotona sen verta väsynyt, että varmasti se oli saanut yhdelläkin startilla tarpeeksi aktiviteettia - Nemille kun agistartit eivät ole joka päiväisiä.. Samaten tuosta yhdestä suorituksesta jäi sopivan hyvä maku suuhun, sillä Nemi kulki eikä pomppinut mua vasten, pysyi lähdössä, kuunteli (palasi eikä koskettanut a:ta) jne - kuten tulikin jo kerrottua


Ei kommentteja: