maanantai 24. syyskuuta 2018

Jälkitreenejä viikolla 38

Kaikista hyvistä suunnitelmistani huolimatta en tehnyt Kikin kanssa viime viikolla kuin kaksi jälkitreeniä. Eräänä päivänä kävin koirien kanssa yliopiston piha-alueella tekemässä ja ajamassa yhden melko pitkän jäljen ja lauantaina kävin koiratanssikisojen lomassa tekemässä yhden keppijälkiharjoituksen.

Linnanmaan reenipäivänä oli hieman turhan tuulista mikä selvästi haittasi menoa - ts sai Kikin ajamaan jälkeä välillä hieman sivussa. Käytin Nemin samalla jäljellä Kikin työn jälkeen eli Nemi sai putsata nurtsilta Kikin sinne jättämät namit.



Kiimingistä en ole oikein keksinyt nurmialueita joihin voisin mennä jälkiä tallaamaan - remontissa olevan kirjaston lähellä on pieni puistoalue, jota ehkä voisi joskus hyödyntää - ei tosin päiväsikaan kun vieressä on myös lukio (liikaa ihmisiä/liikennettä). Tuntuu tympeältä ajella jonnekin päin Oulua jälkiharjoituksia tekemään. Koskapa Lipaston ja Haukkiksen seutuvilla tulee pyörittyä muutenkin niin siellä sitten on tehty jälkitreenejäkin.

Ei kommentteja: