Reilu viikko sitten oli toinen kerta jälkialkeiskurssia.
Tehtiin yksi jälki ja harjoiteltiin keppejä. Keppien havaitsemista nurtsilta siis. Ensin tallattiin ruutu ja sitten sinne heiteltiin niitä keppejä 5-6 kappaletta sikin sokin. Sitten päästettiin koira (hihnassa) ruutuun ja jos se kiinnostui kepistä niin naksautettiin (kouluttaja naksutti että tuli varmasti oikea-aikaisesti). Kiki löysi hienosti kepit, ja muutenkin oli haistelemassa innolla aluetta. Kaikkia keppejä ei tarvinnut löytää, jotta koiralle jäi into etsimiseen (ettei olisi tullut huonoa lopetusta niin lopetettiin etsiminen kun etsittäviä oli vielä jäljellä).
Jäljen tallasin samoin kuin ekalla kerralla. Mitä nyt namit taisivat loppua kesken, joten ihan niin pitkää en jäljestä saanut kuin olin suunnitellut. Minulla oli mukana sekä pilkottua makkaraa että juustonameja (pedigree, ei siis juustojuustoa). Ne juustonamit olivat sekaisin makkaroiden kanssa ja tuntuivat rasvaisilta ja haisivat pahalta. Minun nenään. Mutta opinpa sitten kun jälkeä ajettiin, että Kikille pitää olla tasalaatuisia nameja, samoja hyviä nameja kokoajan. Nyt se kurottautui makkaroita kohti eikä juustikset niin kiinnostaneet (älä yritä huijata, pilkkomispuuhassa). Nameja laitoin joka askeleelle.
Seuraavalla viikolla harjoiteltiin sekä keppiruutua että jälkiä (tein kolme jälkitreeniä). Oikeastaan kaikissa puski esille se, että Kikistä on niiiin siistiä mennä reenimään jälkijuttuja ettei se meinaa pöksyissään pysyä. Kepit löytyivät hyvin mutta koira haukkui samalla. Kiskoi ja haukkui kohti harjoitusaluettakin, mutta sain sen simputettua (käskytettyä) jonkinlaiseen järjentilaan ennen kuin päästin keppiruutuun. Sama villeys jatkui sitten niissä jäljenajoissakin. Alussa etenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti