Käytin koirat aamulla huollossa. Ts Suvilla hierottavana, toimipiste oli vaihtunut Kiimingin evidensian tiloista Kuivasjärvelle (ratsastustallien likellä).
Kikillä oli hoidettavia juttuja enemmän etupäässä ja Nemillä taas takaosassa. Nemiltä löytyi takaselästä neljä lukkoa, joten onpa kumma että se on välillä liikkunut kömpelösti ("yllättävien" maastomuutosten kohilla) - perusliike sillä on edelleen siistiä ja hyppää kevyesti esim sänkyyn/sohvalle. Kikillä oli myös vasemmassa kyljessä joku jumi. Vain Nemi sai tällä kertaa laseria (eli mitään superpahoja jumituksia ei koirista - Kikistä ainakaan - löytynyt).
Sain samalla vastauksia mieltäni askarruttaneisiin kysymyksiin. Lähinnä siis Nemin lihasten ylläpitoon liittyen - mitkä tuskin ovat Kikillekään haitaksi. Nemi oli hyvässä kunnossa ikäisekseen, tai ne mitä siinä näkyy on ihan normaalia tuon ikäiselle. Ainiin, minä olen luullut saanneeni Nemiin hieman kerroksia luitten päälle, mutta kuulemma -edelleen- ei haittaisi vaikka Nemi olisi vähän "lihavampi". Tästähän on jotkut eläinlääkärit sanoneet joskus talvella - että lisää ruokaa Nemille. Ja sitä on kyllä annettukin, joskus tuntuu että hieman liikaakin kun koira saa ties mistä syystä pikkuvälipaloja ;-) mutta näköjään ne ei muorin vyötäröllä näy (eipä tarvi olla herkkujaosta huolissaan - kunhan ei nyt ihan aina marssi ruokakaapille kun Nemi sitä ehdottaa :-D).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti