tiistai 5. joulukuuta 2017

Mitä siellä siis tehtiin

...siis siellä koiratanssitreeneissä.

Harjoiteltiin peruuttamista. Putkien välissä. No, sama kuinka kapean kujan putkista teki niin Kiki kääntyi siellä ympäri kun putkien alaosassa oli tarpeeksi tilaa pikkukoiralle ;-) Vaihdettiin sille (ja yhdelle toiselle koiralle) harjoittelupaikaksi pari muurin palikkaa. Tarkoitus oli siis että koira peruuttaa itse ilman että "sen päälle kävellään". Ihan hyviä harjoituksia saatiin tehtyä.

Tehtiin myös ...

... pyörimistä. Siis että koira tekee "ympyrän" kumpaankin suuntiin. Oltiin tehty ennenkin.
Se yhdistettiin myös seuraamiseen.

... ohjaajan ympäri menemistä. Kiki oppi sen nopeasti. Mutta hankaluus tuli sitten siinä kun harkattiin semmosta, että myös ohjaajan piti pyöriä, päinvastaiseen suuntaan kuin koiran.

... jalkojen välistä pujottelua. Se että koira oli mun oikealla puolella oli hankalampaa. Hyvä neuvo Saaralta oli se, että seuraava askel (siis olipa koira kummalla puolen vain) kannattaa ottaa vasta kun koira katsoo mua. Siis kun alussa sille heitettiin nami ... että ei se koira tule sinne väliin jos olet valmiiksi harppausasennossa - koiran kuuluu nähdä se liike (ihan loogista, esim agista tuttua).

Törpön kiertoa.

Tehtiinköhän me muuta? Ainakin sitten yhdisteltiin joitakin noista.

edit. Lisäksi harjoiteltiin alustalla/korokkeella pyörimistä.


Ei kommentteja: