keskiviikko 27. joulukuuta 2017
Ennen ja jälkeen joulun
Viime viikon torstaina kaivoin vuoden aikana näyttelyistä palkinnoiksi saadut M&M lahjakortit kassiin matkaan ja lähdin shoppailemaan. Jostain syystä tuntui tyhmältä ostaa puruluita ja muuta naposteltavaa koirille koko lahjakorttikasan edestä, joten yritin kierrellä ja etsiskellä jotain muuta ostettavaa. Toisaalta en halunnut laittaa "rahoja" ihan mihintahansakaan.
Ostin koirille joululahjapaketteihin kaksi pientä vinkulelua (pallon ja jonkun koiran - se pallo osoittautui molemmista koirista paljon kivemmaksi ja siitä on ollut pientä kinaa jo vaikka kuinka monta kertaa. Nemi on leikkinyt pallolla Kikin suureksi harmiksi, Kiki on murissut ja haukkunut kun Nemi on puolustanut palloa jne - nyt pallo on jäähyllä ...)
Lisäksi ostin yhden purnukallisen pikkuisia luunmallisia nameja (käytän niitä esim lenkkinameina, ovat valmiiksi sopivan pieniä - ja eivät sotke takin taskua).
Eniten kortteja upposi makuualustaan. Kävin sekä Välivainion että Ideaparkin Mustissa & Mirrissä. Kortteja jäi vielä jäljelle, loput on tarkoitus käydä tuhlailemassa tällä viikolla (pakko jos aion käyttää ne, koska ovat voimassa vain tämän vuoden).
edit. 28.12.17 klo 16:30
Tänään kävin sitten ostoksilla Kiimingin M&M:ssä. Muovikassiin kotiin viemisiksi tuli kaks pussia Maukkaan pakastelihapullia (lohi-maha ja maha-broiler (jollen ihan väärin muista)), pari Rauhin puruluuta ja (taas) yks purnukka niitä samoja luunmallisia pikkunameja. Tämän kertaisesta ostosreissusta piti maksaa alle euro, eli tarkalle meni korttien kanssa :-)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti