maanantai 11. joulukuuta 2017

Kikin tokoista sitä sun tätä

Eli koostetta ja ajatuksia sieltä sun täältä, Kikin tokosyksystä (vaikka tokikin kaksi ohjattua harjoituskertaa on vielä jäljellä).

Jotta tässä raapustuksessa olisi edes jonkinlaisesti päätä tai häntää niin käyn ensin liikekerrallaan läpi missän mennään ja minkälaisia ajatuksia ko liike (Kikin osalta) herättää mielessäni ja loppuun raapustelen yleisesti tokoilusta / Kikin kouluttamisesta tms jos jotain jäi vielä sanomatta.

Luoksepäästäväisyys

Onko sellaista liikettä vielä? Ei olla treenattu yhtään. Ei myöskään ns kehään menoa. Luulen että intoa pitäisi hillitä. Kiki tuskin arkailee kun ennemminkin pussaisi kaikki kumoon.

Paikallaolo

On harjoiteltu sekä istumista että makuuta. Aluksi pidin koiralle etupalkkaa, joka välillä toimi - parempi oli laittaa nami piiloon (ensin kannellinen rasia, sitten namimuna). Ääntelystä seurasi etupalkan poisto. Viime viikkoina olen treenannut ilman etupalkkaa. Viime viikolla siirryin jo ehkä kymmenen (tai seitsemän, kauas kuitenkin) metrin päähän koirasta, koira pysyikin ihan hyvin (en ollut pitkään kaukana), mutta nousi istumaan kun palasin koiran luo. Tätä piti toistaa ehkä kolme kertaa ennen kuin sain palkattua koiran maahan. Eli paikkiksessa on vielä paljon töitä, mutta se on edistynyt silti kovasti syksyn aikana. Paikkis käsky on "pysy".

Sivulletulo / perusasento

Tätä on harkattu niin treeneissä, iltajumpan aikana kuin siellä sun täällä muutenkin. Temppuna Kiki osaa myös takakautta sivulletulon, mutta tokoissa otan sen silti enimmäkseen pyörähtämällä suoraan sivulle. En oikein osaa sanoa kuinka hyvin tämä silti vielä on hallussa, vaikka ihan nätisti Kiki sen välillä /enimmäkseen (?) tekee. En ole ottanut pertsaa esim luoksarin yhteydessä vielä kait kertaakaan.

Seuraaminen

Homma alkoi pelittämään siinä vaiheessa kun unohdettiin se imuttaminen mikä ei vaan toimi Kikille. Kiki tarjoilee seuraamista paljon ulkoillessa, siellä tehdään vaihteluna välillä myös oikean puolen seuraamista. Siitä huolimatta, että olen siihen alusta asti sanonut sille myös käskyä ("oikee") niin en tiedä yhtään onko sana iskostunut koiran päähän. Seuruun käsky on niinkin tylsä kuin "seuraa". Seuruuseen on tehty jonku verran pysähdyksiä, pysäyksistä liikkeelle lähtöjä ja käännöksiä. Ei vielä ollenkaan juoksuseuruuta, hidastaseuruuta saati sivuaskelia.

Liikkeestä maahanmeno

Ei olla tehty oikeana liikkeenä kertaakaan. Opetettu niin, että mä peruutan ja otan koiran mukaan ja käsken koiran maahan, sitä maassa olemista on sitten pikkuhiljaa syksyn aikana saatu kasvatettua - siis sitä, että koira jää maahan eikä pomppaa sieltä heti ylös kun liikahdan. Pentuaikojen takkuilun jälkeen Kiki on oppinut oikeinkin hienon maihinmenon (vaikkei aluksi tuntunut tajuavan alkuunkaan koko maahanmenoa ... ;-)).

Liikkeestä seisominen

Tätä harkattiin ehkä ekan kerran viime viikolla. Eli peruutin ja kädellä pysäytin koiran. Yllätyksekseni Kiki ei tehnyt namista luopumisperuutusta vaan homma pelitti ihan kivasti. Vaikka toki hyvin alussa vielä ollaan.

Merkin kierto

Asennetta ja vauhtia liikkeeseen on reenattu lelupalkan avulla. Nyt ollaan sitten siinä pisteessä, että kierrokset kaakkoon ja aivot narikkaan. Viime kerralla päädyin sitten ottamaan tarjoamisen (ja hieman myös naksuttelun) kautta lähempää sitä kiertämistä ja nimenomaan namipalkalla - koska Kiki osaa kyllä tehdä tiiviin kiertämisen vähemmälläkin leluhulluudella ... eli äänet alas (mieluusti pois). Kiki kyllä mielellään tarjoilee kiertoa eli sinne irtoaminen ei ole ongelma.

Ruutu

Aluksi harkattiin vain kosketusalustaa. Siihenkin on alunperin tehty ns asennereeniä (kun aksassa oli oleellisinta se tassukosketus eikä alustalle jäänti). Myöhemmin on tehty myös alustalle pysähdystä, se Kikin kanssa on onnistunut parhaiten lelupalkan heitolla ja näin on saatu ihan kivoja seisahduksia alustalle. Eli siis koiran käskytys ensin alustalle ja sitten käsky ja oikea-aikainen palkan heitto. Käskynä niinkin tylsä kuin "sei(so)". On tehty muutamia kertoja siis ihan niin, että se alusta on ollut siellä ruudussa, enimmäkseen kuitenkin ilman ruutua. Alustalle meno käsky on "furette".

Tunnistusnouto

Yhtä kapulaa olen piilotellut sinne sun tänne. Kiki tykkää hakea ts etsiä sen ja tökätä kuononsa siihen. En ole siis edes halunnut tähän vielä mitään noutoa.

Hyppy

Hyppyä olen reeninyt aluksi etupalkalla niin, että olen pitänyt koirasta kiinni ja päästänyt sitten palkalle aka hyppäämään. Sitten on reenattu sitä esteen takana pysymistä eli viime aikoina hyppyeste on ollut vain rekvisiittana erilaiselle paikkistreenille. Viime kerralla taisin ottaa yhden kutsuhypynkin. Tästä pitäisi päättää onko käskysana "este" vai "hyppy".

Kaukokäskyt

Sinällään istumista ja maihinmenoahan on reenattu jo ties kuinka pitkään. Hitaana ohjauksella ns jumppana ja muuten vain erikseen siellä sun täällä. Käsimerkkejä aloin ajamaan kakeihin vasta viime viikolla, jolloin oletin muutenkin, että asiassa oltaisiin vielä pitkässä kuusessa. Havaittiin myös, että istumisesta palkka kun maihinmenoa Kiki tarjoilee paljon ja se istuminen on kankeampi/vaikeampi. Oikea käsi näyttää käskyn ja palkka vasemmassa - samalla logiikalla sitten aina vaan. Etäisyyttä ei vielä tokikaan ole ollenkaan, mutta voin silti seistä ... Ei vielä monia vaihdoksia putkeen - toki maa-istu -palkka tms eli ei joka asennosta omaa palkkaa.

Nouto

Mitäköhän tästä sanoisin? Kiki haluaa kapulan. Nostelee mieluusti kapulaa maasta muttei pidä sitä pitkään itsellään. Muutamia kertoja elämässään on silti noutanut / tuonut mulle kapulan. Tyyrää mulle mieluusti leluja ja kaikenlaisia muita tavaroita. Ryntää kapulan perään ja ottaa sen suuhunsa muttei tuo. Pitäisi treenata noutoa enemmän ;-) En ole asian suhteen vielä ollenkaan niin kriisissä kuin vaik Nemin noudon kanssa olen ollut :D


Ollaankohan me muita tokoliikkeitä reenattu?
Ainiin

Luoksetulo

Tässäkin on pitänyt tehdä paljon paikkistreeniä. Aluksi luoksaritreeniä tehtiin niin, että Katja piti koiraa. Koira kyl juoksi sitten mun luo - yleensä innosta kiljuen. Ei ole otettu tosiaan tähän vielä sivulletuloa. Koiran pitäisi oppia sekä pysymään paikoillaan kunnes kutsun sitä että tulemaan ääneti (mutta silti vauhdilla) mun luo.


Noniin. Ja siis kaiken tämän lisäksi pitäisi opetella sitä välikäytöstä "käskyn alla hengailua". Mun pitäisi luottaa koiraan ja pitää sitä yhä enemmän ja enemmän irti treeneissä. Opettaa koiralle kivoja välitemppuja mitä voisi tehdä liikkeiden välissä ... koska a)koiran ajatukset pysyisivät kuulolla olossa b)kiva temppu voisi myös olla ns sosiaalinen palkka tilanteessa missä ei voi muuten palkata koiraa.

Lisäksi lappalaiskoiran kanssa treenailun ikuinen ongelma jatkuu myös Kikin kanssa eli vireen säätely ... ääntelyn välttäminen.

Ei kommentteja: