sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Mitä mietin

Mitä mietin, kun katselen Nemin flexin kahvassa olevaa pussia, ainut "kakkapussi" mikä on mukana? Mietin, että on pienempi paha etten voi kerätä Nemin jätöksiä kuin se, että Nemi tai joku muu satuttaa tassunsa. Mitä mietin kyykkiessäni alikulussa poimimassa lapinkultapullonpalasia? Mitä mietin, kun yritän komentaa Nemin pysymään lähellä tassuttelematta ruskeisiin lasinpalasiin? Mitä miettii se mies, joka meidän ohi kävellessään huutelee "älä hauku mulle" kun Nemi haukkuu sille, mitä se mies miettii kun tulee lähemmäksi katsomaan mitä teemme? Kerron kerääväni lasinsiruja. Miksi se ei usko vaan sen pitää nähdä omin silmin. Mies haisee alkoholilta. En voi tietää onko kyseessä pullon rikkoja vai joku muu. Tekisi mieli sanoa jotain vähemmän nättiä mutta jatkan sirujen keräämistä. Siirtelen Nemiä jotta se ei olisi miehen tiellä eikä vahingossakaan osuisi rikotun pullon jämiin. Mies jatkaa matkaansa. Nemi on jo aikaa sitten vaiennut. Saan loput löytämäni sirut kerättyä ja jatkamme matkaa. 

Joka puolella on roskia. Mitä likempänä olen Abc-liikenneasemaa sitä enemmän näen roskia. Mitä mietin, kun kannan mukanani kakkapussia jossa on ruskeaa lasia, ja samaan aikaan kaikkialla näkyy kaikenlaisia roskia? Mietin, että pienempi paha se on, että Nemi astuu Tuplasuklaankäärön päälle kuin lasinsiruun. Mietin, että kuka ihme täällä oikein sotkee? Mietin, että ehkä linnut levittävät jotain roskia, mutta tuskin kaikista roskista voi eläimiä syyttää. Vien lasinyyttini Abc:n oven vieressä olevaan roskikseen ja jatkan lenkkiä. Vettä sataa niin kuin koko lenkin ajan on satanut. Nemi ei käy kakalla, joten enpä turhaan tuhlannut kakkapussia lasinsirujen keräilyyn. 

Sitä mietin.

Ei kommentteja: