Kaisa <3 agility

Rankkaa, mutta aah niin kivaa!! Oikeesti täysin sekopäistä, mutta mitä ilmeisimmin kuin huumetta. Huumetta, mitä tunsin kaivanneeni. Missä olen ollut kaikki ne pitkät kuukaudet - niin kauan ilman agilitykilpailuja?? Käsittämätöntä.

Tuomarina kisoissa oli Ritva Herrala ja Jari Tienhaara (su kolmoset).

Perjantaina J&M toivat meille Okk:n läppiksen ja muuta toimistoon tarvittavaa kamaa. Lauantaina ajelin Merrin kanssa hallille sen verran aikaisin, että ehdin tallustella lenkuran koiran kanssa metsässä ennen kisapaikan rakentamisen alkua. Kisat alkoivat siis poikkeuksellisesti vasta klo 12, joten lauantai ei varsinaisesti alkanut ihan sika-aikaisin.

Ensin siis olin kisoissa töissä, kisojen rakentamisessa ja ykkösissä ratahenkilönä. Ratahlön tehtävä on siitä kiitollinen, että siinä yleensä parhaiten (työläisistä) näkee koirakkojen suoritukset. Ja johan oli hienoa! Ensinnäkin tietysti katselin sitä rataa - profiilia siis - sillä mielin, miten minä ohjaisin Nemiä...   Lauantain ykkösten radat oli aika kinkkiset, ei todellakaan mikään m tms peruslenkura. Ja ihanneaikakin taisi olla kohtuu tiukka.

Oli todella mainiota, että kisoihin oli tullut monta lappalaiskoiraa kisaamaan. Mukavaa, että mun koirat eivät enää ole (okei okei, onhan joskus joku muukin jossain näkynyt, mutta aika harvassa ovat olleet) ainoat kisaavat lappalaiskoirat näillä nurkilla. Ilolla katselin muutama vuosi sitten Kiikolla aloittaneiden koirakoiden (slk-Hippu, slk-Nalle, x-Vendi, lpk-Peto) menoa, joista Vendi ja Peto nappasivat hienosti nollatulokset. Onnea! Lisäksi lappalaiskoiria oli paikalla edustamassa slk-Nuka ja slk-Kiisa.

2-luokkalaisten kisatessa mun urakka työläisenä oli päättynyt. Oli aika syökäistä pari leipää ja käyttää koiraa lenkuralla. Metsässä olikin ihan kiva leikkiä koiran kanssa, mm käskeä sitä kiertämään puita yms kehittävää.

3-luokissa oli aika paljon kisaajia paikalla. Siis näille nurkille paljon. Rataantutustumisessa oli oikeen tunkua.. kun minit ja medit tutustuivat yhtäaikaa. Saatiin kyllä ruhtinaalliset 10min tutustumisaikaa, että kiitos vaan siitä. Rt:n jälkeen oli hyvin aikaa lämmitellä koiraa, kun minit kirmasivat rataa. Lämppärilenkillä mietin sotasuunnitelmaani radalle (mielikuvaharjoittelulla käyn yleensä aina radan läpi, auttaa muistamaan radan ja sinne ajettelemani ohjaukset), ja Merri katosi jonnekkin. Hetken jo välähti mielessä vuoden takainen kauris-episodi ... Mutta jostain koira kuitenkin juoksi paikalle kun sitä huhuilin. Sen siitä saa kun ajatuksissaan talsii metsässä ja koira humppailee jossain irti.

Radalle lähtö oli yhtä kaoottinen kuin aina ennenkin. Merri huutaa, ja minä huudan. Aah, kuinka noloa. Mutta .. mä en vaan jaksa tehdä asialle mitään. Sille on saatu se paikallaolo, että pysyy lähdössä eikä karkaile radalle niin kuin joskus, joten se saa riittää. Sitä paitsi en mä oikeastaan enää edes nolostu tuon kanssa, se nyt on mitä on ja kaikki täällä kisaavat tietävät jo meidän ohjelmanumeron radalle mentäessä. Ei se siitä enää muutu ...

Mutta sitten radalla. Se FIILIS vain tulee jostain.
Ihan sairaan kivaa! Ei täydellistä, kaukana siitä, ei edes nopeaa. Siis kolmosiin nopeaa, ei mitään sellaista mitä ne oikeet agikoirat tekee. Ne jotka kuuluu oikeesti sinne kolmosiin (joittenkin mielestä). Mutta. Merri oli hyvällä päällä, menevällä. Se oli nopeampi kuin oletinkaan. Mun hyvät suunnitelmat persjätöistä ei toiminut ihan kuten olin kuvitellut kun mun jalat ei toimineet niin lujaa kuin ois ollut tarvetta. Silti musta homma rullasi ihan hyvin. Koira kyllä kerkesi livahtaa yhteen putkeen väärin keskityin varmaan liikaa siihen liikkumiseen ja käsky oli ihan liian myöhässä. Mutta ei paljon hidastanut tahi haitannut. Kun kerta oli kivaa ja homma rullasi!!! Ainut virhe siis se putki, toki hylkäävä virhe, mutta siinä koiran meno ei tökkinyt joten tuntui nollalta

Kiitos Riitalle kuvasta.

Sitten pihalle leikkimään pallolla. Ja koira jäähdyttelyn jälkeen autoon. Ja odottamaan toista rataa. Tulee huono olo, ihan karmea nälkä (tiedän toki että työläisille oli ruokaa tyrkyllä), palelee ihan sikana, nenä vuotaa, väsyttää ja jalkakin on jo rikki. Metsälenkkeily ei ole enää järkevää kun jalkaan sattuu niin paljon se epätasainen meno. Pienikin horjahdus  (nilkan muljahdus) parkkipaikan kivikossa saa kiroamaan.

Toinen rata. Radassa on sellainen kohta, josta en millään keksi miten ohjaisin koiraa. Ärsyttää kun en keksi ratkaisua pulmaan. Päätän, että tavoitteena on että ei tehdä samaa virhettä kuin ed radalla. Täsmälleen sama este .. siis putki väärästä päästä ..
Tottakait se tekee sen saman virheen. Ts minä teen, fysiikka ja psyyke ei ole kunnossa kun ks ed kappale... Tuon jälkeen mun ote herppaantuu mutta kuvittelen jatkavani ohjausta. Merri tuleekin hypyn ohi. Kovempi käskytys ja ollaan taas kutakuinkin kartalla hetken aikaa. Kunnes pujottelussa koira tulee esteeltä pois hieman ennen loppua. Mietin mitä sitten, enkä tee mitään fiksua vaan jatkan matkaa. Päätän yrittää sitä vaikeaa kohtaa vielä.. Ihan tajuttomilla TÄSSÄtyksillä saan koiran pysymään käsissäni ja menemään ne koukerot oikein ilman että koira syöksyisi siihen putkeen mikä ammottaa niin lähellä ja niin houkuttavasti. Loput esteet ihan ok ja koiraa kehuen maaliin. Kyllähän se loppuradan teki niin kuin halusin. Tosin aika hitaasti, se alussa ollut vauhti loppui sinne hylkyyn.

Koiran jäähdyttely, koira autoon ja nokat kohti Kiiminkiä. Autoilu sattuu nilkkaan. Onneksi kotona odotti lämmin sauna niin joskus sulin... ja ruokaakin sain

Lauantaina seurakaverit menestyivät: Onnea Miialle Retkun valioitumisesta, samoin Anskulle Jepen varjo-AVAsta!

Väsymyksestä huolimatta illalla ei tullut mentyä ihmisten aikoihin nukkumaan. Olisikohan klo ollut jossain 24-01 tietämillä kun nukkumaan meni. Sunnuntaiaamuna puhelin herätti klo 6.15. Eeiiih... Haluanko todella jo herätä? Ei yksin se, että on su-aamu. Tavallisten ihmisten vapaapäivä. Vaan myös se, että heti kun herään, niin tajuan että päätä särkee ihan julmetusti. Pakko ehtiä keittämään kahvit (normisti en syö yleensä aamulla, ei siksi ettenkö voisi vaan siks että arvostan nukkumista enemmän... ), jospa vaikka pää oireilisi kahvin puutteesta. Syön varuiksi myös särkylääkkeen.

Ajelen hallille ja lenkkeilen taas metsässä ennen talkoilun alkua. Jalka on vertynyt jonninverran yön aikana, joten ihan siitä ei aloiteta (jalan suhteen) mihin ed iltana jäätiin.

Ykkösten radat ovat tällä kertaa iisimmät kuin edellisenä päivänä. Toimin sisäänheittäjänä (sosiaalisempi homma kuin putken suoristajan puuha), enimmäkseen ohjaajat ovat itsekin kartalla siitä milloin heidän vuoronsa on ja ovat jo tyrkyllä radalle.

Tämän talven ryhmäläisistämme Tiina & Demi sekä Tarja & Yaz olivat kisaamassa. (plus Heli & Riki, tosin 2-luokassa) Kaikki kolme koirakkoa tekevät hienoa työtä; Yaz nousee kakkosiin, Riki poimii sijoitusnollia  ja Demi kipuaa palkintopallille. Onnea!

Ykkösluokkien päätyttyä työläisurakka päättyy. Syön leivän ja käytän Merriä lenkillä. Olo ei ole kohentunut, oikeastaan päinvastoin. Olo on ihan karmea. Ihan kuin olisi migreeni; oksettaa, palelee, päätä särkee ihan järjettömän paljon, vessattaa (siihen sentään pihalta löytyi apu ;)), niskoja särkee, korviin sattuu, hampaisiin sattuu. Ja jalka alkaa taas oirehtia. Ja ehkä voisi syödä vähän vankemmin, en kehtaa kuitenkaan tyhjentää kanttiinia joten olkoon...

Katselen 2-luokkalaisten suorituksia. Riki & Heli loistavat. Samoin kuin Nemin kanssa samassa AD-ryhmässä reenaavat Summanen & Mari, jotka nousivat hyppärillä kolmosiin. Isot onnittelut vielä kerran!!

3-luokkien alkaessa Ritva luovuttaa tahtipuikot Jarille. Hyppäri ensin, joka on aikasta kiva. Ei ollenkaan niin paha kuin olin odottanut. Ja rata rullaileekin ihan kivasti. Radalla unhoitan pahan oloni sen sikamaisen päänsäryn ja jalan oireilut. Nyt mennään eikä meinata! Kunnes... Merri hoksaa matolla jotain keppien likellä ja tarkistaa josko olisi ruokaa tyrkyllä ja pistää kuononsa väärin pujotteluun. Siitä siis virhe ja korjaukseen hieman aikaa. Tästä huolimatta rata oli mielestäni hyvä! Yliaikaa tuli lopulta hieman vajaa 8sek, eli ei me ihanneaikaan oltaisi päästy vaikka virhettä ei olisi tullutkaan. mutta mitäs siitä. Tärkeintähän on hyvä meininki ja rullailu!!
Tällä radalla Pirkko & Nucca sijoittuvat hienosti kolmansiksi - Onnea!

Viikonlopun viimeinen rata. Jonka alkun on siksakkia, jolle en keksi oikeaa ohjaustapaa. Alku on siis 2 aitaa saman suuntaisesti, käännös renkaalle, siitä käännös pujotteluun ja taas käännös keinulle. Ees taas. Pujon lähellä on myös puomi tyrkyllä. Eka virhe kepeille viennissä, sitten ihan sika töktök keinulla. Koira ei irtoa. Lopulta hylky tulee.. tadaa kuinkas muutenkaan kuin väärän pään putkesta. Tuon jälkeen on pimeässä nurkassa puomi jonka alla putki ja siellä ihan nurkkanurkassa vielä pari hyppyäkin. Tuon vaikean kuvion selvitämme ihan hyvin. Merri menee putkeen silloin kuin pitääkin, samoin kuin puomille. Joten tästä olen ihan tyytyväinen. Mutta. Multa loppuu kunto puomin loppuosalla. Matkaa olisi vielä kolme estettä maaliin ja mä meinaan romahtaa. Jalat ei toimi eikä kunto kestä Tai kumpi nyt onkaan enempää syynä, hiipparoin ihmeellisesti loppumatkan.

Ja taas pihalle. Tällä kertaa ei tosin enää metsään sen epätasaisuuden vuoksi. Tosin jalat huutaa sen verran hallelujaa, että parkkis yms seutukin on liian möykyräistä mulle. Jäähdyttelyt on silti tehtävä...
Koira autoon ja halliin hakemaan kisakirjaa, jonka saa kyllä nopsasti. Mutta, ei kait sitä nyt vielä pois malta lähteä kun agikisat jatkuu vielä?!? Katselen ja jännitän yhdessä muiden kanssa maxien suorituksia. Tosi moni koira nasahtaa jonnekkin. Useat siihen puomi-putki ansaan. Jotkut koirat jäävät "jumiin" kiertämään putkeen yhä uudelleen ja uudelleen...   Hyvin pitkään Ritu & Heli (R+H reenasivat mun&Pirkon ryhmässä pari vuotta sitten) olivat ainoa nollan tehnyt koirakko. Lopulta joku (vai jotkut) muukin taisi nollan saada, mutta Ritun kärkisjoitus piti. Joten Ritusta tuli Agility valio. Onnea taitavalla parivaljakolle!

Lopulta kisat oli ohitse ja oli aika ajella kotiin syömään ja saunomaan. Onneksi pääkipukin hellitti jossain välissä iltaa.

Agikisat = hullun hommaa, mutta ah niin mukavaa

Tämä päätti aloittaa taas lenkkeilyn. Ihan lyhyitä juoksulenkkejä vain. Raportoin niistä sitten kun ovat todellisuutta ja katsotaan taas sitten mitä jalka sanoo... (krääk). Tarkoitus ei ole juosta kovinkaan montaa kilometriä ennemminkin olisi toiveena pystyä nopeahkoon juoksuun lyhyt matka (~1km, max2).