maanantai 27. huhtikuuta 2009

1 ja 3


Nonni, aloitettu on. Juoksuharjoitukset siis. Itselleni näet. Jalka suussa

Kävin eilen juoksemassa n.1,3km:n lenkin. Siitä kun lähdin sisältä ja tulin takaisin sisälle meni 13 minuuttia. (kävelin roskikselle kun vein eka roskat, joten juokseminen alkoi tieltä mutta päättyi kotiovelle)

Alkumatkan (~400m) juoksin liian lujaa, siis kuntooni nähden. Meinasi meno hyytyä -puusk puusk puusk- mutta kun löysin hyvän rytmin niin loppumatka meni ihan kivasti. Jopa niin, että periaatteessa olisin voinut juosta pidemmänkin matkan. Mutta ei passaa ahnehtia. Tavoitehan on kuitenkin kyetä juoksemaan kilsa tai kaks, joten ei kannata miettiä mitä joku toinen juoksisi ja sitä kuinka tuohan ei ole matka eikä mikään jne jne.
Jahka tuo reilu kilometri menee kepposesti ilman suurempia tuskia niin voisi harkita tekevänsä nopeampia pyrähdyksiä ja sitten taas rauhallisempaa juoksentelua.. tms muutoin monipuolistaa lenkkeilyä. Riippuen tietty siitä missä vaiheessa jalka prakaa jo lyhyellä lenkillä ja totean taas ettei juoksentelusta mitään tule mun kohalla -pessimisti mikä pessimisti Silmänisku

Juostessa ei sattunut jalkaan, kumpaankaan. Hieman liikaa oli vaatetta säähän nähden. Iltasella koiria ulkoiluttaessa kyllä tuntui oikeassa jalassa, että jotain muutakin rasitetta on tehty kuin tavallisia koiranulkoilutuslenkkejä.
Ja tänäaamuna havaitsin, että ilmeisesti eilen on tullut käytettyä jotain sellaisia jalkalihaksia mitä yleensä ei niin käytä... (au au au).

Ei kommentteja: