tiistai 27. syyskuuta 2022

Silmätarkkiin

 Sain vihdoin aikaiseksi sen verran, että varasin Taralle ajan viralliseen silmätarkastukseen. Kaikesta aiemmasta pohdinnastani huolimatta tarkastutin ne polvet jo siellä Sunissa muiden luustokuvauksien ohessa, joten seuraavassa terveystarkastuksessa on ohjelmassa vain silmien peilaus. 

Tarkastusajankohta on 11. lokakuuta. 

lauantai 24. syyskuuta 2022

Kikin koiratanssitreenit

 Viime viikonloppuna Okk järjesti kahdet koiratanssikisat. Ensin lauantaina oli SM-kilpailut ja sunnuntaina taviskisat. Lauantaina kävin kameran kanssa katsomassa Suomenmestaruuskilpailuja, sunnuntaina en käynyt kisaamassa tai katsomassa kisoja. Sunnuntaina päivällä kun oli Taran tokotreenit (jotka ovat toinen tarina). 

Menin siis Kikin kanssa kahdestaan tanssitreeneihin. Ja kahdestaan totisesti saatiin liihottaa kentällä, koska muita tanssijoita ei hallissa näkynyt. Oltiin keskimmäisellä kentällä. Toisella puolen reenattiin (ryhmässä) rallya ja toisella puolen oli joku omatoimiaksaaja. Onneksi Kiki oli hyvässä vireessä eikä ottanut häiriötä kummankaan kentän touhuista. 

Pistin puhelimesta kuulumaan jotain musiikki, youtube tosin soitti välillä myös mainoksia 😃, ja tehtiin erilaisia temppuimproiluja. 

Taran toiset rallyt

 Taran toiset rallytreenit eivät lähteneet juhlavasti liikenteeseen. Ilmoittauduin innokkaasti ekana tekemään rataharjoitusta. Tällä kertaa oli vain toinen kouluttajista paikalla ja tarkoitus oli tehdä kouluttajan valvonnan alla pieni rataharjoitus ja omatoimisesti parissa kohdin yksittäisiä kylttejä. 

"Radalle" lähdettäessä Taran ajatus ei pysynyt yhtään kasassa vaan se otti häiriötä niin viereiseltä kentältä kuin oman ryhmän muista koirakoistakin. Rata oli tarkoituskin siis tehdä pätkissä, mutta olisihan se jonkunlainen kontakti koiraan ollut ihan kiva juttu. Olin jo luovuttamassa harkkavuoroa muille (ryhmäläisille) kun Tara muisti mun olemassaolon ja saatiin rämmittyä tehtävä läpi. Pujottelu meni superhienosti, muuta en muistakaan radasta (edes kylttejä siis mitä siinä oli), tehtäviä oli ehkä puoli tusinaa tai jotain sitä luokkaa. 

Toisessa omatoimipisteessä tehtiin niitä "koira eteen istumaan" -kylttejä. Siis kuono kohti ohjaajaa ja siitä oikean tai vasemman kautta sivulle. Toisessa paikassa varmaan oli ne "kierrä koira" tehtävät. Tai en ole enää varma ... oli mitä oli, mutta tässä jälkimmäisessä mitä en enää edes muista mitä tehtiin (heh) niin palkkauksen muistan kuitenkin. Menin näille tehtäville sen epäonnisen alun jälkeen. Toki oltiin ensin käyty varikolla eli koira oli levännyt hetken. Mutta siis koira teki jotain kyltillä, mitä pitikin tehdä, ja sitten palkkasin koiran lelulla. Tara tarttui innokkasti leluun ja leikki mielellään. Tämä jotenkin selvästi herätti koiran parempaan treenimoodiin. Tämän kirjaan ylös, koska oli silmiinpistävän merkittävä juttu. Tuon jälkeen kun koira oli päässyt palkkautumaan lelulla niin sen keskittyminen annettuihin tehtäviin parani selkeästi. 

Sitten käytiin tekemässä niitä eteenistumisjuttuja. Tein itsekseni muutaman kerran, oltiin tehty vasta toista kylteistä kun kouluttaja tuli katsomaan tekemisiämme (loputkin olivat siis ehtineet tehdä sen rataharjoituksen). Tara suoriuitui huipusti noista kylteistä, vaikka en muista, että oltaisiin kauheasti eteen istumista reenattu. Mutta ehkä me sitten ollaan? Jossain toisessa yhteydessä vaan. Takaakautta sivulle tuleminen meni ihan kivasti, mutta entä se vasemmalta sivulle pyörähtäminen, kun Tara ei osaa sitä vielä (sujuvasti). Kouluttaja neuvoi käsiohjauksen ja Tara suoriutui tehtävästä superhienosti (ilmeisesti itsekin kun ranneliike oli just oikea siihen kohtaa ;)). 

Lopulta siis kuitenkin hyvä treeni, parempi mieli, vaikka alku ei kovin ruusuinen ollutkaan. 


ps. viikon 38 rallyreeneissä ei käyty kun Kikillä oli just silloin se hammaslääkäri

Agimaanantait

 Taralla on ollut nyt kahtena maanantaina treenit Anskun agilityn pohjataidot ryhmässä. Treenitoverit ovat Taraa nuorempia, seuraavaksi vanhin on cottoni Myytti (oisko noin 9kk) ja sitten on kaksi ihan pikkupentua (toisen rotua en tiedä, toinen kaiketi bc). 

Treenaillaan ykköskentällä, parilla muullakin kentällä on samaan aikaan agilitytreenit. Tämä on Taralle välillä tosi paha häiriö. Toisaalta se, että koira (Tara) haukkuu välillä ei ole niin paha häiriö kuin mitä muulloin olisi, koska totisesti niiltä muiltakin kentiltä kuuluu ääniä - myös sitä haukkumista. Ja hyvää treeniähän se koiralle on tottua tekemään asioita häiriössä, myös siinä aksahäiriössä. 


Ylläolevan ig päivityksen lisäksi ekalla kerralla tehtiin nenäkosketusta. Yhdessä harjoituksessa kouluttaja palkkasi koiran, lelulla, ja hienosti kakara lähti taistelemaan/leikkimään häiriöympäristössä myös vieraan ihmisen kanssa :)

Toisella kerralla jatkettiin samoilla teemoilla. Lelulla palkaten tehtiin myös edelleen lelulle irtoamista (kouluttaja piti koiraa), myös niin, että piti itse liikkua eri suuntaan. Tara suoriutui näistä kaikista harjoituksista hienosti. Mutta sellainen missä oltiin rivissä ja jokainen heitti lelun eteen ja koiran piti irrota sinne oli Taralle haastava. Toimi paremmin kun kouluttaja tuli hetsaamaan Taran edessä ollutta lelua. 

Toisella kerralla tehtiin myös jumppana istumista (takajalat paikallaa, etujalat liikkuvat), väliin tuloa - siis sitä mitä monet tekevät radalle lähtiessä - meillä se on tanssitemppu "agi" -käskyllä ;) Tara osaa siis tulla väliin, mutta ei automaattisesti istahda sinne ts temppuun ei ole liittynyt istuminen. Vahvistelin sitten sitä välissä istumista (pitää vahvistaa lisää). 

Lisäksi treenailtiin paikallaoloja, kukin oman tason mukaisesti. 

Syyslauantai

 Kikin hammasoperaatiosta pari päivää ja koira näyttää normalisoituneen aikalailla. Perjantaina se aamulla oli tosiaan vielä ehkä vähän nuutunut. Koko päivänä se ei kakannut yhdelläkään lenkillä, vaikka söi jo normaalisti ruokansa. Tänään on jo käynyt normaalisti tarpeillaan, kerjännyt nameja ja syönyt muutenkin mieluusti. Eilen se tuntui olevan jo katkera kun ei saanut puruluita vaikka Tara söi jotain vanhoja lattialla lojuvia luita (ne eivät kiinnosta Kikiä, olisi halunnut herkkukaapista parempaa). Hieman koirat ovat myös jo nuhjunneet keskenään, pahimpia "näykitään toisten päitä" -leikkejä oon hieman rajoittanut ettei Taran hampaat vahingossa osu Kikin (kipeän?) suun lähettyville. Josta tuli mieleen, että kipulääkettä oon Kikille antanut, sitä mitä saatiin eläinlääkäristä. Niitä lääkkeitä taidettiin saada neljä, puolikas per ruoka-annos riittävät siis neljäksi päiväksi. Mistäpä sitä tietää onko koira kipeä vai ei (vaikka aika normaalilta näyttää), noin lyhyt kuuri tuskin on haitaksi. 

Kasaus

 Treenejä kasautuu enkä ole saanut aikaiseksi laatia niistä raportteja. Ei auta kuin ottaa itseä niskasta kiinni vaikkei mitään suurta bloggausinspiraatiota ole näkynyt. Parempi pistää jotain tajunnanvirtaa ylös kuin ei yhtään mitään. 

torstai 22. syyskuuta 2022

Kikin hampaiden jatkohoito

 Viime joulukuussa, kun Kikiltä poistettiin paljon hampaita, sovittiin, että tuodaan Kiki hampaiden jatkohoitoon loppukesästä / alkusyksystä. Se käynti oli tänään Herttaisessa Haukiputtaalla. 

Kun viime syksynä tuli melkoisena järkytyksenä Kikin hammasongelmat niin nyt ei oikein tiennyt mitä odottaa. Koiran suu ei kyllä haissut pahalle (vuos sitten haisi, mutta silti ongelmien laajuus yllätti), mutta hieman olin kysymysmerkkinä, että kuinka monta hammasta köyhempänä Kiki Herttaisesta tänään poistuu. Oletin, että yläP4 olisi otettu tänään pois, koska siitä sanottiin jo joulukuussa, että siinä oli jotain epämääräistä. Hammashoidon laskutuskin oli epävarmaa, kun ei tarkkaan ollut tietoa mitä kaikkea joudutaan tekemään. 

Sovittiin, että otatutetaan Kikiltä samalla verikokeet. Ell asemalla oli sellainen käytäntö (että mieluusti leikkauspotilailta ne nykyisin ottavat), onpahan sitten tiedossa jos myöhemmin jotain ilmenee, että mitä arvoja joskus on ainakin ollut. 

"Lemmikkinne hampaat on hoidettu inhalaatioanestesiassa. Anestesia ja herääminen sujuivat ongelmitta. Hammaskivi poistettiin ultraäänilaitetta käyttäen ja lopuksi hammaspinnat kiillotettiin. Hammaskiveä oli kohtalaisesti hampaiden pinnoilla ja ientasuissa. Ientaskut ja hampaa tarkastettiin, huomiot kirjattiin hammaskarttaan. Kaksi heiluvaa alaetuhammasta jouduttiin poistamaan (jäljellä olleet reunimmaiset alaetuhampaat), niissä oli syventyneet ientaskut ja pikkuiset hammasjuuripaiseet. Hampaiden poistokohdissa on puudutusta. Operaation yhteydessä Kiki on saanut tulehduskipulääkkeen ja pahoinvoinninestolääkkeen pistoksena.

Huom! Vasemmassa yläP4-hampaassa (209) on kiinnityskatoa  juurten välitilassa. Vielä oli muuten siisti röntgenkuvassa, eikä vielä tänään poistotarpeinen. Ei voida kuitenkaan varmuudella ennustaa, kuinka nopeasti tulehdus alkaa edetä. Voi mennä hyvin vuosia - tai viikkoja. Joten ota yhteyttä, jos suu alkaa haista tai tulee muita oireita ennen arvioitua seuraavaa käyntikertaa. 

Hyvää jatkoa reippaalle Kikille"


Kotiutuslapussa lukee myös, että "Kikillä oli verikokeissa kaikki hyvin :) eli verikokeiden suhteen anestesian turvallisuuden arvointi on hyvä" sekä "Seuraava hammaskivenpoisto: viimeistään touko-kesäkuussa -23". 


Luovutetut lääkkeet:
Carprodyl vet 50mg vet tabl 100 fol
Huomisesta alkaen kipuun tarvittaessa puoli tablettia 1-2 kertaa vuorokaudessa n. 1-4 päivän ajan. Tulehduskipulääke

Kiki painoi ell aseman puntarilla (ennen operaatiota) 13,5 kg


Hammashoito maksoi 456,43 €



edit. 23.09.22 klo 8.30

Ne eilen poistetut hampaat olivat siis 303 ja 403. 

Eilen kun kotiuduttiin eläinlääkäristä niin käytettiin Kiki tienvarressa jos olisi halunnut käydä pissalla. Koira käveli tokkuraisesti, oli lähdössä pois päin kotoa muttei käynyt tarpeillaan. Kun tultiin sisälle asettui melko pian nukkumaan ja nukkuikin aikalailla koko illan (hammaslääkäriaika oli klo 15, oltiin alkuillasta kotona, en muista tarkkaa aikaa), vaihdellen välillä paikkaa. Jossain välissä nukkui sohvan vieressä lattialla johon oli laitettu sille viltti alustaksi. 

Myöhään illalla käytin koiran pienellä kävelyllä, aikansa jahkailtuaan koira lopulta kävi pissalla. Koska koira oli väsynyt koko illan niin en antanut sille ruokaa. Yöllä Kiki herätti mut yhden aikoihin, kysyin siltä sitten, että mitä asiaa ja koira johdatti mut keittiöön :) se oli saanut viimeksi ruokaa kuuden aikaan keskiviikkoiltana. Annoin sille hieman ruokaa (turvotettuja nappuloita ehkä vajaa 10 kappaletta). 

Aamulenkillä (kuuden aikoihin) Kiki pissas pari kertaa, ei edelleenkään kakannut. Käveli hieman reippaammin kuin edellisenä iltana. Muutoin söi halukkaasti aamuruokansa, mutta plokkasi ruuan seassa olleet lääkemuruset pois (lähes kaikki, saattoi ehkä hieman syödä sitä. pilkoin siis kipulääkkeen puolikkaan ruokaan). 

Vähän aikaa sitten Kiki tuli taas jotain selittämään, joten käytin sen ulkona (lähimetsässä pienen pyrähdyksen). Ei edelleenkään kakannut, mutta merkkaili/pissas pari kertaa. 

Kampaushetki 20/22

 Nuo koiramme ovat kuin eri karvapuista veistetyt. Kikillä on supermuhkea turkki ja Tara ei paljon kaljumpi voisi olla. Tai ilmeisesti voi(si), koska edelleen se jostain löytää karvaa mitä tiputella. 

Harjasin kumpaakin eilen. 

tiistai 20. syyskuuta 2022

Yhdistys tukee

 Ilmeisesti käytin Taran just oikeaan aikaan luustokuvauksissa, koska saan Lappalaiskoirat ry:ltä joitain euroja siitä hyvästä, että Taralta on kuvattu selkä 😊

Lappalaiskoirat ry avustaa lappalaiskoirien selkäkuvauksia Kennelliiton lausuntomaksun suuruisella summalla (tällä hetkellä SP ja/tai LTV 35 euroa, kaikki kolme 50 euroa). Avustukset maksetaan vain Suomessa asuville Lappalaiskoirat ry:n jäsenten omistamille koirille. Avustus koskee 1.9.2022 alkaen selkäkuvattuja koiria (sitä ei myönnetä takautuvasti ennen 1.9.2022 kuvatuille).

Lähde: Lappalaiskoirat ry 

tiistai 13. syyskuuta 2022

Syksyn ekat koiratanssitreenit

 Sunnuntain koiratanssitreeneihin otin vain Taran mukaan. Ennen treenejä käytin sitä liinalenkillä (pururadalla, metsäpoluilla ja frisbiigolfalueen maastossa). 

Jokatoiset harjoitukset ovat ohjatut, tai siis kouluttaja on paikalla jolta saa kysellä neuvoja. Taran kanssa halusin tehdä takapäätreeniä nimenomaan niin, että vahvistettaisiin vasemmalle kääntymisiä. Tähän saatiinkin Saaralta hyviä neuvoja. 

Lisäksi halusin, että taustalla soi jotain musaa (pitää totuttaa Taraa siihen) ja että käydään tekemässä jotain kontakti / temppuharjoituksia. Eli siis testailin tarjoileeko Tara kontaktia "areenalla" ja onko se valmis tekemään jotain osaamiaan temppuja. Olihan se :-) Se harjoitus meni siis tosi hyvin. Pari haukahdusta tuli, mutta niistä koira rauhoittui melko nopsaan/hyvin ja pystyi sen jälkeen jatkamaan vielä harjoitusta. 

Kikin höntsäilyt lappalaisvuorolla

 Koska tosiaan Taralle järjestyi useampikin reeniryhmä tälle syksyä niin päätin, että lappalaistreenit ovat Kikin spessuaikaa ja se saa siellä mun (lähes) jakamattoman huomion. Viime perjantaina Kikillä oli eka tällainen höntsävuoro. Reeneissä oli vähemmän porukkaa kuin ekalla kerralla ja Kiki oli rennolla ja touhukkaalla tuulella. 

Näinpä me sitten harkattiin hieman kartion kiertämistä, htm-positioita ufolla (ja lasten jakkaralla, samanlainen kuin kotona on), tehtiin vähän seuraamista ja improtanssailua, hieman jääviä ja pari tunnariakin. 

maanantai 12. syyskuuta 2022

Taran ekat rallytokotreenit

 Ryhmässä johon Tara pääsi varasijalta rallyilemaan on kaksi kouluttajaa ja ilmeisesti viisi koirakkoa. Ensimmäisissä (meille ekoissa, ryhmä aloitti jo viikkoa aiemmin) harjoituksissa oli paikalla kolme koirakkoa, joten ehdittiin tehdä paljon. Molemmilla kouluttajilla oli omat tehtäväpisteet joissa käytiin tekemässä harjoituksia. Toisessa paikassa tehtiin erilaisia käännöksiä ja toisessa oli "rata" jossa oli alku ja loppu sekä kaksi kylttiä välissä. Ensin oli istuminen ja sitten joko istu + kierrä koira tai maahan + kierrä koira. 

Tara kävi ensin kääntymistehtävissä. Imutusseurautin koiraa, koska sen seuraaminen ei ole vielä sillä tasolla, että se olisi ilman imutusta suoriutunut tehtävistä. Havaittiin, että Taran takapäänkäyttö ei ole vielä hyvällä mallilla ja, että mä voisin tehdä laajempia kaarroksia käännöksissä. Koska Kikillä on hyvä takapäänkäyttö (perusasennot ja muut kääntymiset) niin väärin oletin voivani ohjata Taraa samoilla kriteereillä. 

Sinällään positiivista, että koira keskittyi hyvin tekemiseen, vaikka viereisellä kentällä oli myös treenit. Ts kaikilla kentillä. Nämä harkat olivat ykköskentällä eli hallin toisessa päädyssä. Aluksi olin tuonut halliin häkin koiralle. Koska meitä ennen ei ollut yhtään ryhmää niin pystyin muutaman kerran harjoittelemaan halliin tulemista ja rauhassa häkkiin menemistä. Häkissä koira osasi odottaa vuoroaan enimmäkseen ihan hyvin. Tämä häkkisäätö on nyt asia mitä aion toistaa näissä Taran Kamu-areena reeneissä, koska en osannut opettaa sille sitä rauhoittumisalustaa ja koska se on joutunut esim näyttelyissä odottelemaan häkissä niin ajattelin siirtää saman toimintatavan myös treeneihin. 

Samassa treeniryhmässä on joku pieni terrieri (tai voi se olla muukin kuin terrieri), joka Tarasta olisi kiehtova leikkikaveri. Sen suhteen tuli pari kertaa keskittymisen harppaantumista, mutta jos tuo on ainoa murhe reeneissä niin en pidä suurena ongelmana. Toki sellaisena, että pitää tehdä luopumisharjoituksia eli koira ei voi olla joko häkissä tai treenaamassa tehtäviä. Mutta ekalla kerralla en halunnut kuluttaa koiran energiaa myös siihen, että tehtäisiin luopumistreeniä ei-treeniaika eli ns lepoaika. 

Enivei,  kääntymiskylteiltä kotiläksyksi takapäätreeniä, koska vasemmalle käännökset huonoja, oikealle ihan ok:t. 

Toisessa harjoituksessa harjoiteltiin ensin ihan vaan lähtöä. Että jos ei ole sanonut että on valmis radalle niin voi vielä säätää lähtökyltin / koiran asennon ja kontaktin kanssa. Jos jännitykseltään kykenee. 

Tara ei joka kerta istahtanut oikea-aikaisesti ts itse en käskenyt sitä ehkä oikea-aikaisesti. Plus käskyt ei ole niin hyvin vielä hallussa. Tara myös herkästi istuu väljästi, eli vaikka olisi seurannut ihan ok:sti niin sitten pertsa on leveä (eli tulee rakoa mun ja koiran väliin). Se ei siis osaa asiaa vielä tarpeeksi hyvin. Kyltiltä liikkeelle lähdöt olivat kuulemma onnistuneita, eli yhtäaikaisia. 

Keskuteltiin kouluttajan kanssa myös palkkakäden asennosta (ranneliike) ;-)

Istu-kierrä koirassa tehtiin ihan miniaskeleita kohti kiertoa ja palasin koiran viereen palkkaamana koiran. Tämä meni ihan hyvin. Mutta kun olisi pitänyt mennä maahan niin koira katsoi mua "en ymmärrä" ilmeellä. Eikä mennyt maahan eikä sitten tehnyt enää oikein muutakaan. Liikaa yhdelle reenille kaikkea ... ja jäin miettimään, että mikä se mahtaakaan olla se vihje, jolla koira maahanmenon osaa (koska se osaa sen). 

Kampaushetki 19/22

 Perjantaina oli Kikin vuoro päästä kampaussessioon, selvittelin sen paksusta turkista takkuja. Hieman irtonaista aluvillaakin turkin seasta löytyi. 

perjantai 9. syyskuuta 2022

Kikin ja Taran viikkokalenteri

  •  Maanantai Taran agilityn pohjataidot (AnskuNi) Kamu-Areenalla
  • Tiistai vapaapäivä (ts ei ohjattuja treenejä)
  • Keskiviikko vapaapäivä (ts ei ohjattuja treenejä)
  • Torstai Taran rallytoko (mölli-alo, Okk) Kamu-Areenalla
  • Perjantai Kikin höntsäilyt Lappalaiskoirien hallivuorolla (Kas-halli Limingantullissa)
  • Lauantai vapaapäivä (ts ei ohjattuja treenejä) 
  • Sunnuntai Kikin ja Taran koiratanssitreenit (Okk) Kamu-Areenalla
    + kerran kuussa Taran tokot (JenniR) Kas:n hallilla

Niinpä sitä vaan tuli kuitenkin koirille ihan kivasti viikko-ohjelmaa, vapaapäiviä unohtamatta 😊

Taran viralliset terveystulokset

 







Eilen iltapäivällä tuli Kennelliitosta sähköpostia (ja tulokset olivat päivittyneet Koiranettiin). 

Lonkat: B/A
Kyynärät: 0/0
Selkä: VA0 (normaali), lukumäärä: 0 LTV0 (normaali)
Polvet: 0/0 

💖

keskiviikko 7. syyskuuta 2022

Oulu KR 22

 Sunnuntain vietin Taran kanssa Oulun raviradalla, kun siellä oli Ostyn järjestämä Oulun Kaikkien Rotujen Näyttely. Kuten aiemmin mainitsin, niin ruotsinlapinkoiria oli ilmoitettu vain yksi (Tara). Rodun arvosteli Erika Häkkinen (uus tuomari tämäkin minulle). 

Tara marssi kehään "takki levällään" ts "täältä tullaan" -ilmeellä. Ilmeisesti se hurmasi tuomarin sitten heti kun tuomari rupesi tekemään (/puhumaan) jotain mistä Tara meni ihan pähkinöiksi. Siinä kun tuomari sitten tutki koiraa niin kysyin, että haluaako se, että pitelen sitä (koiraa), mutta ei kuulemma tarvinnut, häntä ei haitannut, että koira oli "vähän" iloisena siinä. 

Tällaisen arvostelun Tara sai: 

17kk. Erinomaista rotutyyppiä oleva nuori narttu, jolla kaunispiirteinen ja ilmeinen pää. Hyvät korvat, kauniit silmät. Kaunis narttumainen ilme. Hyvä kuono. Ikäisekseen sopiva runko ja eturinta. Erinomaiset rungon mittasuhteet. Tasapainoisesti kulmautunut. Kääntää vielä hieman seistessään eturaajoja ulospäin Hyvä luusto ja käpälät erinomainen hännän kiinnitys ja häntä. Karva vaihtumassa laatu oikea. Iloinen ystävällinen käytös. Liikkuu malttaessaan hyvällä askeleella. Miellyttävä käytös, esitetään hyvin.
JUN ERI1 SA PN1 SERT JUN-SERT JUN-ROP ROP

Odoteltiin muutama tunti ja käytiin jatkokehissä vielä pyörimässä. Kokoomakehissä Tara kiehnäs, yritti haastaa naapureita leikkimään, makoili, haukkui ja muuten vaan possuili. Varsinaiseen isoon kehään se kuitenkin meni (mun mielestä) ihan hienosti. Varsinkin jälkimmäiseen. Eipä niillä mitään väliä ollut sinällään, kun valinnathan tuomari oli oletettavasti tehnyt jo siellä kokoomakehässä. Mutta itselle kiva, että suureen kehään saapuminen (ja siellä oleminen) ei mennyt ihan pyllyilyksi 😅


Ruokinnasta taas

 


Usealta taholta oon kuullut, että nuo Dagsmarkin ruuat olisivat koirillensa ihan kelvollisia. Ostin sitten testaukseen parin kilon pussukan tuota Hämettä. Koska siinä on kalaa niin maistuu kyllä erityisesti Kikille ja Tarakin syö sitä mielellään. En ole vielä sellaista ruokamerkkiä löytänyt mitä Tara ei söisi. Mutta vaikk pussi on jo melkein syöty niin Taran ulosteet ovat entistä löysemmät .. ihan niin paljon se ei ehkä ole piereskellyt kuin jossain vaiheessa? 

Mutta ei siis ole Hämeestäkään ratkaisemaan Taran pehmeä kakka + piereskely -ongelmaa. 

F5

 Tara kävi siellä luustokuvauksissa maanantaiaamuna. Sen jälkeen olen ahkeraan vieraillut Koiranetissä, mutta ainakaan vielä siellä ei näy muita terveystuloksia kuin eläinlääkärin suoraan Omakoiraan laittama polvitarkastustulos ( 0/0 ). 

Kampaushetki 18/22

 Taralla on karvanlähtö. Taas. Mitä ihmettä ... noh, harjasin siitä aimo kasan turkkia pois eilen. Pitäisi varmaan jatkaa harjailua jossain vaiheessa (lähitulevaisuudessa). 

tiistai 6. syyskuuta 2022

Uups

 Sain eilen illalla viestin, jossa tarjottiin Taralle rallytokoryhmäpaikkaa Oulun koirakerhosta. Joku ei sitten vissiin halunnutkaan reenata ... että niin sitä sitten koirat sai reeniryhmäpaikat ilman talkoiluja sekä koiratanssista että rallytokosta. Eli päätin ottaa paikan vastaan. Tämä nyt näillä tuntumilla tarkoittaa sitä, että lappalaiskoiratreeneissä päätähtenä tulee olemaan Kiki (toki Tarakin saattaa siellä joskus käydä, tai hetken käydä, fiiliksen mukaan jne). 

Ai niin, nää rallailut on torstaisin klo 17.30-18.30

Testaillaan nyt, että mikä/mitkä lajit on sellaisia mistä Tara tykkää (eniten). Jatkossa jos enemmän taas reenaillaan (yksityisissä) koirakouluissa niin voi miettiä mitä lajeja. 

sunnuntai 4. syyskuuta 2022

Viikon 35 treenit

 Viime viikolla ostin syksylle (22) omatoimitreenioikeuden Okk:n hallille. 

Tällä viikolla kävin sitten kahtena aamupäivänä Haukkiksella, maanantaina ja torstaina. Ekalla kerralla menin koirien kanssa yhtäaikaa halliin ja hengattiin vaan hallin reunalla ja sitten käytiin käppäilemessä ympäriinsä yhdellä kentällä (1). Näissä oli ideanan se, että hallin reunalla rauhoituttaisiin ja kentällä käppäilyssä otettaisiin muhun kontakia omatoimisesti. Kiki etsi nameja tekonurmelta ja Tara tarjoili kontaktia / oli halukas tekemään jotain. Välillä Kiki sitten "mustasukkaisena" tuli myös namijaolle eli vähän kiinnostui minustakin.

Toisella kerralla eli torstaina kävin koirien kanssa erikseen hallissa. Ensin Kikin kanssa, jonka hallissa oloaikana ei siellä ollut muita. Tehtiin muutamia hyvänmielentemppusia ja Kiki leikki myös hieman karvavinkupatukalla. 

Taralla taas meni kuppi aika nurin kun mentiin halliin. Samaan aikaan hallin toiseen päätyyn tuli yksi ihminen kahden koiran kanssa. Hyvä vain, että oli hieman häiriötä, siihenhän kakaraa pitäisi totuttaa. Otin namimaton käyttöön ja tuossa tilanteessa se toimi koiralle hyvin. Jahka se oli syönyt nameja matolta tovin niin käytiin vähän leikkimässä lelulla. Sitten taas tauko/namimatolle ja sen jälkeen tehtiin vähän tokotemppusia (namipalkalla). Melko lyhyet oli Tarankin reenit, mutta aikalailla onnistuneet kuitenkin. 

Perjantai-iltana käytiin sitten lappalaiskoirien hallivuorolla. Noissa treeneissä tein monia virheitä. Tai ehkä otin jotain opikseni. Esim sen, että pitää ens kerralla sijoittua paremmin. Nyt oltiin ihan liian lähellä treenaavia koiria. Taran nenänalla tehtiin rallytokoa, eli suomenlapinkoiria tassutteli useampi siitä ohi. Välillä jotkut reenasivat koiranäyttelyjuttuja ja juoksuttivat koiriaan meitä kohti. Myös agilityä harjoiteltiin jossain 5-8 metrin päässä suoraan edessämme. Ihan liikaa tapahtui siis kaikkea ... Nuuskutusmatosta ei ollut juurikaan iloa, koska oli niin paljon kaikkea niin ei kakara koira kyennyt käsittelemään sitä. 

Ensin hallissa kävi kuitenkin Kiki,joka rynni halliin raamit kaulassa. Mutta toisin kuin Tara, niin se kykeni tekemään temppuja (perusasentoa ja muuta "helppoa" ja samalla katsoa kuin jotkut teki aksaa (putkea ja hyppyjä). Mutta Kikin tietäen tuo oli siltä melkoisen (todella) hienosti tehty. 

Ens kerralla siis pitää sijoittua itse paremmin, miettiä mitä kummankin kanssa yrittää tehdä ja pitää hallissa oloaika lyhyenä ja ytimekkäänä. Ei kannata vaatia kakaralta vielä liikoja kun noissa reeneissä tapahtuu vaikka mitä joka puolella enkä voi kontrolloida kuka tekee mitä missäkin (tai kukaan muukaan ei toimi kapellimestarina). 

Koiratanssitreenikausi olisi alkanut sunnuntai-iltana, mutta niihin treeneihin en jaksanut lähteä (olisi tullut kiirekin, kun olin kotona 17.30 ja reenit olisivat alkaneet 18.30) pitkän näyttelypäivän jälkeen. 

Elokuun hieronnat

 Luleåsta paluun jälkeen olin saanut Kikille oman fyssariajan keskiviikolle 17. elokuuta. Koiralla oli selässä jonkin verran jumeja, mutta vähemmän kuin olisi voinut ehkä olettaa (välillä painivat ja nuhjuavat kovastikin Taran kanssa). Elokuun lopussa (30. päivä) oli sitten puolentoista tunnin aika, jolloin Tarakin pääsi hoidettavaksi. En nyt satavarmaksi enää muista mistä jumeja kummaltakin löytyi, mutta siis myös Tarassa oli hierottavaa, mitä en yhtään ihmettele, sen verran kohelona se välillä liikkuu paikasta toiseen. 

Kesän punkit

 Koirat saivat tänä kesänä punkkilääkkeena tabletit (Simparica), jotka annoin niille 19.04.22., 24.05.22, 25.06.22 ja 31.07.22. Tuona aikana Kikistä poistettiin yks punkki, taisi olla tuossa toukokuun loppupuolella kun oltiin Ruotsissa kesälomareissulla (ts kevätlomareissulla), siis ennen kuin annoin koirille seuraavan annoksen punkkilääkettä. Muutoin ei ollut mitään oireita (sivuvaikutuksia) eikä koirissa punkkeja näkynyt, vaikka liikuttiin monenlaisissa paikoissa ja heinäkuun loppuun asti oltiin Luleåssa (monenlaisilla rantaseuduilla).