Pilpasuo on pääosin kehittynyt liki 3 000 vuotta vanhan merenrantaniityn, muinaisen Oulujoen suistohaaran eli jokiuoman alueelle. Suon laidalla olevan Pilpakankaan reunamilla näkyy yhä rantadyynivalleja, ja kankaalta sekä suota ympäröiviltä moreenikumpareilta purkautuu siihen paljon pohjavettä. Suolta virtaa Suo-oja -niminen puro Sanginjokeen Vääräkosken kohdalle. Suoluonnon kehittyminen ei ole pysähtynyt, vaan osa siitä muuttuu aapasuoksi ja osa keidassuoksi ja suolle jää yhä vähemmän rimpiä. Tätä nykyä suon keskustan yleisin suotyyppi on neva, laidoilla on sekä korpia että rämeitä. Sieltä on löydetty yhteensä peräti 23 erilaista suotyyppiä, kuten isovarpuräme, tupasvillaräme, ruohokorpi, nevakorpi, keskiravinteinen saraneva, lyhytkorsineva, luhtaneva ja letto."
Näin Pilpasuosta kertoo wikipedia.
Pilpasuosta kuulin ensimmäisen kerran joskus 2000 luvun alkupuolella kun meille oli otettu ensimmäinen koira (Merri). Useita kertoja harkitsin siellä käymistä, melkein meninkin, mutta syystä taikka toisesta meneminen peruuntui. Kunnes nyt melkein kaksikymmentä vuotta myöhemmin päädyttiin ensimmäistä kertaa kenties Oulun kuuluisimpaan luonnonpuistoon päiväretkelle. Vaikka siellä ilmeisesti oli puoli seutukuntaa yhtäaikaa; niin parkkipaikan ja tienvarren automerestä kuin jälkeenpäin fb-päivityksistä pääteltynäkin (moni tuttu kertoi olleensa samana päivänä retkeilemässä kuin mekin), niin ei siellä ihan hanhenmarssia tarvinnut peräkanaa kulkea. Muutama juoksuporukka ohitti meidät, pari tyyppiä kulki vastavirtaan (eli vastoin ohjeistettua kiertosuuntaa), jonkun verran kohdattiin sakkia eväspaikalla ja joku perhe tuli meidän takana muutaman kymmenen metrin päässä.
Itsellä oli jalassa resummat lenkkarit (eli ei parhaat käyttökengät), jotka enimmäkseen olivat tuonne ok:t. Kumisaappailla on hankala kulkea pidempää matkaa, joten niiden käyttöä en edes harkinnut. Jotkut polkuosuudet olivat todella kuraiset ja piti kierrellä ja kaarrella kun yritti etsiä mahdollisimman kuivaa reitti, mutta eipä siinä aina onnistunut. Yhdessä kohdin pitkospuut olivat lumpsahtaneet osittain veden alle, joten siinä tuli pakollinen kastuminen / kahlaus.
Kuljimme siis sen pidemmän eli noin seitsemän kilometrin mittaisen reitin. Reitin varrella oli paljon kosteiden alueiden (erilaisten soiden kait lähinnä) ylityksiä ja pitkospuiden taso vaihteli, eli lankut olivat hieman huteria paikkapaikoin ja niiden leveys vaihteli myös. Lisäksi matkan varrella oli hyvinkin kivisiä osuuksia sekä juurakkoisia pätkiä. Niin kivikoissa kuin juurakoissa sai tarkkaan katsoa mihin astui ettei nilkat muljahdelleet (kannoin myös kameraa, joten en tod halunnut kaatua). Onneksi Eetu talutti Kikiä (80% matkasta), joten itse sain keskittyä vain töpöttämiseen. Myös ne pitkospuuosuudet olivat jännittäviä, vaikka lankut enimmäkseen olivat tasaisia niin oma jalkojen kömpelyys ja huono tasapaino nostivat päätään (epävarmuus omasta liikkumisesta kasvoi), joten kipitin soiden yli varsin varovaisesti ja kiitin onneani etten ollut koskaan lähtenyt sinne jonkun koirakaverin kanssa koiria lenkittämään ...
Jokatapauksessa Pilpasuo on maineensa veroinen paikka missä kannattaa käydä, mutta mitään vakio lenkkireittiä / ulkoilupaikkaa siitä tuskin itselle tulee.
Vaikka oikea kamera olikin matkassa niin suurin osa kuvista silti otettiin kännyköillä, tässäpä vähän kuvasatoa päiväretkeltä (kolmella eri välineellä kuvattuna eli puhelin*2 ja kamera).
Kuten kuvista ehkä näkee, niin sää oli vaihteleva: pari raekuuroa, hieman lumisadetta, pilvistä, tuulista, auringon paistetta ...
2 kommenttia:
Kauniita maisemia! Tällaiset retket on just parhaita! Ja eväät kruunaavat reissun :) !
Niin on - pitäisi enemmänkin saada aikaiseksi tehdä kunnon päiväretkiä. Eväiden kanssa tietysti. Nyt oli meille kahvia termarissa ja eväsleivät matkassa + Kiki nautti tuolla aamupalansa (ei tosin nappuloita vaan märkäruokaa).
Lähetä kommentti