Kennelliitto tiedotti tänään
"Kennelliiton hallitus hyväksyi kokouksessaan 12.5.2020 ohjeet kokeiden, kilpailujen ja testien järjestämisestä korona-aikana. Lisäksi hallitus täsmensi aiempaa päätöstään kesä-heinäkuun koiranäyttelyistä siten, että tänä aikana ei saa järjestää koiranäyttelyitä.
Yksittäiseen tapahtumaan osallistuu yhteensä enintään 50 henkilöä koko tapahtumapäivän aikana, mukaan lukien tapahtuman toimihenkilöt ja järjestäjän edustajat.
Tapahtumaan ei saa tulla yleisöä. Vain tapahtuman järjestämisen kannalta välttämättömillä henkilöillä on oikeus olla paikalla."
Lue lisää .
Sen lisäksi ettei "tarvitse" hikihatussa treenata kohti kisoja, niin voin myös tämän kesän ajalta unohtaa ajatukset häirikkökeikoista koskei jonkun ehkä järjestämiin skaboihin saa mennä yleisöksi. Onneksi siis keksin talvella muunkin tavan kuvata muiden koiria ;-)
Rento, tavoitteista vapaa ja rahakas kesä siis tulossa (ei mene rahat kisoihin tai näytelmiin).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti