torstai 31. lokakuuta 2019
hk 19/19
Wohhoo. Kampasin tänään Kikiä, jolla on ihan massiivinen karvanlähtö. Viimeksi sillä on lähtenyt tuolla tavoin karvaa yli pari vuotta sitten (Harjavallan erkkarin aikoihin). Tämä taitaa olla toinen kunnon karvanlähtö Kikillä. Sopivasti kun tuli pakkasta ja lunta ...
sunnuntai 27. lokakuuta 2019
Kolmas yritys
Varasin Kikille (taas) sterilointiajan. Jospa sen nyt voisi tehdäkin. Leikkaus tehdään siis (toivottavasti, ts aika on varattu, mutta mitä vainhan voi käydä) torstaiaamuna 14.11.
Tokokuvia ja kaverikoirakuvia
Taas on harrastettu räpsintää. Ensin maanantaina kävin kuvaamassa parin kaverin koiria (staffeja, belgi ja shelttejä) ja eilen tuijottelin kameran linssin läpi tokoilijoita (kuus tuntia räpsintää, kestää muuten pitkään ennen kuin oon kaikki semijees otokset editoinut).
Staffeja kuvasin Toppilansaaren rantsussa ja näitä toisia Haukkukeitaalla. Kaikista yritin ottaa sekä poseerauskuvia että liikekuvia. Varsinkin jälkimmäiset olivat kovin kovin haastavia.
Paikka missä nuo koirat leikkivät (alin kuva) ei ollut tasainen, eli olen ottanut tuon kuvan hieman yläviistosta, joten näyttää kuin koira sukeiltaisivat lumeen (tai jotain).
Kisakuvissa mä tykkään, että mukana on (ainakin välillä) myös ympäristöä eikä pelkästään koira. Siksipä kait mun "tavaramerkki" alkaa jo kohta olla "hauskat tilannekuvat". Plus mä välillä kuvailen muutakin kokeisiin/kisoihin liittyvää kuin niitä kehässä olevia koiria. Eli toisinsanoen en editoidessa rajaa hirveästi kuvia, vaikka toki niin voisi tehdä, vaan jätän niitä asiaan/tilanteeseen kuuluvia ympäristötekijöitä mukaan lopulliseen julkaistavaan räpsyyn.
Ai, ai, kun mä kyllä tykkään tuosta 70-200 putkesta 💙 Tokokuvat on siis otettu sillä (ja a900 kameralla).
Staffeja kuvasin Toppilansaaren rantsussa ja näitä toisia Haukkukeitaalla. Kaikista yritin ottaa sekä poseerauskuvia että liikekuvia. Varsinkin jälkimmäiset olivat kovin kovin haastavia.
Kisakuvissa mä tykkään, että mukana on (ainakin välillä) myös ympäristöä eikä pelkästään koira. Siksipä kait mun "tavaramerkki" alkaa jo kohta olla "hauskat tilannekuvat". Plus mä välillä kuvailen muutakin kokeisiin/kisoihin liittyvää kuin niitä kehässä olevia koiria. Eli toisinsanoen en editoidessa rajaa hirveästi kuvia, vaikka toki niin voisi tehdä, vaan jätän niitä asiaan/tilanteeseen kuuluvia ympäristötekijöitä mukaan lopulliseen julkaistavaan räpsyyn.
Ai, ai, kun mä kyllä tykkään tuosta 70-200 putkesta 💙 Tokokuvat on siis otettu sillä (ja a900 kameralla).
Tunnisteet:
Haukkis,
häirikkö,
kaverien_koirat,
kisat,
kuvat,
toko,
Valokuvaus
perjantai 25. lokakuuta 2019
Vähän rallysta
Maanantain rallytreenit, jotka Aira the Kouluttaja videoi ystävällisesti
Tuossa videossa näkyy meidän rallytyöskentelyssä mielestäni paljon hyvää, miten ollaan kehitytty nyt syksyn aikana tässä lajissa ja yhteistyö on parantunut jne. Mutta samaan aikaan näkyy myös Kikin häiriöherkkyys. Eli se ottaa painetta ja ahdistusta viereisellä kentällä haukkuvasta koirasta (ja mahdollisesti jostain muustakin). Sen ahdistus ilmenee jähmettymisenä. Toisin kuin ehkä aiemmat koirani niin Kiki ei tuollaisessa tilanteessa vastaa haukkuun vaan se menee (henkiseen)jumiin. Kiva kuitenkin, että sain sen hyytymisen "rikottua" ja pystyttiin suorittamaan rata loppuun asti.
Kempeleen reeneissäkin radat ovat enimmäkseen menneet ihan kivasti. Mitä nyt esim eilisissä treeneissä itse mokailin muutamissa paikoissa, mutta sehän nyt ei koiran vika ole. Pitää itse vaan olla tarkempi ts muistaa miten kyltit suoritetään (pujottelussa aloitin väärin tehtävän suorittamisen kun eka törppö oli kiinni kyltissä ... ja jonkun muunkin virheen tein mitä en enää muista). Noh, se on kanssa, että oon huomannut jos mulla on nami kädessä niin se helposti johtaa tiettyihin virheisiin. Esim siihen että Kiki tarjoaa kyltillä nopeasti jotain tekemistä ennen kuin ehdin kissaa (tai käskyä) sanoa.
Eilen oli ihana havaita, että Kiki on tosi nopeasti sisäistänyt sen, että oikeanpuolen seuruussakin voi tehdä asennonvaihdoksia. Vielä muutama viikko sitten se oli, että mitä kehveliä. Mutta eilen se jo tarjoili oikealta pertsaa ja teki myös seisomiset ja maahanmenot hyvin. Ei siis pelkästään totellut annettua käskyä vaan myös teki liikkeet suoraan (ei vino maahanmeno tms).
torstai 24. lokakuuta 2019
Kiki äänesti jaloillaan
Niin kuin mä etsin kissojen ja koirien kanssa koirille sitä uudesti syntynyttä Nutroa. Päätinhän minä jo taannoin pussin oston jälkeen ettei tämä oikein vakuuta, että ostetaan nyt kuitenkin jotain muuta koiranruokaa jatkossa. Mutta jos nyt kuitenkin syöttäisin tuon ruuan Kikille ensin ja ei tarttis nyt muutamiin viikkoihin (kuukausiin jopa) pohtia ruokinnallisia kysymyksiä. Mutta pikkukoira päätti asian toisin, koska se lakkasi tossa jokin aika sitten syömästä niitä Nutronappuloita. Sama miten niitä sille tarjoilin niin ei kelvannut. Kyllästyin sitten "tappelemaan" sen ruokinnan kanssa ja hain jotain muuta tilalle:
Ainakin toistaiseksi nuo nappulat ovat maistuneet Kikille hyvin eikä mitään oireita ole näkynyt (maharegointeja tai jätösten löysyyttä tai muuta sellaista).
Ei tarvinnut heittää roskiksee jäljelle jääneitä nutromuroja vaan vein ne yhdelle koirakaverille testattavaksi josko hänen koirat söisivät kyseistä ruokaa.

sunnuntai 20. lokakuuta 2019
Räpsintäretki
Laitoin mun fb-seinälle ilmoituksen että voisin harjoitella koiravalokuvausta välillä muuallakin kuin kisoissa tai omilla koirilla. Ilokseni muutama Oulun seudulla asuva koirakamu ilmoittautui vapaaehtoiseksi mun valokuvaharrastetoimintaan.
Perjantaina kävin ottamassa ensimmäiset testiräpsyt, kohteena belgi (mali) ja sileäkarvainen collie. Otin molemmat rungot matkaan kun halusin testata, että miten tuo 70-200 putki toimii vanhan (a55) kameran kanssa. Ja toimihan se, ei tullut kertaakaan sellaisia tarkennusongelmia kuin taannoin niissä aksakisoissa. A900 kameralla räpsin sitten jotain posetuskuvia, ja tuolla toisella siis liikekuvia. Poseerausputkea oli kiinteä viiskymppinen.
Yritin myös ottaa kuvia ohi juoksevasta koirasta. Tuollainen mali juoksee muuten ihan tajutonta vauhtia :-D Pidin suurena ihmeenä, että sain edes koiran osumaan kuvaan, tarkennus on sitten missä on (eli ei koirassa).
Lopuksi käytin vielä omat koirat lenkillä ja totesin, että musta mustista koirista on kyllä helpompi ottaa posetuskuvia kuin sekavärisistä / vaaleista, eli en onnistunut ollenkaan ottamaan julkaisukelposia poseerauskuvia tuosta colliesta. Pitää siis harjoitella lisää ;-) (koirakuvausta, erilaisilla koirilla)

Kiki,
kuvat,
Nemi,
syksy,
ulkoilu,
Valokuvaus
torstai 17. lokakuuta 2019
Hieronta
Käytin koirat tänään Suvilla hierottavana.
Nemi oli paremmassa kunnossa kuin aikoihin :-)
Kumpa nyt ei vaan tulisi hirveitä liukkausloskaisuuus aikoja vaan pykäis oikean talven heti kerralla (turha toivo, mutta aina kait sitä toivoa saa). Liukkaudet jumittaa koiran selän ja kun selkä on kipee niin sitten muutkin paikat kremppaa/jumittaa.
Kiki oli kierossa ja sillä oli tyypilliset tokokoiran jumit. Rallytokokoiran tässä tapauksessa siis. Semi-positiivista kuitenkin että se jumeilee aktiivsenharrastekoiran lailla/syistä eikä risaa kyynärtä ja siitä johtuvia juttuja. Seuraamisesta tulleet jumit kun on kuitenkin (yleensä) aina hoidettavissa kuntoon.

hn 25/19 ja hk 18/19
Kampailin eilen hieman koiria. Kikiltä löytyi muutamia paikkoja missä oli irronnutta villaa päälyturkin alla (se ei totisesti näytä päälle päin jos karva irtoo) ja Nemi ... siinä nyt vain on aina harjattavaa.
tiistai 15. lokakuuta 2019
Hupisaareen
Olen suunnitellut ja aikonut mennä käymään Kikin kanssa Hupisaarissa jo ties kuinka kauan, tänään sitten vihdoinkin kävin siellä. Ensin käytin Nemin lenkillä Oulujoen kupeessa (molemmin puolin jokea) ja sen jälkeen kävin käppäilemässä Kikin kanssa niin ikään Oulujoen rannalla ja Hupisaaressa / Ainolanpuistossa.
maanantai 14. lokakuuta 2019
Yllättävä hysteria
Tänään Kikin rallytreeneissä. Tehtiin pari erillistä tekniikkatreeniä, missä oli siis muutamia kylttejä ns ratamaisesti mutta oleellista oli kyseisten tehtävien suorittaminen vaikkapa jokaisesta erikseen palkaten eikä varsinaisen ratasuorituksen tekeminen.
Nämä treenit menivät tosi hyvin. Toinen oli ns omatoimitreeni ja toisessa oli sitten kouluttaja katsomassa. Sitten kun oltaisiin lopuksi tehty siitä omatoimitreenistä muutama kyltti valvotusti niin hieman ennen sitä Kiki sai hysteerisyyskohtauksen. En tiedä mitä tapahtui 1-kentällä, vai tapahtuiko oikeasti yhtään mitään - muuta kuin Kikin päässä. Kiki pälyili sinne kentälle ja huusi. Siirryin kauemmaksi ko reunasta, ihan sinne 1-kentän puolelle - ts ollen edelleen keskikentällä mutta enemmän 1-kentän lähelle kuin 3-kentän likelle. Ja tehtiin jotain Kikin mielitemppuja tai ylipäänsä mitä vain, jotta sain sen ajatukset pois "pahasta" (joka ei edelleenkään selvinnyt mulle mitä se oli).
Ei siis tehty sitä vikaa ohjeistettua harjotusta vaan hieman kauempana kylteistä otettiin vähän seuraamista josta yritin kehua koiraa kovasti ja annoin siitä palkkaa ja tehtiin vielä joku temppu ja vein sitten koiran autoon.
Että sori vaan Kikin aiheuttamasta metelistä kyseisenä ajankohtana (onneks tämä episodi ei siis oikeasti kestänyt montaa minuuttia).

Kikin hallipelko,
Kikin pelot,
rallytoko
sunnuntai 13. lokakuuta 2019
Hallit 9.0
Huom.!
Saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, pidän ajantasalla (sen mukaan mitä tietoa saan, tai siihen jossain törmään) uusinta versiota, minkä näet täältä.
30.05.20 22:45
Kävin eilen Oulun Seudun Kennel- ja Agilityseura KAS:n uuden hallin avajaisissa. "Pakkohan" siellä oli käydä, että tiedän mistä kirjoitan / bloggaan 😉
Sinällään kyllä Oulun seudulla on koiraharrastajilla aivan loistavasti asiat. Koirahalleja löytyy niin Oulusta kuin ympäryskunnistakin. Toivottavasti kaikille riittää sopivasti käyttäjiä. KAS:n halli ei nyt varmaan hirveästi syö muiden hallien käyttäjäkuntia kun on kuitenkin seuratoimintaan enemmän keskittynyt, vaikka sinnekin voi ostaa vapaavuoro"kortin" - tai ilmeisesti ostaa myös yksittäisiä tuntivuoroja. Ja olihan se puute ettei KAS:lla ollut omaa kunnon treenihallia, no Kuivasjärvi tietysti ... mutta ehkä siinä paikassa on kuitenkin puutteensa (en ole vuosiin käynyt siellä, mutta siihen nähden millä tasolla muut koiratreenipaikat ovat niin onhan se hieman ajastaan jäljessä).
Hallit
Ensimmäisen hallivertailu
Kilometrit taulukossa ovat omanapaisesti meiltä katsottuna.
Oulun seudun eläinlääkärit
Koiran kanssa kurssille?

Kenen halli | Mitä maksaa (ei jäsen/ ei kurssilainen) | Millainen paikka | Hyvää/huonoa |
Active, "Ukkis" Haukipudas | 55€ / kk, 175€ / 4 kk | Kumirouhetäytteinen tekonurmi. 2 eri kenttää 24 m * 50 m kuvia | Noin 26 km. Vessa, vesihana Hyvät lenkkimaastot Ei kellonaika rajoituksia Usein agirata kentällä (ehkä molemmilla) jota ei saa purkaa |
Avarian Sportdogs Oulu | 50 € /kk | Keinonurmi. Treenitilaa n.700 m2. | Noin 24 km. Lenkkimaastot ok. Vessa. Kahvinkeitto mahdollisuus. Treenitilan ja odottelutilan välissä umpiaidat. |
DogAntti, Liminka | 30€ / kk 250€ / vuosi tai tuntivaraukset 10-25 € / tunti | Kumirouhetäytteinen tekonurmi. 1 kenttä 15-19 astetta 290 m2 Kuvia | Noin 46 km. Vessa |
Dogstop, Oulu (ex-Hundspa) | ark. klo 06-16 15€ / h, klo 16-23 30€. La-su vuorot 30€. La-päivä tai su-päivä kok. 245€ ja la-su 470€. | Avautuu elo-syyskuussa 2019 Entisen Hundspa -koirauimalan tiloihin remontoitu koulutushalli: 400 m2 | Noin 18 km. |
Häntä
ja panta, Muhos | 10-30€ / tunti (ajankohdasta riippuen) | Kumirouhetekonurmi Noin 5-10 astetta 11 m * 28 m kuva | Noin 51 km. Wc, kahvinkeitto mahdollisuus |
Iin
Koirahalli, Ii |
15 € / 1 kk 40 € / 3 kk 65 € / 6 kk tai tuntivaraukset 8-12 € / tunti |
Noin 100 m2 | Noin 32 km. Wc En ole käynyt |
Iin koiruudet Ii |
9-18 e / tunti 18 e / kk |
135 m2 Matto, lämmin halli. |
Noin 35 km. Wc |
KAS Oulu | Hinnasto kas:n sivuilla | Kuivasjärvi: maapohja Koko 17m x 48m Limingantullin halli: 551m2 + 120m2. Kumirouhetekonurmi. Kun kävin isompi halli oli jaettu aidoilla kahteen tilaan (aidoista pluspiste). | Kuivasjärvi: 22 km Kylmä, sotkuinen Hyvät lenkkimaastot Limingantulli: 24 km Wc, kahvinkeitto mahdollisuus Pyörätie lähellä, joten lenkkimaastot varmaan ok |
Kisma Kempele | 18-30€ / tunti | Kempele: tekonurmi 325 m2 Kuvia | Kempele: 34,4 km Wc, keittiö |
OKK, Haukkis, Hiironen, Oulu | 125€ / 4 kk 50€/ 1kk | Keinonurmi (uusittu syksyllä 2017) 1800 m2; 3 kenttää joista jokainen 20 m * 30 m Kuvia | 24 km Hyvät lenkkimaastot (paitsi talvella kun väylät on latuja täynnä...) Ei vesihanaa Bajamaja Rajoitettu vapaavuoroaika (7-23) |
Osty, Oulu | Fb-sivulta löytynee hinnat | Agilitykenttä 600m2 Näto,toko,pentukurssit 300m2 | 22 km En ole käynyt |
Rallyhaukut, Oulu | ? kysy | Lämminhalli 130 m2 | En ole käynyt |
Ensimmäisen hallivertailu
Kilometrit taulukossa ovat omanapaisesti meiltä katsottuna.
Oulun seudun eläinlääkärit
Eläinlääkäriasema Sun Talvikankaalla |
Firman nimi | Sijainti | Satunnaista infoa | Omat kokemukset |
Eläinlääkäri Leena Oksanen | Nuutintie 13, Oulu | - | - |
Eläinlääkäriasema Herttainen | Kirkkotie 2, Haukipudas | - | Kiva, pieni (ei parkkeerausongelmia ;-)), asiantunteva / paneutuva (ei liukuhihnameininkiä) |
Eläinlääkäriasema Kamu | Kansankatu 48, Oulu | Paljon eri alojen eläinlääkäreitä | Ensimmäinen ell-asema jossa olen käynyt ensimmäisen koirani kanssa. Firman nimi tosin oli silloin Akuutti, sittemmin Animagi, Evidensia ja nykyisin Kamu. Sijaitsee Oulun keskustassa (mahdollinen parkkiongelma) |
Eläinlääkäriasema Lemmikki | Kajaaninkatu 34, Oulu | - | - |
Eläinlääkäriasema Ouluvet | Krouvintie 5,Oulu | - | - |
Eläinlääkäriasema Sun | Tuiskutie 3, Oulu | Avattu 5.8.19 | Meiltä katsottuna erinomainen sijainti ;-) Huumorintajuinen, ystävällinen, kodikas, asiantunteva, kiireetön, ... :-) |
Evidensia Pohjois-Suomen Eläinsairaala | Idealinja 13, Oulu | Päivystys 24h | Ex-Otus, Ex-Univet, ... Olen asioinut näissä kaikissa. |
Oulun Eläinklinikka | Metsokankaantie 3, Oulu | - | - |
Oulun ell / kaupungin ell | Poratie 7, Oulu | - | Ei pahaa sanottavaa, vaikka olen käynyt vain kerran (Kikin taksiseikkailut) |
Uudesti syntynyt Hundspa eli Dogstop |
Koiran kanssa kurssille?
edit. En ota kantaa siihen kuka milläkin meriiteillä, taidolla jne kursseja pitää. Enkä suosittele / epäsuosittele ketään (toki bloginstani löytyy kiinnostuneille missä me treenaillaan), kuka mistäkin tykkää ja mitäkin haluaa treenata :-)
Koirakoulu / yhdistys | Miten mukaan | Lajit | Muuta infoa |
Active, Haukipudas | Ilmoittautumalla (tiettyinä aikoina, seuraa www-sivuja /) Verkkosivuilla ajantasainen hinnasto | Agility, rallytoko | - |
AnskuNi | Seuraa fb-sivua | Agility | - |
Avarian Sportdogs Oulu | Ilmoittautumalla Verkkosivuilla hinnasto ja tarkemmat kurssitiedot | Agility, dobo, nosework, pentukurssi, rallytoko. Välillä myös muita kursseja, esim arkitottelevaisuus ja koiratanssi | Myös erillisiä viikonloppukursseja, epiksiä jne |
Dogstop, Oulu (ex-Hundspa) | Seuraa fb-sivua | Hihnakäytös, nosework, rallytoko | - |
Eläintenkouluttaja Halla Korpelin, Haukipudas / Oulu | Seuraa fb-sivua | Arkitottelevaisuus, nosework, toko Ongelmakoirat/käytösneuvonta, remmirähjääjät, BAT 2.0, hoitotoimenpiteet | Kotikäynnit, seminaarit, luennot |
Iin koiraharrastajat | - | - | - |
Iin koirakaverit | - | Näto, pentukurssi, rallytoko | Fb-ryhmä |
Iin koiruudet | - | Näto | - |
Jandogs | Verkkosivuilla hinnasto ja tarkemmat kurssitiedot | Agility, arkikäytös, dobo, ongelmakoulutus | - |
KaDaPe | - | Arkitottelevaisuus, bh, haku, jälki, nosework, pentu | - |
KAS Oulu | Koulutukset jäsenille Talkoilu | Agility, pk, rallytoko, toko | Epiksiä, virallisia kilpailuja |
Kiiko, Kiiminki | Koulutuksissa jäsenet etusijalla | Agility, näto, pentu, rallytoko | - |
Koiraamo | Seuraa fb-sivua | Aktivointi, arkitottelevaisuus, haku (pk / pelastuskoirat), ohituskurssi, naksutinkurssi, pentukurssi, toko | Luentoja, seminaareja |
Koirakoulu Junto | Infoa www-sivuilla | Agility, arkitottelevaisuus, näto, | - |
Koirakoulu Kisma Kempele | Ilmoittautumalla, hinnat ja kurssiajat www-sivuilla | Pentukurssit, tottelevaisuuden alkeiskurssit, toko (ALO-EVL) Rally-toko (Alkeet-MES) Nose Work, BH/PK tottis, maastolajit: jälki, haku ja esine-etsintä kurssit. Hypokoira koulutus | Myös erillisiä viikonloppukursseja Fb-ryhmä |
Koirakoulu Merkilliset | Infoa verkkosivuilla | Haku, toko | Fb-sivu |
Lakeuden koiraharrastajat, Oulunsalo | Agility, toko | ||
Lindan koiravalmennus | Seuraa fb-sivua | Vetolajit (canicross, hiihto), toko, rallytoko | - |
Minnan koirakoulu, Tupos | Agility, paimennus | - | |
OKK, Oulu | Koulutukset jäsenille Talkoilu | Agility, koiratanssi, näyttelyt, pk-lajit, rallytoko, toko | Epiksiä, virallisia kilpailuja, viikonloppukursseja |
Opky, Kiiminki | Koulutukset jäsenille | Pk-lajit (haku, jälki, tottis) | - |
OSE | Koulutukset jäsenille | Pelastuskoiratoiminta (haku, jälki) | - |
Osty, Oulu | Jäsenet etusijalla | Fb-sivulta löytyy kurssitiedot jne | - |
Oulujokilaakson kennelkerho, Muhos | Jäsenet etusijalla | Agility, pk, rallytoko, toko | Virallisia kokeita (toko, rallytoko, nosework, bh, jälki) sekä hajutestejä |
Pöhkis aksaa, Muhos / Oulu | Seuraa fb-sivun tiedotuksia | Agility, dobo | - |
Rallyhaukut, Oulu | Paljon infoa www-sivuilla | Agility & aktivointi, nosework, näto, pentu, rallytoko, toko | - |
Tiinan tiimi | Fb-ryhmä | Agility | Fb-sivu |
Tyrnävän koiraharrastajat | Fb-ryhmästä löytynee ajantasaista tietoa | Agility | - |
Tunnisteet:
eläinlääkäri,
hallit,
koirakoulut,
kuvat,
Oulun seutu
perjantai 11. lokakuuta 2019
Murskatut sydämet - makuraati vol.5
Taannoin kysyin parviälyltä, että mitkä voisivat olla potentiaalisia treeninameja Nirsokerttu-Kikille. Yksi ehdotuksista oli broilerin(kanan)sydämet. Näinpä ollen päätin ottaa ne testaukseen ja kävin maanantaina hakemassa Mustista & Mirristä pussillisen jäisiä (raakoja) kanansydämiä.
Testasin nameja (paistettuja ja pilkottuja) maanantai-iltana Kikin rallytreeneissä. Ja kyllä vain, maistuivat mieluusti koiralle. Yritin taktikoida ja otin mukaan myös muita nameja jottei koiran massu menisi ihan sekaisin oudosta syötävästä jos se söisi noita paljon tai pelkästään niitä. Noh, eihän Kikille ne tavis-namit sitten edes kelvanneet ... (jatkossa pitää sekoittaa erityisen hyvät ja perusnamit jotta niihin perusnameihin tarttuisi erityisen hyvistä hajua).
Maanantain ja tiistain välisen yön pidin loppuja nameja uunissa (uuni ei ollut päällä). Jossain vaiheessa kun heräsin varhain tiistai-aamuna niin keittiöön oli väsähtänyt yksi vanha koiramuori ... 💗
Nemi ei siis yleensä vietä öitään keittiössä, vaan joko makkarissa tai eteisessä.

Murskatut (ts pilkotut) sydämet |
torstai 10. lokakuuta 2019
Tykkiputkiharjoituksia
Kävin sunnuntaina häiriköimässä Okk:n aksakisoissa. En ole vielä ottanut tuolla 70-200 putkella hallikuvia joten onhan sen käyttö hieman hakusessa. Joissain määrin (olosuhteet, välineet ja taidot) olen kuitenkin ihan semityytyväinen otoksiin vaikka tarkennuksessa olisi vielä parannettavaa. Sellainen havainto, että sarjatulitukseen ei riitä tehot joko kamerassa tai putkessa. Eli ei vaan siis suostu tarkentamaan (minnekään) välillä. Ja itselle muistiin (josko muistaisin), että hallissa kannattaa jatkossa kuvata ihan pelkällä manuualilla eikä esim "a"-toiminnolla (jolla nyt otin osan kuvista).
keskiviikko 9. lokakuuta 2019
Hormoonihiiri
Mun hieno vuosisuunnitelma Kikin osalta sai kolauksen tai rypyn matkaansa.
Olin suunnittellut, ja jopa varannut jo ajankin, vieväni Kikin steriloitavaksi koiratanssikisojen jälkeisellä viikolla. Eli ensin the tanssikisatavoite ja siihen perään sterkkaus ja siitä toipuminen ja sitten voisikin miettiä koekalenterin laatimista tai muita tavoitejuttuja.
Olin varannut Kikille sen sterkka-ajan torstaille ja käytin tiistaina Kikin eläinlääkärin luona ns esitarkissa. Noh, eikä mitä, Kikiltäpä tulikin nisistä maitoa. Että ei todellakaan vielä voi pikkukoiraa operoida. Ostin koiralle lääkettä mikä auttaa valeraskauteen. Siirrettiin se leikkausaika tämän viikon torstaille ja eilen käytin taas Kikin Tiinan tutkittavana; maidontulo on vähentynyt muttei vieläkään loppunut. Eli ei pääse Kiki vielä operoitavaksi. Päätettiin siirtää leikkausta kerralla enemmän eteenpäin eli uusi yritys joskus marraskuun puolella.
Juoksuthan Kikillä oli siis kesäkuussa, aloitti ne ennen kuin lähettiin reissuun ja lopetti joskus reissun aikana. Juoksuhousuja koiralla pidettiin vain alkumatkasta.
Hieman ihmetystä on aiheuttanut se, että miten se Kiki noin/näin kauan on valeraskaana. Toisaalta taas, jos se "tärppipäivistä" pari kuukautta eteenpäin on ollut omasta mielestään tiineenä niin sittenhän se sen jälkeen melkein pari kuukautta imettää niitä pentujaan ...
Kiki ei ole ottanut oikein mitään lelua pennukseen tai kuljetellut mihinkään nurkkaan / pesään niitä, joten en ole ottanut leluja (noita muutamia jotka koirilla on vapaassa käytössä) pois lattialta. Petailua se kyllä on harrastanut, eniten jo joitain viikkoja sitten ~ eli varmaan just sillon kun ne "pennut" olivat syntymässä. Mutta yhdessä makkarin nurkassa se tykkää nyssöttää. Plus jossain vaiheessa sillä oli sylihellyyskausi, mutten tiedä liittyykö se valeraskauteen mitenkään. Sitten sillä on myös ollut huonovointisuutta, syömättömyyttä ja kausi jolloin se ei ulkona liikkunut oikein mihinkään.
Loppuun vielä kuva eiliseltä iltalenkiltä.

eläinlääkäriasema sun,
huolto,
Kiki,
kuvat,
syksy,
ulkoilu,
valeraskaus
tiistai 8. lokakuuta 2019
Viidet rallyt
Onkohan se nyt niin, että on mennyt jo viidet (tai sitä luokkaa) ohjatut rallytreenit, jotka ovat jääneet raportoimatta. Mitä enemmän aikaa kuluu niin sitä vähemmän tietysti muistan yksityiskohtia edesmenneistä treeneistä. Kiintotähtenä voin silti todeta, että ralleilut ovat sujuneet yhä paremmin ja paremmin. Josta osittain voin onnitella ihan itseäni, eli kun itse olen oppinut enemmän lajista ja siitä miten ratoja ja kylttejä pitää suorittaa niin töppäilen itse vähemmän enkä ole epävarma siitä miten asiat pitäisi tehdä niin oma mokailu ei heijastu koiraan. Luonnollista tottakait, ainakin tuollaisten koirien kanssa mitkä herkästi lukevat ihmisen mielentiloja (ja itsevarmuutta/epäröintiä).
Ollaan tehty sekä ratatreenejä että tekniikkatreenejä. Eniten ongelmia aiheuttavat tällä hetkellä houkutus / kasi (whatever) jossa siis ongelmana on ollut että teen liikaa niitä kierroksia :-D ja toisekseen myös muut törppöjen kiertelyt etenkin spiraali, jossa Kiki tosi helposti tarjoilee jossain kurvissa "agia" (eli jalkojen väliin tulemista). Kouluttaja eilen sitten huomasikin että jos askellan kurvissa tietyllä tavalla niin Kiki lukee mua niin, että siinä kohdin kuuluisikin tehdä "agi" ... eli pitää muuttaa omaa kävelylinjaa. Niin ja olla kuitenkin tekemättä vauhdinmuutosta kesken tehtävän (tein eilen niin kun yritin välttää "agin" mutta tuomarit kuulemma saattavat kiinnittää siihen huomiota, vaikkei siis juoksikaan tai muuta selkeää rytminmuutosta olisikaan).
Alokaskyltit alkavat olla hyvällä mallilla siis. Saksalainen käännöskin alkoi sujumaan hihnankin kanssa kun en mene enää niin lähelle sitä kylttiä. Muutenkin tekemisiin on tullut paremmuutta kun en mene / vie koiraa liian lähelle kylttejä tekemään asioita. Eteen istuminenkin sujuu jo yhä paremmin ja paremmin, samoin siitä sivulle tulo (vasemmalta tai oikealta).
1-2-3 askelta seiso-istu-maahan -tehtävässä seisominen onnistuu avustetusti (käsimerkillä) ja siitä yleensä palkkaan vielä sen seisomisen. Avo-kylttinä seisomisen kiertäminen on vaikea, ts sitä ei olla vielä niin treenattukaan kun yritän ensin saada vahvistettua ylipäänsä sitä seisomista. Sivuaskeleissa ollaan vielä vaiheessa (askel oikealle).
Viime torstaina tehtiin perusalo-kylttejä myös oikealla puolen. Olin vallan hämmästynyt kuinka hyvin Kiki niistä suoriutui. Toki vaativat vielä treeniä, mutta siihen nähden ettei oikealla puolen olla tehty muuta kuin seuruuta niin homma pelitti yllättävänkin hyvin :-)
Takapään käytöstä Kiki on saanut kouluttajilta kehuja. Käännöksissä mun pitää vain olla tarkkana että liike jatkuu kokoajan enkä myöskään hidasta liikaa vauhtia, koska Kiki tarjoilee herkästi pertsaa. Alossahan vielä toki sallitaan loivemmat käännökset ja kurvit, mutta yritän silti vaatia / opettaa / opetella tekemään käännökset säntillisesti jo nyt. Vaikkakaan ei ole mitään aikomuksia edetä mölli-alo -tasoa pidemmälle ;-) Mutta samahan se on silti tehdä kyltit huolellisesti / kunnolla.
Eilisten treenien harjoitusrata |

lauantai 5. lokakuuta 2019
Syksyn valoisat päivät
"Vielä on syksyä jäljellä ..." kesälaulua mukaellen. Käytiin aamulla Koitelissa napsimassa koirista kuvia. Kohta se kuitenkin alkaa se pimeä, märkä, liukas ja loskainen kausi jolloin ei kiinnosta kameroita ulkoiluttaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)