tiistai 10. helmikuuta 2015

Vko 7, omatoimireenit

Niin. Kävin tosiaan Nemin kanssa tänäaamuna Martsailemassa. Aluksi tietty lenkkeilyä mm tällaisella teemalla:

Kännyräpsyjä lämppälenkiltä Martsasta.





Ensin tehtiin aksaa. Jotain satunnaisesteitä. Aata en ottanut ollenkaan kun aattelin että eläkekoiran ei tartte ehkä enää niin vauhilla pysäyttää ittiään sinne alas. Viime kerralla meni nimittäin vähän pelottavan näköisesti, vaikka näennäisesti priima suoritus olikin. Muuten tehtiin puomia ja keinua ja keppejä ja jotain pientä rallatuspätkää ja tarjoamisagia. Esteet olivat hallissa vähän hönön oloisesti joten mitään kovin pitkää / järkevää rallatusrataa en niistä sitten keksinyt. 


Rakensinpa sitten pikkupuolelle ruudun. Vähän aikaa sain sen nauhan ja törppöjen kanssa taiteilla ennen kuin ruutu oli järkevän oloisesti kasassa ;)

Sitten menin verhon luo. Käskin koiran istumaan. Vein ruutumaton ruutuun. Palasin koiran vierelle ja lähetin koiran ruutuun (muisti on kovin lyhyt enkä enää muista että teinkö ruudun kanssa namialustaennakkoa vai en). Koiruus juoksi suoraan ruutuun, ja ruutumatolle. Käskin sen seisomaan ja niinhän se teki. Kehuin koiraa ja kävelin ruutuun palkkaamaan koiran. 
Toinen yritys. Sama ohjelma. Paitsi että kun ruutumatto oli jo ruudussa niin en käynyt siellä erilliskeikkaa vaan olin koiran kanssa lähtökuopissa ts lähetyskuopassa. Noh, koirapa irtosikin oikealla puolen (ts etuoikealla) olleelle aksahypylle. Nojoo, hyvä, että irtoo. Muttei tarttis tokottaessa tuollain sinkoilla (väärän lajin hommiin). Pyysin koiran takaisin. Ja otin lähetyksen uusiksi. Nyt koira ei sitten haukkunut vaan sujuvasti edeten hyppeli muutaman hypyn kautta sinne ruutuun töröttämään just eikä melkein oikialle kohdalle. Eihän sitä siitä voinut muuta kuin kehua :)

Tärinäkäenkännyräpsy ruutureenistä
Ihan lopuksi harkattiin vielä kiertoreeniä. Otin pituuden merkkikepin (tai miks ihmeeks niitä sanotaan, pituuden osa kumminki) kierrettäväksi jutuksi kun en edelleenkään vielä tahdo vaihtaa reeniä niihin merkkitörppöihin joilla on tehty sitä vanhakantaista merkinkiertoharkkaa. Nyt tein kuitenkin niin, että pistin namialustalle namin, vapautin epäuskoisen koiran syömään sen namin joka oli ihan sen varpaiden edessä, sitten käskin koiran kiertää se pystytolppa, sillä välin kun koira kiersi tolppaa niin laitoin alustalle uuden namin ja kun koira oli saapunut kiertotehtävästään niin annoin sille luvan syödä se nami siltä alustalta. Olinhan mä aiemminkin antanut sille tietty palkan kiertotehtävän jälkeen, mutta jostain syystä tällainen tehtävä että nami/palkka oli sekä ennakkona että nähtävissä heti uusiksi olikin hyvä tapa suorittaa tämä kyseinen harjoitus. Okei, siis kun parilla ekalla kerralla koira yritti avata sanaista arkkuaan kiertäessään sitä tolppaa niin mä sihahdin sille. Niin sen jälkeisissä harjoituksissa se oli hiljaa - ja selvästi hyvin epäuskoisen oloinen moisesta itsestään täyttyvästä herkkulautasesta... Tehtiin varmaan kuus toistoa ja meni tosi hyvin :) Okei en saanut tähän sitten tietty vielä sitä viekkuun tulemisefektiä. Mutta nyt oleellista olikin se, että koira kiertää koko sen tolpan eikä jää sinne töröttämään. Ja on hiljaa. Asetettu tavoite saavutettiin :)

Ei kommentteja: