Kävimme koko lauman voimin eilen aamupäivällä metsälenkillä. Ensin käveltiin ihan tavallista hihnakävelyä 
noin 15-20 minuuttia kunnes päädyttiin metsäreitin alkuun. Koiriin hieman kontaktia, hetken istuminen, ja remmit irti. Niin lähti kaksi ruotsinlapinkoiraa kirmaamaan elämänsä riemulla pitkin metsää - ja miljuunaa menivätkin. Nemi ei ollutkaan ollut irti (tai mitä nyt torstaina hallin viereisessä metsässä, mutta vain noin 10 minsaa) sitten kuin viimeksi ennen juoksuaan, joten nuorella neidillämme totta totisesti oli energia patoutumia 
Hanki kantoi meitä ihmisiäkin, joten ei tarvinnut kulkea koko lenkkiä samoja polkuja kuin yleensä / muut olivat menneet. Loppumatkasta (kun olimme vielä metsässä) Nemi jo kulki enemmän lähellämme ja Merri paineli hieman kauempana, milloin mitäkin eläinten jälkiä nuuskuttelemassa. Muutaman kerran koirat ottivat jalat alleen ja spurttasivat pelottavan vauhdikkaasti, aivan kuin niillä olisi ollut jokin määränpää, mutta tulivat onneksi kutsusta takaisin. Yhdellä näistä "ajoreissuista" taisi kohteena olla joku (mettä)lintu, kun sellainen kahahdus metsästä kuului kuin jokin lintu olisi lentoon noussut.
Kun metsä muuttui pusikoittuneeksi pelloksi (pajukkoa & koivuja yms) alkoi jäniksen jälkiä näkymään enevenissä määrin. Ja Merrin mielenkiinto jälkiin lisääntyä. Eetu hoksasikin pari jänöstä ja pyysi koiria välittömästi luoksemme. Nemi haahuili tuolloin toisaalla, mutta tuli onneksi pian kytkettäväksi - Eetu oli saanut Merrin jo hihnaan. Jatkoimme siis hihnakävelyä hetken, ja kun tulimme siihen kohtaan missä E oli nähnyt jänikset niin Merrin koko olemus kertoi, että se pääsi tuoreelle jäljelle. Merri jäljesti noita jälkiä pitkin hetken aikaa (ehkä kymmenisen metriä) liekkö nähnyt sitten jäniksen, vai oliko vain niin tuore jälki ja otti päähän kun ei ollut irti - niin pääsi koiralta sellainen kimakka "tahtoo" haukku. Ja kova kiskominen remmissä. Nemi taasen ei niinkään ollut kiinnostunut jälestämisestä, sitä vaan otti päähän kun ei päässyt kulkemaan Merrin rinnalla - maasto oli aika hankala kulkuista.
Jahka oltiin päästy pahimmista jänismaista niin päästettin koirat vielä hetkeksi irti. Kumpikin pysytteli jo aika lähellä meitä - enimmät virtapiikit oli ilmeisesti tylsytetty jo. Lopulta oli aika kytkeä taas koirat ja palata sivistyksen pariin - pari korttelia hihnakävelyä ja kotiin "aamu"palalle.
noin 15-20 minuuttia kunnes päädyttiin metsäreitin alkuun. Koiriin hieman kontaktia, hetken istuminen, ja remmit irti. Niin lähti kaksi ruotsinlapinkoiraa kirmaamaan elämänsä riemulla pitkin metsää - ja miljuunaa menivätkin. Nemi ei ollutkaan ollut irti (tai mitä nyt torstaina hallin viereisessä metsässä, mutta vain noin 10 minsaa) sitten kuin viimeksi ennen juoksuaan, joten nuorella neidillämme totta totisesti oli energia patoutumia Hanki kantoi meitä ihmisiäkin, joten ei tarvinnut kulkea koko lenkkiä samoja polkuja kuin yleensä / muut olivat menneet. Loppumatkasta (kun olimme vielä metsässä) Nemi jo kulki enemmän lähellämme ja Merri paineli hieman kauempana, milloin mitäkin eläinten jälkiä nuuskuttelemassa. Muutaman kerran koirat ottivat jalat alleen ja spurttasivat pelottavan vauhdikkaasti, aivan kuin niillä olisi ollut jokin määränpää, mutta tulivat onneksi kutsusta takaisin. Yhdellä näistä "ajoreissuista" taisi kohteena olla joku (mettä)lintu, kun sellainen kahahdus metsästä kuului kuin jokin lintu olisi lentoon noussut.
Kun metsä muuttui pusikoittuneeksi pelloksi (pajukkoa & koivuja yms) alkoi jäniksen jälkiä näkymään enevenissä määrin. Ja Merrin mielenkiinto jälkiin lisääntyä. Eetu hoksasikin pari jänöstä ja pyysi koiria välittömästi luoksemme. Nemi haahuili tuolloin toisaalla, mutta tuli onneksi pian kytkettäväksi - Eetu oli saanut Merrin jo hihnaan. Jatkoimme siis hihnakävelyä hetken, ja kun tulimme siihen kohtaan missä E oli nähnyt jänikset niin Merrin koko olemus kertoi, että se pääsi tuoreelle jäljelle. Merri jäljesti noita jälkiä pitkin hetken aikaa (ehkä kymmenisen metriä) liekkö nähnyt sitten jäniksen, vai oliko vain niin tuore jälki ja otti päähän kun ei ollut irti - niin pääsi koiralta sellainen kimakka "tahtoo" haukku. Ja kova kiskominen remmissä. Nemi taasen ei niinkään ollut kiinnostunut jälestämisestä, sitä vaan otti päähän kun ei päässyt kulkemaan Merrin rinnalla - maasto oli aika hankala kulkuista.
Jahka oltiin päästy pahimmista jänismaista niin päästettin koirat vielä hetkeksi irti. Kumpikin pysytteli jo aika lähellä meitä - enimmät virtapiikit oli ilmeisesti tylsytetty jo. Lopulta oli aika kytkeä taas koirat ja palata sivistyksen pariin - pari korttelia hihnakävelyä ja kotiin "aamu"palalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti