Käytiin aamulenkillä Haukkiksen maastossa. Normaalin frisbiigolfratapuistokäytäväkiertelyn sijasta mentiin osaksi ajasta märille metsäpoluille, joissa sekä minä että Nemi katseltiin tarkkaan mihin astutaan (tai en mä tiedä katsoiko Nemi ;) mutta ainakaan se ei viipottanut samaantapaan kuin Kiki. Tuli mieleen ne Kikin toipilasajan tikapuu-treenit kun polulla puikkelehdittiin milloin kivien ja milloin liukkaiden puunjuurten seassa.
Pitkästä aikaa raahasin mukana orginaalia kameraa (sonyA55), mutta tietysti siitä loppui akku kesken reippailun. Muutaman kuvan sain kuitenkin otettua:
perjantai 6. syyskuuta 2019
Kehäkellunta
Hankin pari päivää sitten syksyllekin omatoimireenioikeuden Okk:n halliin.
Kävin sitten tänään testailemassa uutta versiota Kikin htm-tanssiesityksen kehänkäytöstä. Että jos ja kun se "front" kohta pitäisi saada osumaan eri kohtaan - ei biisissä vaan siinä, että missä kohtaa kehää ollaan viipottamassa.
Ensin kuivaharjoittelin sitä itsekseni, sitten otin Nemin mukaan pelleilemään :-D tai siis lähinnä kulkemaan mukana, jotkut esityksen temput se osaa kans, mutta osaa toki ei. Nemin siks, että sekin pääsi tekemään jotain ja Kikiä en siks, että ihan turhaa se olisi ollut siinä sillon kun vasta hahmottelin tekemisiäni (sen on turha olla siinä sillon jos itse olen epävarma siitä mitä teen).
Sitten vaihdoin koiraa ja kokeilin Kikin kanssa. Ja totesin, että alku ei ole hyvä jos vaihdan "agin" vas.seuraamiseen; jotenkin en osaa hahmottaa siitä tavasta sitä kohtaa missä "agi" vaihtuisi oik.seuraamiseen. Plus jos lopun "pitkähkössä" seuraamisessa teen sekä vas että oik seuraamista niin ... ainakin nyt meni ylipitkäksi se oik seur ja sitten tuli kiire pivotteihin.
Blaach. Miettimistä riittää tuossa siis edelleen.
Kikin kanssa vahvistin taas fronttia vadilla ja ilman. Hallissa oli muitakin joten ei veivattu asioita pitkään, jotta Kikin into jäi päälle. Ja jäihän se, Kiki saa aina virtaa kun tehdään vatireenejä :-D

torstai 5. syyskuuta 2019
Mennäkkö hukkaan vai minne mennä
Monet kuntopolkureitistöt ovat ihan mahdottoman sekavia. Näennäisesti on olemassa esim 1, 2, 3, 5 ja 10 kilometrin reittivaihtoehdot. Mutta todellisuus on sitten jotain ihan muuta. Väyliä ja polkuja risteilee ja rasteilee siellä täällä, on selviä pururatoja valotolppineen, sitten on sorakäytäviä, osittain umpeen kasvaneita polkuja. Joskus on kylttejä ja joskus ei ole kylttejä. Kun tulee erilaisten väylien risteyskohtiin niin olisihan se "melko kiva" juttu jos siellä sitten olisi ne kyltit, että minne suuntaan minkäkin mittaisen matkan kulkureitti jatkuu. Mutta ehei, se on monesti ihan liikaa ajateltu.
Hyvä puolihan näissä on tietysti se, että on reittejä mitä kulkea, kyllä sieltä joka kerta jossain vaiheessa on autolle eksynyt takaisin. Tänään kyllä rupesi vähän jo harmittamaan kun kuvittelin kiertäväni kolmosen, mutta kävelinkin koirien kanssa viisi kilometriä. Eipä siinä siis muuten mitään, mulle teki hyvää, Kiki oli tohkeissaan läheskoko matkan (paitsi silloin kun se ei saanut jäädä pitkäksi aikaa tonkimaan jotain mätästä tai syömään heinää). Mutta Nemi pisti säälittämään muutamassa kohdassa, ylämäissä etenkin. Reippaahkosti se silti jaksoi koko matkan ja välillä innostui tutkimaan samoja varpuja yhdessä Kikin kanssa.
Koska jostain olin eilen lukenut, että tänään olisi viikon sateisin päivä niin en sitten ottanut kameraa matkaan, känny räpsyjä siis alla:

keskiviikko 4. syyskuuta 2019
jl 16/19
Aamulla käytettiin koirat ns normiaamulenkillä. Ihanasti Nemikin oli piristynyt sitten eilisaamun köpöttelyvaihteen. Viileämpi keli (tai lämpötilojen vaihdokset ylipäänsä) vaikuttaa näköjään etenkin mummokoiran virkeyteen.
Koirien ulkoilutuksen jälkeen käytiin Eetun kanssa juoksemassa pururadalla; mun juoksuosuudeksi tuli 3,2 km.

tiistai 3. syyskuuta 2019
Tanssitreenit viikolla 35
Sunnuntaina oli vuorossa tanssireenit okk:n harjoitusryhmässä.
Ensin käytiin kunnon lenkki Hiirosen urheilupuiston maastossa (kovasti oli kaikenlaista tulijaa ja menijää) ja sitten ruvettiin treenimään.
Aluksi tehtiin positio pätkiä lähinnä siis hyvää asennetta sekä vas että oik seuraamisesta ja siitä palkkausta sekä välipositiota ja kokeiltiin positoiden vaihdoksia. Edelleenkään en tiedä miten kannattaisi vaihtaa "agi" (väli pos.):sta oik.seuruuseen tai "front"ista perusseuraamiseen. Front'ia tehtiin myös pikkuisen mutta siihen Kiki ei oikein lähtenyt niin hyvin mukaan; paikka hieman hukassa ja mietin, että saas nähdä mitä tästäkin tulee. Kikin asenteeseen olin silti pääsääntöisesti tosi tyytyväinen - hyvä treenien aloitus :-)
Sitten jätin Kikin hihnakoukkuun kiinni ja menin itsekseni treenaamaan koreota. Kuuntelin biisiä korvakuulokkeista jottei häiritty muita. Vähän aneemiselta silti tuntui itsekseen liikuskella harkkakentällä. Esim en oikein osaa hahmottaa kauanko aloitukseen (tassutemput ja ekaan positioon siirtyminen) menee aikaa. Jonkunlainen ajatus kehäsuunnitelmasta mulla toki ollut jo pidemmän aikaa, mutta jok tap kävin ohjelman muutaman kerran läpi.
Tämän jälkeen hain Kikin "seinästä" ja otin tarvikelaatikosta puukiekon ("vati") ja tehtiin hieman takapäätreeniä ts lähinnä vahvistelin fronttia. Kun oltiin sitä tehty siinä puukannolla joitain toistoja niin nostin puun syrjään ja tehtiin frontteja ilman "vatia" - tosi hienosti Kiki sittenkin tarjoili oikeaa positiota :-)
Sitten tehtiin vielä sillä vadintapaisella pertsakiertelyitä (perusasentoon tulemista, vadin kiertoa, ja tanssitemppua).
Sitten pistin Kikin jäähylle ja katselin muiden treenejä. Kysyin muilta miten pivot pitäisi suorittaa, kun olen vähän niin ja näin otanko sitä ohjelmaan vai en. Muutamat testasivat koreoitaan musiikin kanssa, kysyivät sitten, että teenkö minäkin Kikin kanssa. Olin, että "njäääh, ei me taideta" kun se "agi" ei siinä alussa enää oikein toimi ja fronttikin on ihan vaiheessa vielä ja koirakin on niin hulvaton ja vetää aina kierrokset pelkästään kun kävellään kehään ns aloitukseen jne. Ja oltiin reenattu jo vaikka mitä.
Treenitoverit saivat kuitenkin ylipuhuttua minut testaamaan sitä esitystä. Ja hyvä niin, koska
a)meni paremmin kuin oletin
b)saatiin hyviä kommentteja "esityksen" päätteeksi
No miten sitten meni niin kuin omasta mielestä? Kehään Kiki lähti yllättävänkin rauhallisesti, tassutemput eivät sujuneet niin hyvin kuin pitäisi eli siinä oli vähän sähläystä. Agi meni hieman kalasteluksi, tuli siis positioon mutta ei kulje siinä mieluusti. Sen jälkeen oik seuruu meni hyvin, samoin vas. seuruu. Frontissa yllätyin, koska Kiki pysyi positioissa koko vaadittavan pätkän - palkkasin sen siinä välissä. Seuraavassa pidemmässä vas.seuruu osiossa Kiki oli kyllä ihan hyvällä asenteella mukana hommissa, mutta se päätti kesken matkan vaihtaa puolta (oik.seuruuseen) :-D seurautin sitä sitten siinä jonkun matkaa kunnes vaihdatin sen takas vasemmalle, koska seuraavaksi oli musassa tulossa se kohta mihin olen suunnitellut niitä pivotteja. Tehtiin yks pivot oikealle (periaatteessa musaan sopisi että niitä olisi siinä kaks, pieni tauko ts perusseuruuta hetki välissä, mutta vas pivot ei ole niin hyvin hallinnassa kuin oik.). Sitten oli vuorossa twistit (2kpl) jotka eivät tainneet ihan osua oikeisiin (tililililii) kohtiin. Ja sitten olikin enää lopputemppu, mikä onnistui ihan hyvin :-)
Ja siis mun pitää uudistaa kuitenkin meidän kehänkäyttösuunnitelma, koska nyt front oli niin, että yleisö (/tuomarit) näkivät vain kauemmas siirtyvän koiranpyllyn :-D
Ja minä kun oon säätänyt sen ohjelman muka hyväksi, tyyliin kehän käyttö ja alun oik./vas seuraamiset että ne näkyvät ja se position vaihdos toimii kun teen sen sinne suuntaan jne. Mutta pitää pyöritellä tuo nyt kuitenkin uusiksi. Jotenkin. Plus se alun eka positio (agi) pitää vaihtaa tai miettiä kuinka vaikea olisi opettaa Kikille siihen suuntia, tai jotain.
Hieman olen myös miettinyt sitä, että kun frontin jälkeen on melko pitkään vas.seuruuta ennen pivotteja ja twistejä, että pitäisikö ihan suunnitella siihen välillä sitä oik.seuruuta? Jos koirakin tykkää vaihtelusta ...

Aamuköpöttely
Tänäaamuna Eetu nappasi Kikin mukaansa juoksulenkille (8km) ja minä käytin Nemin kävelylenkillä. Ajattelin, että vien vaihtelunvuoksi mummokoiran lähimetsä numero kakkoseen eli leikkipuiston takametsikköön.
Ensin kun päästiin taloyhtiön pihasta tielle niin Nemi näki "hippikoirat" (samalla kadulla asuva koirakolmikko, joita N vihaa) joille piti tietystikin sanoa pari perkelettä. Eipä Nemi kuitenkaan pitkään jaksanut huudella, koira kävi pissalla ja luki posteja. Käännyttiin viereiselle kadulle kun ne toiset koirat jatkoivat toista tietä eteenpäin. Yhden rivitalon kohdalla piti ihan varmuuden varalta haukkua hieman, siinä talossa asuu pari suomenlapinkoiraa. Sitten Nemi kävi kakalla, keräsin jätökset ja jatkettiin matkaa. Nemi oli hieman sitä mieltä, että ehkä olisi jo aika palata kotiin aamupalalle. Ei käännytty kotiin päin, ei oltu vielä päästy edes puoleen väliin matkalla sinne metsään. Annoin Nemille namin silloin ja tällöin. Nemi köpötti menemään, köpötti sana siksi, koska se ei viipottanut mun edellä vaan hitaahkosti tallusteli menemään välillä jotain hieman nuuskien. Kun koira tajusi, että oikeasti menemme sinne metsäpolulle niin se hieman piristyi - kulkemaan mun edellä. Yhdessä kohti katsoin, että parin metrin päässä polusta kaksi oravaa leikki/kinasteli, ja mietin, että nytpä se Nemi saa tuosta adrenaliinipiikin kun bongaa oravat. Mutta ei. Se ei havainnut niitä. Toki oravat pakeni meitä kun tultiin lähemmäksi, mutta kyllähän pystykorvan olisi pitänyt oravat haistaa/huomata? Sitten kyllä mietin, että ehkä joskus olisin ollut kiitollinen siitä, että koira ei saa slaagia oravan nähdessään vaan ennemminkin katsoo minua "mitäpä sitä, anna nami". Yhdessä lähitalossa joku metsästyspystykoira huuteli Nemille häkistään, Nemi ei noteerannut sitä mitenkään. Erään "pahan" omakotitalon kohdalla (se metsäpolku menee eräiden omakotitalojen takana) Nemi sentään murisi hieman - aiemmin se on saanut aina ihan jumalattoman möykkäkohtauksen kun siitä on menty ohi. Kyseisessä talossa asuu muutama vinttikoira. Kun oltiin vinttikoira talo ohitettu eli siis poistuttu metsästä (niillä nurkin on myös roskis jonne sain tiputettu sen koirankakkapussin) niin Nemi rupesi jolkottelemaan naru (rennosti) suorana kotia kohti. Tämä kohta kun koira tajusi meidän kääntyneen kotiin päin muutti koiran olemuksen hetkessä, aiemmin köpötellyt koira eteni rennolla askeleella eteenpäin eikä näyttänyt enää vanhalta mummelilta. Kotiin päästiin sitten sutjakkaasti, kotona Nemiä vähän tympäs että joutu tassupesulle ennen aamupalaa. Tai varsinainen aamupala viivästyi kun halusin ruokkia koirat yhtäaikaa eikä Kiki ollut vielä tuossa vaiheessa kotiutunut. Mutta tassupesun jälkeen annoin Nemille noin kymmenen nappulaa etukäteisaamupalaksi.
Tuosta Nemin kotiin päin jolkottelusta tuli mieleen hassu tapaus viikonlopulta kun käytettiin koirat ns Mansikkamaanlenkillä. Noin puolivälissä lenkkiä Nemi halusi kiertää yhden tien päässä (ko kohdassa edellinen autotie päättyy ja on hetken pyörätietä ennen kuin seuraava autotie taas alkaa) olevan "autonkääntöpaikan" siis sellainen ympyrä minkä keskellä on pieni nurmikumpu. Mietittiin, että mitä ihmettä, että ei me yleensä tuota kautta kävellä, mutta annettiin mummon päättää :-D Eikä mitä, ei se sitä kumpua ollut kiertämässä, vaan se olisi halunnut mennä sen takana olevalle metsäpolulle (joskus todella kauan sitten on joskus talvella kuljettu siitä kun siinä on ollut jotain moottorikelkkareittejä). Kyseinen kohta Mansikkamaanlenkillä on about puolivälissä lenkkiä ja siitä olisi päässyt suorintatietä kotiin ns linnuntietä, mutta se on siis joskus talvikuljettava reitti, nyt oletuksena on että olisi ollut hetken matkaa polkua sitten yhden suuren ojan ylitys, joku pelto, taas jotain metsää jne eli melkoinen ryteikkömatka jos suoraan kotiin tuosta haluaisi mennä.
Mutta hyvin se mummo siis vaistoa suorimman reitin kotiin, hassu otus 💛
(ei toteltu koiraa vaan kierrettiin lenkki normaalisti kotiin teitä pitkin)

maanantai 2. syyskuuta 2019
Ohjatut rallyt viikolla 35
Torstain rallyt.
Askeleita tähän liittyen: Päätin pitää Kikiä paljon häkissä reeneissä. Eli en temputa sitä "joutoajalla". Olen siis luisunut siihen temputtamiseen kun sillä olen saanut olemaan keskittynyt minuun ja olemaan huutamatta ympäriinsä. Tiedän, todellakin ojasta liejuun. Se, että koira on enemmän häkissä vaati myös sen, että toin viltin autosta halliin häkin päälle; mielestäni auttoi asiaan. Kyllä se sieltä hetken suutansa aukoi, mutta kun en välittänyt (oli kyllä hermoja raastavaa, tympeä häiritä muiden treenejä - yksi tosin sanoi ettei se haittaa ... ), niin mielestäni homma lähti jo yhdestä tunnista kulkemaan kohti oikeaa ajatusta. Hieman ennen kuin alettiin tekemään rataa niin päästin koiran pois häkistä ja tehtiin niitä temppusia, perusasentoa yms. Aion jatkaa tuolla samalla tyylillä, vaikka se olisikin välillä rasittavaa (mulle tai kelle vaan) - kyllä se joskus (ehkä) oppii ettei voi koko ajan pomottaa mua kerjäämään (temppujen varjolla) nameja.
Ratareenissä Kiki oli ehkä hitusen parempi kuin edellisellä kerralla, mutta edelleen oli haukkumis- ja haisteluongelmaa. Oli puhetta, että ensin pitäisi puuttua haisteluun ja vasta sitten haukkuun eli saada koira tekemään mulle hommia ja sitten vasta hiljaiseksi. Ja onhan siinä juonta, ainakin se etten lamauta koiraa räpättämällä siitä äänestä kokoajan.
→ Plus luulen, että kun joskus olen selättänyt alla olevasta ongelmavyyhdestä edes osan niin Kikin haukku & haistelukin vähänee ;-)
Sinällään on kyllä outoa, että Kiki seuraa huonosti rallyssa kun se muutoin tykkää tarjota kontaktikävelyä. Toisaalta tajusin tässä eräänä päivänä, että rallytoko on vaikeata - siis minulle vaikeata kun kyltit ovat niin lähellä toisiaan. Pitää muistaa miljoona asiaa: jo edellisellä kyltillä pitää muistaa mikä kyltti tulee seuraavaksi, kyltillä pitää muistaa missä kohdin kylttiä se pitää suorittaa (kyllä, mun pitää tiedostaa ja ajatella asiaa ja silti välillä menee pieleen), sitten pitää muistaa, että kuuluuko mun sanoa Kikille joku käsky vai ei (esim jos sivulla istuminen aka pertsa niin jos mun liikkeestä pysähtyminen on selvä niin koira kyllä istahtaa automaattisesti eli käsky voi vain sotkea koiran tekemistä), pitää muistaa kehua koiraa kun se tekee oikein (mutta ei saa kehua liikaa tai väärällä tavalla ettei sillä lähde mopo keulimaan), välillä koiraa pitää ohjata kädellä esim eteen istumista se ei osaa pelkällä sanallisella vihjeellä. Eikä riitä, että on selvinnyt siitä yhdestä kyltistä ja tempusta vaan pitää sen jälkeen saada se koira takas hyvään seuraamismoodiin - ja aika monta kertaa tuntuu, että ennen kuin moodi on hanskattu niin ollaan jo seuraavalla kyltillä mikä tietysti menee syteen kun ei olla pinnalla vielä edellisestäkään tehtävästä ...
Jotkut liikkeet pitää tehdä niin että itse on pysähtyneenä (esim ohjaajan ympäri pyörähtäminen, aika monta kertaa olen lähtenyt liian varhain liikenteeseen). Jos on eteenpäin tai taaksepäin tehtäviä kylttejä, näitä n askelta ja i/m/s niin pitää osata laskea :-D eikä pelkästään se laskeminen vaan muistaa, että minkä asennon koira tekee minkäkin askelmäärän jälkeen. Jos se vielä menee niin sitten päästään niihin minun turva-askeleisiin; tasapainon ja epävarmuuden yhdistelmänä minun on hyvin vaikea ottaa tietynlaisia, määrätynlaisia, askeleita. Mun aivokapasiteettini on sanonut tilt jo kauan aikaa sitten :-D
Ratareenin jälkeen kun tehtiin voi-kylttejä yksittäisinä niin rentouduttiin Kikin kanssa molemmat ja saatiin ihan kiva tempputuokio aikaiseksi :-)

Omatoimitreenit viikolla 35
Kävin viime viikolla yhtenä aamuna omatoimitreenimässä hallilla. Verkkalenkin aikana Nemi sai "kohtauksen" agikentän vieressä, mikä oli sinällään jännä, koska onhan siitä tallusteltu lukuisia kertoja ennenkin. Siis ihan viime aikoina. Nemin oli ihan pakko päästä sen pienen "metsän" läpi (eli tieltä kentän viereen) sinne aksakentän suuntaan. Noh, enhän mä voinut enää sitä aksaamaan viedä kun ei sen fysiikka siihen riitä; tai jos olisin ajatellut tarkemmin niin kait oisin voinut laittaa pari hyppysiivekettä joiden välistä koira olisi voinut mennä tai niitä kiertää tai jotain muuta, mutta eipä tullut sillon se mieleen ...
Noh, Kiki sitten hullaantu ihan överivilliksi siitä kun Nemi yhtäkkiä "ilman syytä" (Kikin mielestä, Kiki kun ei ole koskaan reeninyt mitään kyseisellä kentällä) meinasi pistää ranttaliksi.
Sellaista se on dementtiamummon kanssa ettei siitä tiedä missä tilanteissa se taantuu lapseksi jälleen :-D
Nemi pääsi halliin tekemään vähän tarjoamistemppuja eli suomeks sanottuna palkkasin sitä kaikesta toiminnosta mitä se mulle tarjoili. Nemi ei ole koskaan ollut tässä mikään vauhtihirmu vaan ennemminkin juminut samojen ajatusten ympärillä, toki sillä aiemmin oli hieman laajempi temppurepertuaari kuin mitä nykyään. Mutta pääasia, että se teki tai oli tekevinään jotain namujen eteen :-)
Kikin kanssa vahvistin positioita vadilla ja ilman vatia. Lisäksi Kikin kanssa olen reeninyt lenkeillä rallytokon aloitusta tai ylipäänsä malttia sivulla pysymiseen (enemmän ja vähemmän hyvällä menestyksellä, tosin on se mielestäni hitusen parantunut - mutta matkaa on vielä kunnon/pitkäaikaiseen rauhalliseen tekemiseen ;)). Lisäksi on reenitty (lenkeillä) sekä vas että oik seuruuta.

Tunnisteet:
ihana mummoarki,
Kiki,
koiratanssi,
Nemi,
rallytoko,
ulkoilu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)