torstai 3. joulukuuta 2020

Kikin namitestit - makuraati vol.7

 Viimeksi Kiki testaili Lammastankoja ja Kanakiekkoja, jotka ovat osoittautuneet oivalliksi isompipalkka -nameiksi. Eli teen nosetreeneissä niin, että kun laitan koiran häkkiin tehtäväsession (vaihdellen 1-2 etsintää kerralla) jälkeen odottamaan seuraavaa etsintää niin annan sille sinne häkkiin rasian missä on se ns bonusnami. Koiran olen tietysti palkannut myös alueella löydön jälkeen (joskus leluleikillä, yleensä nameilla). 


Reilu viikko sitten ostin M&M:stä tällaiset makkarapötkylät, joista lohi/kala version pilkoin rasiaan ja käytin palkkana perjantain tokoyksärillä ja loput syötin Kikille lauantain lappalaistreeneissä. Tuote takertui jonkunverran kääreeseensä eli ei ollut pilkottavuudeltaan parasta mahdollista namiainesta. Kääreestä rappaamani osiot laitoin pakasterasiaan ns isommaksi palkaksi eli nekin tuli kyllä käytettyä. Laadultaan tuo (ainakin tämä kalaversio) oli kädet tahmaavaa eli tätä ei voi käyttää palkkana sellaisessa paikassa missä ei voi pestä käsiä (KAS:n halli oli hyväpaikka testata, mutta OKK:n hallissa tuota ei kannata käyttää). 

Mitä sitten taas maistuvuuteen tulee, niin kyllä, todellakin kelpasi eli sen kannalta: jatkoon!



Arkirutiineihin kuuluu, että annan koiralle purutikun esim iltaisin just ennen nukkumaanmenoa. Taannoin ostin tuollaisia BF -tikkuja kun olivat edullisisempia kuin jonkun muun valmistajan tikut. Näistä ei tainnut tulla hittituote tässä asunnossa. Tuon kanapäällisen koira kyllä söi ihan mielellään, mutta varsinainen tikku sitten jäikin (toistaiseksi ainakin) syömättä. 

Myös puolukkakana -nameja ostin Kikin makusteltavaksi reilu viikko sitten; eivät vaikuta suursuosikeilta, mutta kyllä koira ne silti syö. Kokonsa puolesta käyvät hyvin esim pahvirasiapiilotusnameiksi tai muutoin kotona annettaviksi nameiksi (milloin mistäkin syystä), treeni/pihanameiksi ovat turhan suuria (ja kovia eli ei ole helppo murtaa niitä osiksi). 

Ei kommentteja: