keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Taskunamit - makuraati vol. 8

 Aiemmin mahdollisesti olen kertonut, että Pedigreen juustonamit ovat mitä oivallisempia herkkuja lenkkinameiksi. Ne ovat sopivan pieniä (tosin jos ovat tuoreita niin monesti pistän niitä vielä puoliksi, eli siis ovat myös murrettavissa mutteivät murise senkään jälkeen takinpohjalle liikoja) ja maistuvat koirille. Juustonameja ei vaan löydy kaikista kaupoista (mitäpä löytyisi) ja nykyään niitä ei näytä olevan edes (kaikkien) niiden kauppojen valikoimissa mistä niitä aiemmin sai. Välillä testailen sitten jotain muita potentiaalisia nameja. Taskunamit eivät yleensä sovellu treeninameiksi, tai niillä voi tehdä kotona temppusia, mutta ne eivät ole oivallisia ryhmätreeneihin tai muihin häiriötilanteisiin missä namivaatimukst ovat korkeammat. 



Wildbites
+ löytyi marketista
+ kelpaa koiralle, muttei mitään superherkkua
+ käy kotitemppunameiksi
- turhan isoja lenkkinameiksi
- ei helppo pistää osiksi (ei hajoa/taitu sormilla)



Taimen oregano
+ löytyi marketista
+ maistuu koiralle (harvinaisen hyvin tämäntyyppiseksi marketherkuksi)
+ vaikka isoja niin saa puoliksi
- ehkä kuitenkin parempia ns kotinameina kuin taskunameina (puolikkainakin ei ideaalikokoisia)


Fisunamit jatkoon, wildbitesit tuskin. 



Ei kommentteja: