maanantai 16. marraskuuta 2020

Kikin namitestit - makuraati vol.6

 



Hain Kikin namivarastoihin tänään täydennystä. Perustreeninameiksi mukaan tarttui Hauhaun tonnikalapaloja, jotka pilkon kolmeen osaan, joten yhdestä pussista riittää joksikin aikaa temppupalkkoja. Samaa sarjaa käypiä on myös lammas- ja lihapalat. Kätevämpiä on sellaiset ohuet lättänät lihanamit, kun niitä ei tarvitse pilkkoa - mutta näköjään niitä ei löydy valmistajan verkkosivulta, joten ehkä ovat poistuneet valikoimista (harmi). 

Kuvassa olevat Lammastanko ja Kanasiivu ovat jotain, mitä en ole aiemmin ostanut. Nähtäväksi jää, että ovatko nuo osastoa hitti vai huti. Ostin myös purutikkuja - jos ko kaupassa olisi ollut, niin olisin ostanut lohipäällysteisiä - koska ne todellakin olivat pikkukoiran mieleen. Toisin kuin esim siankorva, joka oli ollut herkkukaapin kätköissä ties kuinka kauan ja jonka annoin Kikille reilu viikko sitten. Korvalla on kyllä leikitty ja sitä on kuskailtu huoneesta toiseen (myös pari kertaa takapihalle, julma minä olen tuonut sen takaisin sisälle kuitenkin - kerran se oli kyllä yön yli pihalla, kun en ollut huomannut koiran kuskanneen sen taas ulos), mutta syömään Kiki ei ole sitä alkanut. 


Ei kommentteja: